Toi

Miten Tampereen seudulla kutsuttiin - ja kutsutaan kai vieläkin - aviopuolisoa? No, tietysti sanalla "toi". Voidaan myös käyttää nimen yhteydessä: toi Maija, toi Matti. Tai toi meidän äijä. Varmaankin sana tuo on joskus vääntynyt tähän murteelliseen muotoon. En tiedä, kuinka vanha sana on, minun lapsuudessani sitä kuitenkin käytettiin.

Ennen ei ollut tapana, että pariskunnat olisivat osoittaneet julkisesti kiintymystä, ihan nuoria pareja kenties lukuunottamatta. Kuljettiinkin vähän erikseen, toinen edellä. Tähän oli kyllä vanhoilla pareilla syynä myös erilainen kävelyvauhti. Kun se otettiin lähdössä huomioon, oltiin suunnilleen yhtä aikaa perillä.

Ei tämä silti sitä tarkoita, etteikö elämäntoveria olisi kunnioitettu, varsinkin jos tämä vielä oli "hyvä työihminen". Niitäkin oli, jotka puolisoaan moittivat, varsinkin miehet kaljoitellessaan. Useimmat taisivat kuitenkin ajatella, ettei perheen asioita kuulu muille selvitellä. Kun iäkäs puoliso sitten kuoli, oli ikävä kova yhdessä elettyjen vuosien jälkeen.

Vinttien aarteita

Olen muutaman kerran päässyt tutustumaan tuntemieni, sittemmin edesmenneiden ihmisten jälkeensä jättämiin papereihin. Maaseudun vintit ja ulkovarastot voivat olla varsinaisia aarreaittoja. Jotkut ovat säilyttäneet kaiken: laskut, kuitit, kortit, hautajaiskutsut, tärkeät paperit jne. Kun näin on jatkettu riittävän pitkään, syntyy suku- ja paikallishistoriaa tutkivalle merkittävä tietovarasto. Esimerkiksi tietoja 1910- ja 1920-luvulla kuolleista ei välttämättä löydy muuten mistään. Seurakunnasta tietysti voi saada maksua vastaan tiedon, mutta laajemmasta aineistosta ei aina halua maksaa. Sanomalehdissäkin on kirkollisia ilmoituksia julkaistu, mutta joissakin seurakunnissa vähän satunnaisesti. 

Varsinaisten faktojen lisäksi kirjeistä ja korteista voi paljastua ajankohdan tunnelmia ja ajatustapoja. On liikuttavaa lukea siitä, miten siirtolaisiksi lähteneet kantoivat huolta kotimaahan jääneistä vanhemmistaan. Punavangin hätä vankileiriltä lähetetyssä kortissa on kova. Kun torppari laittoi puumerkkinsä kauppakirjaan, jolla osti vuokra-alueensa, oli helpotus varmaan melkoinen.

Joskus olen miettinyt, onko oikein lukea toisten ”salaisuuksia”. Pyrin kuitenkin tutkimaan vain hiukan vanhempia asioita. Lisäksi kaikilla näillä ihmisillä olisi ollut tilaisuus tehdä nuotio ja polttaa paperinsa, jos he olisivat halunneet viedä salaisuutensa mukanaan hautaan. Jälkipolvien tahtoa on tietysti myös kunnioitettava ja luvat kysyttävä aina, kun se on kohtuudella mahdollista. Aineiston julkaisemisen kanssa pitää olla tarkkana. Monesti riittää taustatiedon kerääminen.  

Venäjälle?

Tänään kerron teille Yrjöstä. Koska tapahtumat ovat sen verran tuoreita ja Yrjön sisarusten lapsia on vielä elossa, en taaskaan kerro sukunimeä enkä paikkakuntaa.

Yrjö syntyi 1900-luvun alussa pienellä teollisuuspaikkakunnalla. Hänen isänsä ja äitinsä olivat tehtaalla töissä. Molemmat kuolivat työtapaturmassa, eivät kuitenkaan samalla kertaa. Yrjö oli vanhempiensa kuollessa jo aikuinen.

Yrjön elämä ei oikein pysynyt raiteillaan. Viina maistui hänelle ja kieltolakiaikana aikana se tiesi hankaluuksia. Pimeän viinan myyjät tulivat tutuiksi, eikä kanssakäyminen ollut aina sopuisaa. Velkojakin muodostui. Yrjöä voi myös luonnehtia poliisin vanhaksi tutuksi. Huvipaikoilla tuli aiheutetuksi epäjärjestystä. Kyllä hän varmasti välillä töitäkin teki. Ei tuohon aikaan olisi terve nuorimies mistään rahaa saanut eikä hän tiettävästi ollut ammattirikollinen.

1930-luvun alkupuolella Yrjö päätti karistaa kotipaikkakunnan tomut jaloistaan. Kirkonkirjoihin on jäänyt merkintä, että hän on mahdollisesti mennyt Venäjälle. Sukulaiset eivät tiedä sen enempää. Olen etsinyt häntä kaikista niistä lähteistä, mitä tiedän. Hänen nimeään ei löydy kirjoissa eikä verkossa olevista luetteloista. Luettelot käsittävät pääasiassa vainoissa menehtyneitä, ehkäpä Yrjö selviytyi. Kerran kysyin hänestä tietoja ulkoministeriön arkistosta. Siellä häntä ei tunnettu.

Olen miettinyt myös sitä mahdollisuutta, että hän vain vaihtoi Suomessa paikkakuntaa. Ehkä väärän henkilöllisyyden turvin olisi voinut aloittaa uuden elämän jossakin kauempana. Savotoilla tai isoilla työmailla ei papereita kai niin kovin tarkkaan katsottu. Lieneekö häntä etsitty talvisodan syttyessä, ikänsä puolesta hän olisi kutsun armeijaan saanut.

Yrjö on varmasti jossain vaiheessa julistettu kuolleeksi. Ainakin yksi sisaruksista kuoli  naimattomana, joten hänen perintöään jaettaessa lienee Yrjönkin asema selvitetty. Pitää käydä joskus Virallista lehteä läpi noilta vuosilta, ehkä sieltä löytyy maininta hänestä. Yrjön lopullinen kohtalo voi kyllä jäädä mysteeriksi.

Kolme sisarta

Oriveden Kontin talossa syntyivät sisarukset Maria Kustaava 1826, Ulrika Vilhelmiina 1831 ja Agata Susanna 1833. Ulrika ja Agata olivat täysiä sisaria, Maria oli heidän sisarpuolensa. Kaikki tyttäret elivät aikuisikään. 

Agata avioitui 1852 Samuli Matinpojan kanssa. Tämä kuitenkin kuoli jo 1860, ja Agata avioitui Emanuel Juhonpojan kanssa jo 1861. Lapsiakin avioliitoista syntyi. Agata kuoli 23.1.1868 lavantautiin. 

Maria avioitui 1854 Pietari Juhonpojan kanssa. Hän oli tämän toinen vaimo. Perhe muutti pian Messukylään. Lapsia syntyi kolme, heistä yksi varttui aikuiseksi. Maria kuoli 4.3.1868.

Ulrika ei avioitunut. Hän eli viimeiset vuotensa itsellisenä kotitalossaan. Hän kuoli  25.2.1868 rintatautiin.

Kyllähän kuolleisuus 1868 oli suurta, nälkävuosia kun elettiin. Silti on hiukan erikoista, että kolme sisarta kuoli noin peräkkäisinä kuukausina.

Mikä on riittävän tarkkaa 2

Karkun Krapille on rippikirjaan 1783 - 1788 merkitty tytär Vappu Tuomaantytär, s. 13.1.1765. Vuonna 1786 hän lähtee pois kotoaan. Vuonna 1787 ilmestyy Mouhijärven Vähänyppelille Vappu Tuomaantytär, s. 13.1.1765. Hän on avioitunut Matti Juhonpojan kanssa, josta sittemmin tulee talon isäntä. Onko hän tullut Krapilta?

Karkun vihittyjen luetteloita ei ole säilynyt vuosilta 1775 - 1790. Kummankaan seurakunnan muuttaneiden luetteloita ei ole noilta vuosilta. Krapin isäntä Tuomas Antinpoika kuoli vuonna 1820. Noilta vuosilta ei näytä olevan perukirjoja ainakaan kirkonarkistossa. 

Muistelen - vaikka muistiini ei olekaan luottamista - että olen tarkistanut myös SAY:n noilta vuosilta. Sekään ei kertonut Vapun alkuperästä mitään.

Voisin tietysti vielä kysyä Turun maakunta-arkistosta, josko Tuomas Antinpojan jälkeen tehty perukirja kumminkin olisi olemassa. Koska Vappu oli tuolloin vielä elossa, hänet mainittaisiin siinä. Kovin paljon muita varmistumahdollisuuksia ei taida olla olemassa.

Mikä on riittävän tarkkaa?

Olen taas joutunut pohtimaan, mikä on riittävän tarkkaa, kun kahta rippikirjan henkilöä pidetään samana. Otan esimerkin. Kun Maria Yrjöntytär katoaa kotoaan ilman mitään tietoa, mihin on mennyt, ja samoihin aikoihin toiseen taloon ilmestyy miniäksi Maria Yrjöntytär yhtä lailla ilman lisätietoja. Talollisten kohdalla yleensä on vihkimerkinnässä sentään kerrottu talo tai ainakin kylä, pieneläjien kohdalla tahtoo sitten olla jo heikompaa. Kun mennään ajassa tarpeeksi taaksepäin, ei vihkimerkintääkään aina löydy.

Olen ratkaissut itse asian niin, että merkitsen Maria Yrjöntyttären vanhemmat vain, jos jokin muukin tieto vahvistaa siirtymisen juuri kyseiseen taloon. Muussa tapauksessa kerron lisätekstissä, mistä Maria mahdollisesti on kotoisin. Esivanhempia siinä menettää, mutta pedantisen sieluni rauha säilyy.

Michel ja Britha

Sotilas Michel Vikberg ja Britha Johansdotter avioituivat Sauvossa 1778. Michelille on rippikirjoissa merkitty vain syntymävuosi 1747, Brithalle sen sijaan löytyy syntymäaika 30.9.1750, jonka perusteella häntä voi seurata taaksepäin Wästerin taloon. Sieltä hän lähti palvelukseen Pyrilään. 1777 syntyi avioton Daniel-poika.

Voisi siis arvella, että Michel olisi jostakin toisesta seurakunnasta, kun hänelle ei ole merkitty tuon tarkempaa syntymäaikaa. Varmaahan se ei ole. Etsinnöistäni huolimatta en ole pystynyt selvittämään hänen alkuperäänsä.

Michel ja Britha asustivat Sauvon Skördebölessä, ja perhe kasvoi viidellä lapsella, joista vain kaksi eli pitempään.  Vuoden 1790 aikoihin he muuttivat Paimioon, jossa syntyi vielä yksi tytär. Paimion rippikirjat puuttuvat tuolta ajalta. Luultavasti perhe muutti melko pian Turkuun, jonka ruotsalaisesta seurakunnasta Michel ja Britha muuttivat 1816 Suoniemelle sinne avioituneen tyttärensä perässä.   

Melko pian he kuitenkin palasivat takaisin Turkuun. Michel ei enää ollut sotilas, vaan oli saanut ammatikseen mittari (mätare).  He asuivat ensin Itäisessä korttelissa, Brithan pojan Danielin talossa. Kun tämä kuoli, he muuttivat tullivirkailijan lesken Fremlingin taloon Luostarin kortteliin Nylands Backenille. Pitää joskus käydä Luostarinmäellä ja kysyä, olisiko talo vielä pystyssä. 

Mikko kuoli 1825. Haudattujen luettelossa hänen ammatikseen on laitettu kalkinmittaaja (kalkmätare). Mihin hän lienee kalkkia annostellut? Britha palasi tyttärensä luokse. Hän kuoli 1831 Mouhijärvellä. 

Olen käyttänyt Michelistä ja Brithasta heidän ruotsinkielisiä nimiään, koska olen tulkinnut Sauvon rippikirjoihin tehdyn merkinnän niin, että heidän äidinkielensä oli ruotsi. Myös kuuluminen Turussa ruotsinkieliseen seurakuntaan viittaa tähän. He ovatkin ainoat tietämäni ruotsinkieliset esivanhempani. 

Paljon olisi Mikon ja Brithan tarinassa vielä selvitettävää. Mikon alkuperää voisi yrittää katsoa sotilasrullista, kunhan ensin keksin, mistä komppaniasta häntä kannattaa hakea. Heidän asumistaan Turussa ennen Suoniemelle muuttoa pitäisi vielä katsoa. Heille ei ikävä kyllä ole tapahtunut noina vuosina mitään, minkä perusteella heidät olisi helppo löytää. Turun seurakunnissa riittää rippikirjasivuja…