Anneli jää joulutauolle ja palailee verkkoon uuden vuoden puolella.
maanantai 22. joulukuuta 2014
lauantai 20. joulukuuta 2014
Joulukoristeita
Yritin tuossa muistella, mitä koristeita lapsuudenkodissani otettiin joulun aikaan esille. Muistini mukaan niitä oli aika niukasti. Silloin asuttiin ahtaammin kuin nykyisin, mikä tietysti jo sinällään rajoitti koristelua. Ehkä maaseudulla ei myöskään pidetty sopivana ylenmääräistä somistamista, eihän itsensä hienoksi laittaminenkaan ollut oikein hyväksyttyä. Jouluna käytiin paljon kylässä naapureissa ja sukulaisissa, joten jonkinlainen laajempikin otos joulutavoista tuli saaduksi .
Joulukuusi meillä oli joka joulu ja ilmeisesti sen koristeisiin oli jossain vaiheessa satsattu. Oli hopeanauhaa, palloja, kuusenkaramelleja, lintuja ja tähti latvassa tietysti. Kynttilät olivat vielä aitoja, joten niitä poltettiin aika harvoin. Koskaan ei muistaakseni minkäänlaista vaaratilannetta niiden kanssa syntynyt. Kun nyt tätä kirjoitan, nousee muistini perukoilta kuva lasisesta linnusta, joka kuusessa oli ja jota aina ihailin. Mihinkähän lienee lintupolo joutunut myöhemmin? Samoilla linjoilla oltiin naapureissakin. Olisinko jossakin nähnyt lippuja kuusessa?
Muista joulukoristeista tulee mieleen himmeli. Sellaisten valmistamiseen olen itsekin osallistunut. Lisäksi olen leikellyt valkoisesta paperista joulutähtiä. En tosin muista, että niitä olisi laitettu ikkunoihin tai muuallekaan esille. Ei meillä myöskään ollut tonttukuvia tai tonttuja muutenkaan. Ulos laitettavista jouluvaloista ei varmaan kukaan ollut vielä kuullutkaan. Lumilyhtyjä sentään tehtiin, jos sää salli, ja niihin sisälle löytyi kynttilänpätkiä. Värilliset pöytäkynttilät taisivat tulla kuvioihin mukaan vasta 60-luvulla. Sitä ennen tarvittiin kynttilänjalkoja. Muistan puisen, punaiseksi maalatun kynttelikön. Pienet lapset ja kissa olivat yhdistelmä, joka ei kannustanut kynttilöiden polttamiseen.
Joulukuusi meillä oli joka joulu ja ilmeisesti sen koristeisiin oli jossain vaiheessa satsattu. Oli hopeanauhaa, palloja, kuusenkaramelleja, lintuja ja tähti latvassa tietysti. Kynttilät olivat vielä aitoja, joten niitä poltettiin aika harvoin. Koskaan ei muistaakseni minkäänlaista vaaratilannetta niiden kanssa syntynyt. Kun nyt tätä kirjoitan, nousee muistini perukoilta kuva lasisesta linnusta, joka kuusessa oli ja jota aina ihailin. Mihinkähän lienee lintupolo joutunut myöhemmin? Samoilla linjoilla oltiin naapureissakin. Olisinko jossakin nähnyt lippuja kuusessa?
Tällaisia oli sitten myöhemmin. Lähde: pixabay
Muista joulukoristeista tulee mieleen himmeli. Sellaisten valmistamiseen olen itsekin osallistunut. Lisäksi olen leikellyt valkoisesta paperista joulutähtiä. En tosin muista, että niitä olisi laitettu ikkunoihin tai muuallekaan esille. Ei meillä myöskään ollut tonttukuvia tai tonttuja muutenkaan. Ulos laitettavista jouluvaloista ei varmaan kukaan ollut vielä kuullutkaan. Lumilyhtyjä sentään tehtiin, jos sää salli, ja niihin sisälle löytyi kynttilänpätkiä. Värilliset pöytäkynttilät taisivat tulla kuvioihin mukaan vasta 60-luvulla. Sitä ennen tarvittiin kynttilänjalkoja. Muistan puisen, punaiseksi maalatun kynttelikön. Pienet lapset ja kissa olivat yhdistelmä, joka ei kannustanut kynttilöiden polttamiseen.
torstai 18. joulukuuta 2014
Kuinka usein ehtoollisella?
Kun olen viime aikoina tarkistanut Mouhijärven Ryömälän Vähä-Nyppeliin eli Marttilaan liittyviä tietojani, sain päähäni myös tutkia, kuinka ahkeria ehtoollisella kävijöitä talon isäntäväki on eri aikoina ollut. Samalla sivistin itseäni lukemalla Wikipediasta ehtoollispakosta. Hämärän muistikuvani mukaan jotain muuta sukulaista oli pappi aikoinaan nuhdellut ehtollisella käymättömyydestä ja kirjannut asian rippikirjan huomautuksiin. No, Vähä-Nyppelin väkeä ei tästä tarvinnut moittia.
Sukuani asui talossa, kun Mouhijärven rippikirjat alkoivat 1748. Viimeinen sukuun kuulunut tilalla asunut kuoli 1857. Tilan väki näytti tuona aikana käyneen ehtoollisella pääsääntöisesti kolme kertaa vuodessa. Joitakin poikkeusvuosia oli. Esimerkiksi 1809 kolme silloisen isäntäperheen jäsentä kuoli. Perheessä oli sairautta ja ehtoolliselle jaksettiin vain kerran sinä vuonna. Viimeinen isäntä Matti Kustaa Matinpoika tyytyi myös yhteen ehtoolliskertaan lähes koko isännyytensä ajan. Toisaalta 1754 ovat Antti Juhonpoika ja Liisa Martintytär käyneet ehtoollista nauttimassa neljä kertaa.
Ehtoolliselle polvistuessaan seurakuntalaiset näkevät yleensä alttaritaulun. Mouhijärven kirkon alttaritaulusta ei löytynyt verkosta kuvaa. Tämä Johan J. Tavaststjernan 1820 maalaama on Kangasalan kirkosta. Lähde: wikimedia
Tässä vaiheessa heräsin miettimään, kuinka monta kertaa vuodessa ehtoollista oli tarjolla seurakunnalle. Kerran kuussa? Pikatestaukseni Mouhijärven muutaman rippikirjan jokusilta sivuilta antaisi sen suuntaisen tuloksen. Tosin päivämäärissä oli pientä heittoa, kaikki eivät voineet olla sunnuntaipäiviä. Olisiko ehtoolliselle voinut ilmoittautua jo lauantaina? Mielenkiintoista oli huomata, miten päiväyksen merkitsemistapa muuttui Mouhijärvellä vuoden 1785 alussa. Päivä alapuolella ja kuukausi yläpuolella vaihtui tuolloin päinvastaiseksi keskellä rippikirjajaksoa. Ylhäältä oli tullut määräys?
Korjaus: Mouhijärven nykyisen kirkon alttaritaulusta löytyy kuva verkosta, mutta se ei ole vapaasti käytettävissä.
Sukuani asui talossa, kun Mouhijärven rippikirjat alkoivat 1748. Viimeinen sukuun kuulunut tilalla asunut kuoli 1857. Tilan väki näytti tuona aikana käyneen ehtoollisella pääsääntöisesti kolme kertaa vuodessa. Joitakin poikkeusvuosia oli. Esimerkiksi 1809 kolme silloisen isäntäperheen jäsentä kuoli. Perheessä oli sairautta ja ehtoolliselle jaksettiin vain kerran sinä vuonna. Viimeinen isäntä Matti Kustaa Matinpoika tyytyi myös yhteen ehtoolliskertaan lähes koko isännyytensä ajan. Toisaalta 1754 ovat Antti Juhonpoika ja Liisa Martintytär käyneet ehtoollista nauttimassa neljä kertaa.
Ehtoolliselle polvistuessaan seurakuntalaiset näkevät yleensä alttaritaulun. Mouhijärven kirkon alttaritaulusta ei löytynyt verkosta kuvaa. Tämä Johan J. Tavaststjernan 1820 maalaama on Kangasalan kirkosta. Lähde: wikimedia
Tässä vaiheessa heräsin miettimään, kuinka monta kertaa vuodessa ehtoollista oli tarjolla seurakunnalle. Kerran kuussa? Pikatestaukseni Mouhijärven muutaman rippikirjan jokusilta sivuilta antaisi sen suuntaisen tuloksen. Tosin päivämäärissä oli pientä heittoa, kaikki eivät voineet olla sunnuntaipäiviä. Olisiko ehtoolliselle voinut ilmoittautua jo lauantaina? Mielenkiintoista oli huomata, miten päiväyksen merkitsemistapa muuttui Mouhijärvellä vuoden 1785 alussa. Päivä alapuolella ja kuukausi yläpuolella vaihtui tuolloin päinvastaiseksi keskellä rippikirjajaksoa. Ylhäältä oli tullut määräys?
Korjaus: Mouhijärven nykyisen kirkon alttaritaulusta löytyy kuva verkosta, mutta se ei ole vapaasti käytettävissä.
tiistai 16. joulukuuta 2014
Poikia vai veljiä - taas Mouhijärven henkikirjoja
Edistyn kohtalaisen hitaasti henkikirjaprojektissani, mikä ehkä johtuu lievästä mielenkiinnon puutteesta. Henkikirjoissa löydöt ovat harvemmassa (?) kuin kirkonkirjoissa. No, Vähä-Nyppeli on kohtalaisen hyvällä mallilla. Olen voinut todeta omin silmin sen, mitä muutkin asiaa tutkineet. Eksyin kuitenkin katsomaan myös Hahmajärven Irriä, jonne sukua on niin ikään 1600-luvulla kulkeutunut. Esivanhemmat sieltäkin kyllä löytyvät, mutta ajattelin kirjata myös muita lapsia ja siinä tuli pieniä ongelmia.
Kysymys on Heikki Yrjönpojan ja Anna Olavintyttären lapsista 1690-luvulla. He olivat avioituneet 1690, joten samalla vuosikymmenellä ei lapsia vielä pitäisi henkikirjoissa näkyä. Hetken aikaa kirjasin Juhoja ja Erkkejä ylös, kunnes tajusin, ettei tilanne ole mahdollinen. Niin, olihan siinä kyllä Marketta (mor, ilmeisesti Heikin äiti) välissä. Olen toki 1900-luvun henkikirjoissakin joskus ihmetellyt, kenen lapsilukua nyt annetaan kesken kaiken. Kyseessä on silloin useimmiten ollut tyttären avioton lapsi, joka näkyy numerona keskellä tämän vanhempien lapsiluetteloa. Olikohan vielä niin, että käytössä oli iso ja pieni l-kirjain erottamaan tapauksia toisistaan. Mutta Marketalla ei varmaan ollut aviottomia lapsia, vaan Juho ja Erkki olivat hänen ja Yrjö Matinpojan jälkeläisiä.
Ongelmana on vain se, ettei Mouhijärven kastettujen luettelo (jonka tarkistus on vielä toistaiseksi Hiskin varassa) tunne sen paremmin Juhoa, Erkkiä kuin Annaakaan, ainakaan Hahmajärveltä. Tai tuntee Erkin, mutta hänen pitäisi näkyä henkikirjoissa jo ennen vuotta 1690. Ei niissä toisaalta kyllä näy Heikki Yrjönpoikaakaan, jonka kastettujen luettelo tietää syntyneen 1666. Lisäksi vielä Matti Irrille on merkitty Juho- ja Erkki-nimiset pojat, 1673 ja 1679 syntyneet. Hm, menipä sekavaksi. Ei auta. Jatkan henkikirjatietojen taulukointia ja tarkistan myös alkuperäiset historiakirjat.
Ei ole Hiskissä virhettä, Matti on merkitty Erkille isäksi. Lähde: Digitaaliarkisto
Kysymys on Heikki Yrjönpojan ja Anna Olavintyttären lapsista 1690-luvulla. He olivat avioituneet 1690, joten samalla vuosikymmenellä ei lapsia vielä pitäisi henkikirjoissa näkyä. Hetken aikaa kirjasin Juhoja ja Erkkejä ylös, kunnes tajusin, ettei tilanne ole mahdollinen. Niin, olihan siinä kyllä Marketta (mor, ilmeisesti Heikin äiti) välissä. Olen toki 1900-luvun henkikirjoissakin joskus ihmetellyt, kenen lapsilukua nyt annetaan kesken kaiken. Kyseessä on silloin useimmiten ollut tyttären avioton lapsi, joka näkyy numerona keskellä tämän vanhempien lapsiluetteloa. Olikohan vielä niin, että käytössä oli iso ja pieni l-kirjain erottamaan tapauksia toisistaan. Mutta Marketalla ei varmaan ollut aviottomia lapsia, vaan Juho ja Erkki olivat hänen ja Yrjö Matinpojan jälkeläisiä.
Ongelmana on vain se, ettei Mouhijärven kastettujen luettelo (jonka tarkistus on vielä toistaiseksi Hiskin varassa) tunne sen paremmin Juhoa, Erkkiä kuin Annaakaan, ainakaan Hahmajärveltä. Tai tuntee Erkin, mutta hänen pitäisi näkyä henkikirjoissa jo ennen vuotta 1690. Ei niissä toisaalta kyllä näy Heikki Yrjönpoikaakaan, jonka kastettujen luettelo tietää syntyneen 1666. Lisäksi vielä Matti Irrille on merkitty Juho- ja Erkki-nimiset pojat, 1673 ja 1679 syntyneet. Hm, menipä sekavaksi. Ei auta. Jatkan henkikirjatietojen taulukointia ja tarkistan myös alkuperäiset historiakirjat.
Ei ole Hiskissä virhettä, Matti on merkitty Erkille isäksi. Lähde: Digitaaliarkisto
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Pitkä matka ei vapauttanut oppivelvollisuudesta
Erästä mylläriä syytettiin kihlakunnanoikeudessa 1935 siitä, ettei hän ollut toimittanut tytärtään jatkoluokalle kansakouluun tai muuten järjestänyt tämän opetusta. Oikeus kuitenkin katsoi, että lain pykälä vapautti tytön oppivelvollisuudesta, koska tällä oli lähimpään kansakouluun matkaa enemmän kuin viisi kilometriä. Matkan tarkempi pituus ei jutusta selviä. En ole aiemmin tiennyt tällaisesta pykälästä, vaikka muistankin jonkun pitäjän kouluverkkoa luodun sillä periaatteella, ettei tuo mainittu koulumatkan pituus kenenkään kohdalla ylittyisi. Mitenkähän syrjäseuduilla kävi? Eivätkö kaikki lapset päässeet kouluun vielä 1930-luvulla? Vai asuivatko lapset asuntoloissa?
Hovioikeus, johon syyttäjä asiassa valitti, päätyi samalle kannalle kuin alempi oikeusaste. Se ei antanut asiassa valituslupaa. Koska oikeuskansleri kuitenkin katsoi päätöksestä voivan muodostua ennakkotapauksen, anoi hän korkeimmalta oikeudelta muutoksenhakulupaa. Korkein oikeus otti jutun tutkittavakseen.
Päätös muuttuikin korkeimmassa oikeudessa. Oikeus nimittäin totesi myllärin ja tytön kotipaikkakunnan olleen tiheämmin asuttu kuin alussa mainitun pykälän soveltaminen olisi sallinut. Niinpä tyttö oli oppivelvollinen. Mylläri sai viisi päiväsakkoa maksettavakseen. Vaihtoehtona oli kymmenen päivää vankeudessa. Kun tuo tapaus on sattunut minulle ihan oudolla paikkakunnalla, en osaa sanoa, mistä siinä tarkkaan ottaen oli kyse. Tyttö oli kuitenkin suorittanut varsinaisen kansakoulun. Toimivatko jatkoluokat vain kauempana olevassa koulussa? Vai ajatteliko isä, että nyt saa koulunkäynti riittää? Kenties perheessä tarvittiin työvoimaa?
Hovioikeus, johon syyttäjä asiassa valitti, päätyi samalle kannalle kuin alempi oikeusaste. Se ei antanut asiassa valituslupaa. Koska oikeuskansleri kuitenkin katsoi päätöksestä voivan muodostua ennakkotapauksen, anoi hän korkeimmalta oikeudelta muutoksenhakulupaa. Korkein oikeus otti jutun tutkittavakseen.
Melko pieniä polkuja pitkin kouluun saatettiin kulkea.Lähde: pixabay
Päätös muuttuikin korkeimmassa oikeudessa. Oikeus nimittäin totesi myllärin ja tytön kotipaikkakunnan olleen tiheämmin asuttu kuin alussa mainitun pykälän soveltaminen olisi sallinut. Niinpä tyttö oli oppivelvollinen. Mylläri sai viisi päiväsakkoa maksettavakseen. Vaihtoehtona oli kymmenen päivää vankeudessa. Kun tuo tapaus on sattunut minulle ihan oudolla paikkakunnalla, en osaa sanoa, mistä siinä tarkkaan ottaen oli kyse. Tyttö oli kuitenkin suorittanut varsinaisen kansakoulun. Toimivatko jatkoluokat vain kauempana olevassa koulussa? Vai ajatteliko isä, että nyt saa koulunkäynti riittää? Kenties perheessä tarvittiin työvoimaa?
perjantai 12. joulukuuta 2014
Mouhijärven henkikirjoja selaamassa
Mouhijärven rippikirjat alkavat 1748. Historiakirjoja sen sijaan on 1600-luvun loppupuolelta lähtien. Ajattelin katsoa Ryömälän kylän Vähä-Nyppeliä (Marttilaa) tuosta vuodesta 1748 taaksepäin henkikirjoista. Mouhijärveltä tosin on isäntäluetteloita olemassa, muistaakseni sekä Iso-Iivarin että Pirjo Mattilan ja Raimo Vasaran tekeminä, jälkimmäiset kirjan muodossa. Mutta itsehän sukututkijan pitäisi kaikki tarkistaa ja näin digitoitujen asiakirjojen aikana se on aika hyvin mahdollistakin.
Turun ja Porin läänin tilejä löytyy Digitaaliarkistosta. Ihan muutamia vuosia lukuunottamatta Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan henkikirjat on digitoitu niin, että pääsin tutkimuksessani isovihan aikaan saakka ilman isompia ongelmia. Mitä nyt Antti oli yhtenä vuotena muuttunut Juhoksi. Isovihan ajan katkos voisikin sitten olla hankalampi paikka. Antti Juhonpoika ei nimittäin esiinny henkikirjoissa ennen kuin 1723, jolloin hänestä on jo tullut isäntä. Katkoksen takia ei näe, että hän todella oli edellisen isännän Juho Juhonpojan poika. Antteja ja Juhoja kun oli seutu pullollaan tuohon aikaan, niin tästä pitäisi varmistua.
No, tällä kertaa pelastuksen tarjoavat myöhemmät rippikirjat ja kastettujen luettelo. Antin syntymäajaksi annetaan rippikirjassa 22.11.1699 ja sinä päivänä on kastettu Juho Juhonpoika Marttilan lapsi Antti. Voin siis olla tyytyväinen ja jatkaa henkikirjojen selaamista. Saapa nähdä, miten pitkälle pääsen ennen kuin seuraava ongelmakohta tulee vastaan. Jännityksellä odotan, kuinka pitkään perheenjäsenet on mainittu nimeltä henkikirjassa. Jollain muulla paikkakunnalla he muuttuivat 1600-luvulla numeroiksi sarakkeissa, vain isännät oli mainittu nimeltä. Mutta olen ollut havaitsevinani merkintöjen tarkkuudessa paikkakuntakohtaisia eroja, joten toivotaan parasta.
Turun ja Porin läänin tilejä löytyy Digitaaliarkistosta. Ihan muutamia vuosia lukuunottamatta Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan henkikirjat on digitoitu niin, että pääsin tutkimuksessani isovihan aikaan saakka ilman isompia ongelmia. Mitä nyt Antti oli yhtenä vuotena muuttunut Juhoksi. Isovihan ajan katkos voisikin sitten olla hankalampi paikka. Antti Juhonpoika ei nimittäin esiinny henkikirjoissa ennen kuin 1723, jolloin hänestä on jo tullut isäntä. Katkoksen takia ei näe, että hän todella oli edellisen isännän Juho Juhonpojan poika. Antteja ja Juhoja kun oli seutu pullollaan tuohon aikaan, niin tästä pitäisi varmistua.
Lähde:Digitaaliarkisto
tiistai 9. joulukuuta 2014
Kättelyitä ja ilotulituksia
Itsenäisyyspäivän kättelyseremoniaa tuli taas seuratuksi ainakin toisella silmällä. Muistan, että tapa oli samanlainen jo 60-luvulla, jolloin ensimmäisiä kertoja vietin laatuaikaa katsellen tapahtumaa televisiosta. Nyt kuitenkin heräsin ihmettelemään, miksi illan isäntäparin oikein pitää puristaa kaikkien vieraiden kättä. Kun näitä kuitenkin on pari tuhatta tai mitä lienee. No, kurkistus Wikipediaan kertoo vastauksen. Kätelty on jo 20-luvulla, kameroiden edessä 60-luvulta alkaen. Perinne mikä perinne.
Yritin myös etsiä tietoa muiden maiden tavoista viettää kansallispäivää. Se selvisi, että monissa maissa sotilasparaati näyttää kuuluvan perinteisiin. Niinhän on Suomessakin. Tavallisia kansalaisia muistetaan myös ilotulituksin ja ulkoilmajuhlien muodossa. Monen maan kansallispäivänä sää suosii juhlijoita yleensä enemmän kuin joulukuun alun suomalaiskelit. Päivä näytää myös olevan yleinen vapaapäivä. Suomalaisten Linnan juhlat tai kaksi kynttilää ikkunalla ovat oman itsenäisyyspäivämme erityispiirteitä.
Toki muidenkin juhlapäivien viettämisessä on eroja, siinäkin tapauksessa, että pohja on yhteinen. Tuleeko joulupukki jouluaattona vai joulupäivän aamuna vai kenties jo aiemmin joulukuussa? Pääsiäistavat ovat eronneet jopa Suomen sisällä. Pääsiäisnoidat, -kokot ja virpomiset onneksi mahtuvat nykyään lähes sopuisasti ohjelmaan. Juhannuskokko, -salko vai ei juhannusta ollenkaan. Minulle kelpaa kaikki. Pääasia, että on syytä juhlaan.
Yritin myös etsiä tietoa muiden maiden tavoista viettää kansallispäivää. Se selvisi, että monissa maissa sotilasparaati näyttää kuuluvan perinteisiin. Niinhän on Suomessakin. Tavallisia kansalaisia muistetaan myös ilotulituksin ja ulkoilmajuhlien muodossa. Monen maan kansallispäivänä sää suosii juhlijoita yleensä enemmän kuin joulukuun alun suomalaiskelit. Päivä näytää myös olevan yleinen vapaapäivä. Suomalaisten Linnan juhlat tai kaksi kynttilää ikkunalla ovat oman itsenäisyyspäivämme erityispiirteitä.
Lähde:pixabay
Toki muidenkin juhlapäivien viettämisessä on eroja, siinäkin tapauksessa, että pohja on yhteinen. Tuleeko joulupukki jouluaattona vai joulupäivän aamuna vai kenties jo aiemmin joulukuussa? Pääsiäistavat ovat eronneet jopa Suomen sisällä. Pääsiäisnoidat, -kokot ja virpomiset onneksi mahtuvat nykyään lähes sopuisasti ohjelmaan. Juhannuskokko, -salko vai ei juhannusta ollenkaan. Minulle kelpaa kaikki. Pääasia, että on syytä juhlaan.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Mäntsälää ja Kuusista
Jokin aika takaperin käsittelin sitä, miten 30-luku näkyi korkeimman oikeuden päätöstaltioissa. Ajatukseni oli silloin, että ajan erityiset olosuhteet (pula-aika, kieltolaki, Lapuan liike) olisivat lisänneet tietyistä rikoksista annettuja tuomioita. Olen ihan varma, että asiaa on tutkittu, mutta ainakaan verkossa ei tuloksia näyttäisi olevan. En sen sijaan aiemmin tullut ajatelleeksi, että historiankirjoissakin kuvatuista tapahtumista löytyisi tietoa myös päätöstaltioista. Mutta niinhän sen tietysti täytyy olla.
Helmikuussa 1932 pidettiin Mäntsälän Ohkolan työväentalolla sosialidemokraattisen kansanedustajan Mikko Erichin puhetilaisuus. Tästä sai alkunsa Mäntsälän kapinaksi nimitetty liikehdintä. Mutta lukekaapa itse. Tämän uskallan linkittää, koska tapaus on niin tunnettu ja paljon julkisuudessa käsitelty. Pelkkä syytettyjen nimiluettelo vie useamman sivun ja koko juttu noin 80 sivua. En muista valittivatko kaikki tuomitut tai valittiko syyttäjä kakkien osalta korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus ei syytettyjä vapauttanut. Tuomiot tuntuvat kuitenkin aika lieviltä. Osa selvisi ehdonalaisella tuomiolla eivätkä vankeustuomiotkaan olleet kovin pitkiä, jos niitä vertaa seuraavaan.
Tähän en laita linkkiä, koska jutussa oli mukana myös ihan tavallisia ihmisiä. Hertta Kuusinen sen sijaan oli sodan jälkeisessä Suomessa tunnettu henkilö. Hän oli mennyt isänsä luokse Neuvosto-Venäjälle 1922, toiminut siellä SKP:ssa ja ilmeisesti puolueen lähettämänä tullut salaa Suomeen keväällä 1934. Oikeudenkäynnissä hänen kerrottiin osallistuneen ainakin noin kolmen viikon ajan "Suomen kommunistisen puolueen uudelleen järjestelytoimintaan". Kiinni hän jäi kesäkuussa 1934. Seurauksena oli pitkähkö tuomio, jonka hän tiettävästi myös istui kokonaan.
Helmikuussa 1932 pidettiin Mäntsälän Ohkolan työväentalolla sosialidemokraattisen kansanedustajan Mikko Erichin puhetilaisuus. Tästä sai alkunsa Mäntsälän kapinaksi nimitetty liikehdintä. Mutta lukekaapa itse. Tämän uskallan linkittää, koska tapaus on niin tunnettu ja paljon julkisuudessa käsitelty. Pelkkä syytettyjen nimiluettelo vie useamman sivun ja koko juttu noin 80 sivua. En muista valittivatko kaikki tuomitut tai valittiko syyttäjä kakkien osalta korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus ei syytettyjä vapauttanut. Tuomiot tuntuvat kuitenkin aika lieviltä. Osa selvisi ehdonalaisella tuomiolla eivätkä vankeustuomiotkaan olleet kovin pitkiä, jos niitä vertaa seuraavaan.
Lähde: Digitaaliarkisto
Tähän en laita linkkiä, koska jutussa oli mukana myös ihan tavallisia ihmisiä. Hertta Kuusinen sen sijaan oli sodan jälkeisessä Suomessa tunnettu henkilö. Hän oli mennyt isänsä luokse Neuvosto-Venäjälle 1922, toiminut siellä SKP:ssa ja ilmeisesti puolueen lähettämänä tullut salaa Suomeen keväällä 1934. Oikeudenkäynnissä hänen kerrottiin osallistuneen ainakin noin kolmen viikon ajan "Suomen kommunistisen puolueen uudelleen järjestelytoimintaan". Kiinni hän jäi kesäkuussa 1934. Seurauksena oli pitkähkö tuomio, jonka hän tiettävästi myös istui kokonaan.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Anteron tarina
Antero syntyi vasta itsenäistyneeseen Suomeen helmikuun alussa 1918. Kotiseutu oli tuolloin punaisten hallinnassa, mutta toistaiseksi oli rauhallista. Isä-Taavettikin oli liittynyt punakaartiin. Kun valkoiset valtasivat paikkakunnan, lähti Taavetti pakenemaan muiden punaisten mukana. Äiti-Hilda jäi pienen Anteron kanssa kotiin. Taavetin pakomatka - toki välissä taisteltiinkin - päättyi vapunpäivänä Lahteen, kuten niin monen muuunkin. Sieltä hän joutui vankileirille Lappeenrantaan. Sen olosuhteet veivät Taavetin terveyden ja hän kuoli heinäkuussa 1918 sairauteen vankileirillä.
Hilda oli nyt uudessa tilanteessa. Punalesken ei ollut helppo saada töitä, mutta jotain sentään järjestyi. Myös sukulaiset auttoivat vähän. Vuoden 1925 alussa tuli kuitenkin seinä vastaan ja Hilda päätti viedä Anteron lastenkotiin. Sieltä tämä aloitti koulunkäyntinsä, joka päättyi 1930. Ilmeisesti hän ehti käydä neljä vuotta koulua eikä jatkoluokkia vielä ollut. Tiettävästi hän sopeutui hyvin lastenkotiin. Vanhempia lapsia ohjattiin sieltä taloihin töihin ja viimeistään 1934 on Anteronkin työura alkanut. Hän ehti olla renkinä useammassa talossa. Valokuvat kertovat nauravaisesta, melko hennonnäköisestä nuoresta miehestä.
Ilmeisesti Antero ei osallistunut talvisotaan, ainakaan sellaisesta ei ole merkintää hänen tiedoisssaan. Ikänsä puolesta hänen olisi kai pitänyt joutua rintamalle. Olisiko hento nuorimies määrätty suorittamaan asevelvollisuuttaan vasta vuotta myöhemmin. Jatkosodassa hän taisteli alusta alkaen melkein sodan loppuun saakka. Hänen sotatiensä kulki Nuijamaalta Räisälän ja Taipaleenjoen kautta Syvärin voimalaitokselle. Siellä lähellä, Nurmoilassa, hän kaatui kesäkuun 1944 lopussa. Hänen ruumiinsa jäi kentälle. Vain muistokivi kotipitäjän hautausmaalla kertoo hänestä. Paikallislehdessä oli viimeisen työnantajaperheen laittama kuolinilmoitus.
Kuvassa on Jandebajoki Syvärin voimalaitoksen lohkolta. Lähde: SA-kuva
Hilda oli nyt uudessa tilanteessa. Punalesken ei ollut helppo saada töitä, mutta jotain sentään järjestyi. Myös sukulaiset auttoivat vähän. Vuoden 1925 alussa tuli kuitenkin seinä vastaan ja Hilda päätti viedä Anteron lastenkotiin. Sieltä tämä aloitti koulunkäyntinsä, joka päättyi 1930. Ilmeisesti hän ehti käydä neljä vuotta koulua eikä jatkoluokkia vielä ollut. Tiettävästi hän sopeutui hyvin lastenkotiin. Vanhempia lapsia ohjattiin sieltä taloihin töihin ja viimeistään 1934 on Anteronkin työura alkanut. Hän ehti olla renkinä useammassa talossa. Valokuvat kertovat nauravaisesta, melko hennonnäköisestä nuoresta miehestä.
Ilmeisesti Antero ei osallistunut talvisotaan, ainakaan sellaisesta ei ole merkintää hänen tiedoisssaan. Ikänsä puolesta hänen olisi kai pitänyt joutua rintamalle. Olisiko hento nuorimies määrätty suorittamaan asevelvollisuuttaan vasta vuotta myöhemmin. Jatkosodassa hän taisteli alusta alkaen melkein sodan loppuun saakka. Hänen sotatiensä kulki Nuijamaalta Räisälän ja Taipaleenjoen kautta Syvärin voimalaitokselle. Siellä lähellä, Nurmoilassa, hän kaatui kesäkuun 1944 lopussa. Hänen ruumiinsa jäi kentälle. Vain muistokivi kotipitäjän hautausmaalla kertoo hänestä. Paikallislehdessä oli viimeisen työnantajaperheen laittama kuolinilmoitus.
Kuvassa on Jandebajoki Syvärin voimalaitoksen lohkolta. Lähde: SA-kuva
tiistai 2. joulukuuta 2014
Ylä-Satakunnan alista ja sakkoluetteloita
Huomasin, että Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan renovoitujen tuomiokirjojen varsinaisten asioiden pöytäkirjoihin (huh) vuosilta 1786 - 1809 on Digitaaliarkistossa laitettu sisällysluettelot. Siis käräjäkunnittain. Olisivatko luettelot uusia, kun Digihakemistokaan ei näytä niistä tietävän? Joka tapauksessa sisällysluettelot helpottavat omaa tutkimusta. Kun sukuani on asustanut sekä ylisen että alisen tuomiokunnan alueella, tulen välillä selanneeksi kirjoja turhaan, kun muisti tuossa(kin) kohdassa pettää.
Nyt pitää ruveta katsomaan erityisesti Mouhijärvellä asustaneita sukulaisia. Olen mielestäni kirjannut heidän rötöksiään sukututkimusohjelmaan mikäli olen rippikirjasta saanut niistä tollkua. Nyt voisi tutkia tarkemmin, mihin esivanhemmat ovat oikein syyllistyneet ja millaisissa olosuhteissa. Mitään kovin erikoista ei taida olla odotettavissa. Joku sukulaisista kyllä häipyi rippikirjasta ilmeisesti vankilaan toimitettuna, mutta se oli vasta myöhemmin 1800-luvulla.
Tuon verran kertyi sakkoja Karkun ja Mouhijärven talvikäräjillä 1801. Sarakkeiden otsikot kertovat, mihin rahat menivät: kuninkaalle, asianomistajalle, käräjäkunnalle, oikeudelle, kirkolle sekä ojennuslaitoksille. Rahayksiköt lienevät riikintaaleri, killinki ja runstykki. Lähde: Digitaaliarkisto.
Katselin äsken sakkoluetteloita, jotka myös näihin pöytäkirjoihin sisältyvät. Kun sakoilla on selvitty, ei kauheita rikoksia ole tehty. Solvauksia näkyy esitetyn oikeudenkäynnissä, aitaus on useammallakin mouhijärveläisellä ollut puutteellista ja muutama torppari on viljellyt luvattomasti kruunun maata. Esi- tai ulkoaviollisia suhteita on harrastettu eikä alkoholinkäyttökään ole pysynyt kohtuuden rajoissa. Eniten näyttäisi sakkoja rapsahtaneen käräjiltä poisjäännistä. Ilmeisesti vastaajana tai todistajana esiintyminen ei ollut mieluista. Löytyi parempaakin tekemistä.
Nyt pitää ruveta katsomaan erityisesti Mouhijärvellä asustaneita sukulaisia. Olen mielestäni kirjannut heidän rötöksiään sukututkimusohjelmaan mikäli olen rippikirjasta saanut niistä tollkua. Nyt voisi tutkia tarkemmin, mihin esivanhemmat ovat oikein syyllistyneet ja millaisissa olosuhteissa. Mitään kovin erikoista ei taida olla odotettavissa. Joku sukulaisista kyllä häipyi rippikirjasta ilmeisesti vankilaan toimitettuna, mutta se oli vasta myöhemmin 1800-luvulla.
Tuon verran kertyi sakkoja Karkun ja Mouhijärven talvikäräjillä 1801. Sarakkeiden otsikot kertovat, mihin rahat menivät: kuninkaalle, asianomistajalle, käräjäkunnalle, oikeudelle, kirkolle sekä ojennuslaitoksille. Rahayksiköt lienevät riikintaaleri, killinki ja runstykki. Lähde: Digitaaliarkisto.
Katselin äsken sakkoluetteloita, jotka myös näihin pöytäkirjoihin sisältyvät. Kun sakoilla on selvitty, ei kauheita rikoksia ole tehty. Solvauksia näkyy esitetyn oikeudenkäynnissä, aitaus on useammallakin mouhijärveläisellä ollut puutteellista ja muutama torppari on viljellyt luvattomasti kruunun maata. Esi- tai ulkoaviollisia suhteita on harrastettu eikä alkoholinkäyttökään ole pysynyt kohtuuden rajoissa. Eniten näyttäisi sakkoja rapsahtaneen käräjiltä poisjäännistä. Ilmeisesti vastaajana tai todistajana esiintyminen ei ollut mieluista. Löytyi parempaakin tekemistä.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
30-lukua päätöstaltioissa
30-luvun alun päätöstaltioita selatessani olen ollut huomaavinani joidenkin ajan merkkien näkymisen niissäkin. Tarkemmat johtopäätökset vaatisivat taustakseen tilastotietoja. Niitä minulla ei ole. Siispä kutsuttakoon näitä vaikka hajahuomioiksi. En linkitä yksittäisiä henkilöitä koskeneisiin juttuihin.
30-luvulla oli vielä yllätävän paljon korvausvaatimuksia vapausodassa (termi päätöstaltioissa) sattuneiden kuolemantapausten, siellä saatujen vammojen tai sodasta aiheutuneiden sairauksien takia. Ehkä lainsäädäntöä oli saatu vasta 20-luvulla ja aikansa vei tietysti myös eri oikeusasteiden läpikäyminen. Joku saattoi esimerkiksi katsoa nivelreumansa saaneen alkunsa vuoden 1918 sodan olosuhteista. Jos oikein muistan, korkein oikeus katsoikin yhteyden sotaan olleen riittävän ja myönsi asianomaiselle korvauksen.
Työväenyhdistyksiä lakkautettiin ainakin sillä perusteella, että niissä oli pidetty jäseninä kommunisteiksi luokiteltuja henkilöitä tai muuten sallittu heidän toimintansa. Linkitetyssä jutussa yhdistys sai jatkaa toimintaansa, muissa lukemissani päädyttiin lakkauttamiseen. Esillä oli vuosittain myös useampia maanpetosjuttuja. Maanpetoksesta tai sen valmistelusta tuomittiin henkilöitä, jotka olivat osallistuneet kiellettyjen järjestöjen toimintaan.
Konkurssijuttuja näyttäisi olleen useita. Pitäisi kuitenkin olla vertailukohta, että voisi sanoa 30-luvun alun laman lisänneen niitä. Sen sijaan voinee pääätellä, että alkoholin laittomaan valmistukseen, myyntiin, ja kujettamiseen liittyneet monet jutut ainakin osittain aiheutuivat kieltolaista. Toki laitonta valmistusta ja myyntiä harrastettiin vielä myöhemminkin. Hiukan ihmettelen juttujen päätymistä korkeimpaan oikeuteen saakka. Olihan toki auton menettäminen valtiolle iso juttu.
Tuskinpa ketään haittaa, vaikka laitan linkin Nivalan pulakapinan selvittelyyn korkeimmassa oikeudessa. Aiheesta kun on elokuva ja näytelmäkin tehty. Taustatietoja vaikka wikipediasta.
Yksi konikapinan päähenkilöistä oli Hilppa-tamma, tässä ihan hyvinvoivan näköisenä. Lähde: wikimedia
30-luvulla oli vielä yllätävän paljon korvausvaatimuksia vapausodassa (termi päätöstaltioissa) sattuneiden kuolemantapausten, siellä saatujen vammojen tai sodasta aiheutuneiden sairauksien takia. Ehkä lainsäädäntöä oli saatu vasta 20-luvulla ja aikansa vei tietysti myös eri oikeusasteiden läpikäyminen. Joku saattoi esimerkiksi katsoa nivelreumansa saaneen alkunsa vuoden 1918 sodan olosuhteista. Jos oikein muistan, korkein oikeus katsoikin yhteyden sotaan olleen riittävän ja myönsi asianomaiselle korvauksen.
Työväenyhdistyksiä lakkautettiin ainakin sillä perusteella, että niissä oli pidetty jäseninä kommunisteiksi luokiteltuja henkilöitä tai muuten sallittu heidän toimintansa. Linkitetyssä jutussa yhdistys sai jatkaa toimintaansa, muissa lukemissani päädyttiin lakkauttamiseen. Esillä oli vuosittain myös useampia maanpetosjuttuja. Maanpetoksesta tai sen valmistelusta tuomittiin henkilöitä, jotka olivat osallistuneet kiellettyjen järjestöjen toimintaan.
Konkurssijuttuja näyttäisi olleen useita. Pitäisi kuitenkin olla vertailukohta, että voisi sanoa 30-luvun alun laman lisänneen niitä. Sen sijaan voinee pääätellä, että alkoholin laittomaan valmistukseen, myyntiin, ja kujettamiseen liittyneet monet jutut ainakin osittain aiheutuivat kieltolaista. Toki laitonta valmistusta ja myyntiä harrastettiin vielä myöhemminkin. Hiukan ihmettelen juttujen päätymistä korkeimpaan oikeuteen saakka. Olihan toki auton menettäminen valtiolle iso juttu.
Tuskinpa ketään haittaa, vaikka laitan linkin Nivalan pulakapinan selvittelyyn korkeimmassa oikeudessa. Aiheesta kun on elokuva ja näytelmäkin tehty. Taustatietoja vaikka wikipediasta.
Yksi konikapinan päähenkilöistä oli Hilppa-tamma, tässä ihan hyvinvoivan näköisenä. Lähde: wikimedia
perjantai 28. marraskuuta 2014
Mitä joululahjaksi?
Väkerrän taas langanlopuista jotain pientä sukulaisille ja ystäville. Monet tietävät jo odottaa tonttua tai joulutähteä, mutta tänä vuonna aion yllättää. En kerro teillekään. Pysyttelen minikoossa, jotta lahjani eivät vaadi paljon säilytystilaa. Ne on helppo unohtaa komeron nurkkaan. Lahjan saajilla on jo kaikkea, en halua ostaa heille mitään kaupasta. Itse tekemällä saan lahjaan mukaan jotain omakohtaista. On minulla ihan itsekäskin tavoite, päästä langoista eroon.
Vanhimmat elossa olevat sukulaiseni ovat eläneet lapsuuttaan 20- ja 30-luvuilla. Joskus olen kysellyt heidän senaikaisista joululahjoistaan. Ensin tulee yleensä vastaus, että ei sitä juuri mitään saatu. Tarkemmin kun asiaa selvittää, osoittautuu, että tavallisen kansan parissa jo tuolloin annettiin joululahjoja. Ne olivat hyvin käytännöllisiä: vaatteita, suksia, kelkkoja ja tietysti leluja. Vanhemmat tai joku käsistään taitava valmistivat nukkeja tai puuleluja. Kun lapsia oli useita, ei yhdelle tullut kuin korkeintaan yksi lelu. Ehkä se oli sitäkin arvostetumpi.
Yritin Historiallisesta sanomalehtikirjastosta selvittää, miten kauan joululahjoja on mainostettu tavalliselle kansalle Tampereella. Ainakin Kansan Lehdessä oli 1907 ilmoituksia lahjoiksi sopivista lakeista, jalkineista, suksista ja sauvoista. Myös kelloja mainostettiin lahjatavaroina. Kun rajasin haun vuoteen 1890, sain tulokseksi virsikirjoja, ompelukoneita ja vaaseja. Vuoden 1881 Aamulehdessä joku Valkeakoskelta epäili, ettei kukaan joululahjojen nojalla tee kauppaa. Kun pudotin aikarajaa edelleen, mainokset vähenivät kovasti. Vielä kuitenkin tarjottiin villapaitoja, kirjoja ja joitakin ylellisyystarvikkeiksi luokiteltavia tuotteita. Vuoden 1869 Tampereen Sanomissa arveltiin, ettei maalaissäädyssä ole tapana antaa joululahjoja. Samana vuonna oli joku kuitenkin Porissa yrittänyt toimittaa vangille joululahjaksi nisukakon, jonka sisällä oli terävä viila. Monenmoisia lahjoja siis.
Vanhimmat elossa olevat sukulaiseni ovat eläneet lapsuuttaan 20- ja 30-luvuilla. Joskus olen kysellyt heidän senaikaisista joululahjoistaan. Ensin tulee yleensä vastaus, että ei sitä juuri mitään saatu. Tarkemmin kun asiaa selvittää, osoittautuu, että tavallisen kansan parissa jo tuolloin annettiin joululahjoja. Ne olivat hyvin käytännöllisiä: vaatteita, suksia, kelkkoja ja tietysti leluja. Vanhemmat tai joku käsistään taitava valmistivat nukkeja tai puuleluja. Kun lapsia oli useita, ei yhdelle tullut kuin korkeintaan yksi lelu. Ehkä se oli sitäkin arvostetumpi.
Yritin Historiallisesta sanomalehtikirjastosta selvittää, miten kauan joululahjoja on mainostettu tavalliselle kansalle Tampereella. Ainakin Kansan Lehdessä oli 1907 ilmoituksia lahjoiksi sopivista lakeista, jalkineista, suksista ja sauvoista. Myös kelloja mainostettiin lahjatavaroina. Kun rajasin haun vuoteen 1890, sain tulokseksi virsikirjoja, ompelukoneita ja vaaseja. Vuoden 1881 Aamulehdessä joku Valkeakoskelta epäili, ettei kukaan joululahjojen nojalla tee kauppaa. Kun pudotin aikarajaa edelleen, mainokset vähenivät kovasti. Vielä kuitenkin tarjottiin villapaitoja, kirjoja ja joitakin ylellisyystarvikkeiksi luokiteltavia tuotteita. Vuoden 1869 Tampereen Sanomissa arveltiin, ettei maalaissäädyssä ole tapana antaa joululahjoja. Samana vuonna oli joku kuitenkin Porissa yrittänyt toimittaa vangille joululahjaksi nisukakon, jonka sisällä oli terävä viila. Monenmoisia lahjoja siis.
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Puukkosankari ja melkein sukua
No, vedetään hiukan takaisin. Ihan tavallinen puukkoa heiluttanut häirikkö. Mutta oli kuitenkin naimisissa isotätini kanssa, joka tosin tapahtuman aikaan oli jo kuollut. Miehellä kolme avioliittoa ja viisi lasta, joista vain kaksi eli aikuisikään. Korkeaa lapsikuolleisuutta lukuunottamatta voisi olla nykyaikaa, mutta seuraavassa kerrottu tapahtuma sattui jouluaatonaattona 1931. Tuli vastaan, kun selasin korkeimman oikeuden päätöstaltioita. Kutsuttakoon miestä vaikka Erkiksi.
Erkki oli yleisellä maantiellä Pispalassa (jossa asui) lyönyt puukolla kahta muuta miestä. Toiselta meni takki rikki, toinen sai lieviä vammoja silmän yläpuolelle ja niskaan. Kihlakunnanoikeus tuomitsi Erkin "kahdesta erittäin raskauttavain asianhaarain vallitessa tapahtuneesta lievästä pahoinpitelystä" yhteensä kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Mitä lienevät olleet nuo raskauttavat asianhaarat, sitä ei päätöstaltio kerro. Kieltolaki oli vielä voimassa, mutta alkoholista ei ole mainintaa. Kenties Erkki vain etsi riitaa.
Yllättävää on se, ettei Erkki tyytynyt kihlakunnanoikeudessa saamaansa tuomioon, vaan valitti siitä. Hovioikeus piti tuomion voimassa eikä korkein oikeuskaan nähnyt mitään syytä muuttaa sitä. Kun Erkin puukottamat miehetkin saivat tuomion (päätöstaltio ei kerro mistä), lienee kyseessä ollut riitatilanne, jossa alakynteen mahdollisesti joutunut veti teräaseen esille. Ehkä Erkin tyytymättömyys johtui tästä. Kihlakunnanoikeus oli kuullut todistajia, joten tapahtumalla lienee ollut silminnäkijöitä. Mikä onkin todennäköistä, oltiinhan yleisellä tiellä Pispalassa.
Erkki oli yleisellä maantiellä Pispalassa (jossa asui) lyönyt puukolla kahta muuta miestä. Toiselta meni takki rikki, toinen sai lieviä vammoja silmän yläpuolelle ja niskaan. Kihlakunnanoikeus tuomitsi Erkin "kahdesta erittäin raskauttavain asianhaarain vallitessa tapahtuneesta lievästä pahoinpitelystä" yhteensä kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Mitä lienevät olleet nuo raskauttavat asianhaarat, sitä ei päätöstaltio kerro. Kieltolaki oli vielä voimassa, mutta alkoholista ei ole mainintaa. Kenties Erkki vain etsi riitaa.
Kaunis kuva on hiukan ristiriidassa jutun kanssa. Silti: näkymä Pispalasta Pyhäjärvelle. Lähde: wikimedia
Yllättävää on se, ettei Erkki tyytynyt kihlakunnanoikeudessa saamaansa tuomioon, vaan valitti siitä. Hovioikeus piti tuomion voimassa eikä korkein oikeuskaan nähnyt mitään syytä muuttaa sitä. Kun Erkin puukottamat miehetkin saivat tuomion (päätöstaltio ei kerro mistä), lienee kyseessä ollut riitatilanne, jossa alakynteen mahdollisesti joutunut veti teräaseen esille. Ehkä Erkin tyytymättömyys johtui tästä. Kihlakunnanoikeus oli kuullut todistajia, joten tapahtumalla lienee ollut silminnäkijöitä. Mikä onkin todennäköistä, oltiinhan yleisellä tiellä Pispalassa.
maanantai 24. marraskuuta 2014
Epäonnea metsästyksessä
Päädyin tähän omituiseen etsintään erään tuttavani kysymyksestä. Ei hän tietenkään tarkoittanut, että ryhtyisin mihinkään etsiskelyyn, mutta mikäpä sukututkijaa pidättelisi. Kyse on 1900-luvun puolella syntyneestä henkilöstä, joten jääköön nimet kertomatta. Tuon henkilön syntymäpaikka ei ollut tiedossa, mikä antaa tietenkin lisähaastetta etsimiselle.
Osoittautui kuitenkin, että sukua oli tutkittu. Geni.com:ssa ja MyHeritagessa löytyi sukupuita, joihin etsittävä henkilö näyttäisi liittyvän. Kun en ole kumpaankaan kirjautunut, olivat näkymät tietysti varsin rajoitetut. Kirjasin kuitenkin henkilönimiä ylös ja yritin samalla hahmottaa, millainen sukupuu siellä taustalla voisi olla. Onneksi nimet olivat jossain määrin harvinaisia sekä etunimien että talon/torpan nimen osalta. Niinpä minulla olikin pian ketju, joka näytti nätisti ulottuvan 1800-luvun alkupuolelle niin, että Hiskin voisi ottaa avuksi.
Ei kuitenkaan onnistanut. Joko sukupuut Genissä ja MyHeritagessa ovat pielessä tai olen ymmärtänyt ne väärin, perheet asuivat seurakunnissa, joista Hiskiin ei ole kastettuja tallennettu tai mahdollisesti ovatkin asuneet Ruotsin puolella. Amerikan mannerkin on mahdollinen, mutta silloin ainakin osan perheestä olisi pitänyt palata Suomeen. Myöskään FamilySearch ei löytänyt mitään, mistä olisi ollut apua. Harmittaa. Pian on pakko luovuttaa. Omaa tyhmyyttäni olen käyttänyt aikaa turhaan.
Osoittautui kuitenkin, että sukua oli tutkittu. Geni.com:ssa ja MyHeritagessa löytyi sukupuita, joihin etsittävä henkilö näyttäisi liittyvän. Kun en ole kumpaankaan kirjautunut, olivat näkymät tietysti varsin rajoitetut. Kirjasin kuitenkin henkilönimiä ylös ja yritin samalla hahmottaa, millainen sukupuu siellä taustalla voisi olla. Onneksi nimet olivat jossain määrin harvinaisia sekä etunimien että talon/torpan nimen osalta. Niinpä minulla olikin pian ketju, joka näytti nätisti ulottuvan 1800-luvun alkupuolelle niin, että Hiskin voisi ottaa avuksi.
Puu lienee antanut perheen asuinpaikalle nimensä. Lähde: pixabay
Ei kuitenkaan onnistanut. Joko sukupuut Genissä ja MyHeritagessa ovat pielessä tai olen ymmärtänyt ne väärin, perheet asuivat seurakunnissa, joista Hiskiin ei ole kastettuja tallennettu tai mahdollisesti ovatkin asuneet Ruotsin puolella. Amerikan mannerkin on mahdollinen, mutta silloin ainakin osan perheestä olisi pitänyt palata Suomeen. Myöskään FamilySearch ei löytänyt mitään, mistä olisi ollut apua. Harmittaa. Pian on pakko luovuttaa. Omaa tyhmyyttäni olen käyttänyt aikaa turhaan.
lauantai 22. marraskuuta 2014
Mikä kumman RGIA?
Satuin Digihakemistossa R-kirjaimen kohdalle ja silmäni osuivat lyhenteisiin RGIA, RGVIA ja RGADA. Mitäs kummaa niiden taakse kätkeytyy? Linkkejä taitaa olla nelisenkymmentä, mutta yhteenkään ei ole tehty hakemistoa. Nimekkeisiin sisältyy yleensä fondinumero ja usein viittaus jonkin ministeriön arkistoon. Ministeriöiden nimet vaikuttavat autonomian aikaisilta. Mukana on myös viipurilaisten toimielinten arkistoja. R niinkuin Rossija?
Portti osaa selventaa kaksi ensin mainittua. RGIA on Venäjän valtiollinen historiallinen keskusarkisto, jossa sen mukaan on Viipuriin liittyviä aineistoja. RGVIA puolestaan on Venäjän sotahistoriallinen arkisto, josta Portti tuntee venäläiset sotilasasiakirjat sekä Viipurin insinöörikomennuskuntaan ja Vanhaan Suomeen liittyvät asiakirjat. Muutakin näyttäisi kuitenkin näistä digitoidun. Digihakemistohan kertoo nimenomaan Digitaaliarkistossa olevista dokumenteista. RGADA on Portille vieras käsite.
Tornion vastavakoilukeskuksen aineisto ei ilmeisesti liity edellä mainittuihin arkistoihin. Lähde: Digitaaliarkisto
Olisiko yhteistyö venäläisten arkistojen kanssa tuottanut digitoituja Suomea koskevia aineistoja? Sehän olisi erinomaista. Eipä siis muuta kuin tutkimaan. "Suomen rautateiden uudelleenjärjestelyt, junien myöhästymisen syyt 1916-1916 (2/1916:120)" vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta tuottaa pettymyksen: "Aineisto on näyttörajoitettua ja on katsottavissa arkistolaitoksen tutkijasaleissa ilman kirjautumista." Vuodesta 1916 ei tietenkään ole kulunut 100 vuotta, mutta että junien myöhästymisen syyt 98 vuotta sitten olisivat jotenkin arkaluonteista aineistoa nyt... Kun sama teksti ilmestyy näytölle myös avattaessa "Suomen rautateiden valtionpalveluksessa olevien virkailijoiden virkapuvut 1878-1879 (1:569)"-aineistoa, täytyy kyse olla jostain muusta. Virhe vai venäläisen arkiston vaatimus? Oikein muuta ei tule mieleen. Jos jaksaisi täyttää palautelomakkeen...
Portti osaa selventaa kaksi ensin mainittua. RGIA on Venäjän valtiollinen historiallinen keskusarkisto, jossa sen mukaan on Viipuriin liittyviä aineistoja. RGVIA puolestaan on Venäjän sotahistoriallinen arkisto, josta Portti tuntee venäläiset sotilasasiakirjat sekä Viipurin insinöörikomennuskuntaan ja Vanhaan Suomeen liittyvät asiakirjat. Muutakin näyttäisi kuitenkin näistä digitoidun. Digihakemistohan kertoo nimenomaan Digitaaliarkistossa olevista dokumenteista. RGADA on Portille vieras käsite.
Tornion vastavakoilukeskuksen aineisto ei ilmeisesti liity edellä mainittuihin arkistoihin. Lähde: Digitaaliarkisto
Olisiko yhteistyö venäläisten arkistojen kanssa tuottanut digitoituja Suomea koskevia aineistoja? Sehän olisi erinomaista. Eipä siis muuta kuin tutkimaan. "Suomen rautateiden uudelleenjärjestelyt, junien myöhästymisen syyt 1916-1916 (2/1916:120)" vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta tuottaa pettymyksen: "Aineisto on näyttörajoitettua ja on katsottavissa arkistolaitoksen tutkijasaleissa ilman kirjautumista." Vuodesta 1916 ei tietenkään ole kulunut 100 vuotta, mutta että junien myöhästymisen syyt 98 vuotta sitten olisivat jotenkin arkaluonteista aineistoa nyt... Kun sama teksti ilmestyy näytölle myös avattaessa "Suomen rautateiden valtionpalveluksessa olevien virkailijoiden virkapuvut 1878-1879 (1:569)"-aineistoa, täytyy kyse olla jostain muusta. Virhe vai venäläisen arkiston vaatimus? Oikein muuta ei tule mieleen. Jos jaksaisi täyttää palautelomakkeen...
torstai 20. marraskuuta 2014
Amerikanserkku vierailulla?
Ancestry.se lähestyi uutiskirjeellään kertoen "Amerikanska
passansökningar, 1795-1925"-tietokannasta, joka englanninkieliseltä nimeltään taitaa olla "U.S. Passport Applications, 1795-1925". Kirjeessä ei sanota, että tietokanta olisi uusi, mutta itse en muista koskaan saaneeni siitä hakutuloksia. "För personer födda i Sverige kan du titta på uppgifterna med
ett Sverige-abonnemang och för personer födda i USA eller någon annanstans
behöver du ha ett World Deluxe-abonnemang." Eli tiedot eivät suinkaan ole vapaasti katsottavissa.
Kuka haki amerikkalaista passia tuohon aikaan? No USA:n kansalaiset tietysti. Jotta Suomesta muuttaneella olisi ollut mahdolllisuus saada kansalaisuus ennen vuotta 1925, olisi hänen pitänyt siirtyä Atlannin taakse ainakin muutamia vuosia aikaisemmin - jossain vaiheessa taisi olla virallisestikin käytössä viiden vuoden raja - ehtiäkseen omaksua kielen ja kulttuurin riittävän hyvin. Lisäksi hänen olisi pitänyt kerätä rahaa edestakaiseen laivamatkaan. Sukulaisvierailua Suomeen ei varmaan tehty tuolloin kevein perustein. 30-luvun laman hellitettyä kyläilijöitä alkoi jo olla.
Jos oikein ymmärsin, ei Yhdysvallat juuri vaatinut passia ulkomaanmatkoille ennen vuotta 1915 eikä vuosina 1921 - 1941. Toki kohdemaa saattoi sellaista haluta. Isohko määrä hakemuksia täytyy kuitenkin olla olemassa, koska uutiskirje väittää tietokantaan sisältyvän 31 000 Ruotsissa syntynyttä. Suomessa syntyneitä näyttää haku antavan 3524. Tietokannan etuna moniin muihin verrattuna on, että siihen on kirjattu melko täsmälliset tiedot, esimerkiksi syntymäpäivä, -kuukausi ja -vuosi.
Sukulaiseni kyllä kävivät Suomessa, mutta vasta 30-luvulla. Aiemmin muutamat palasivat pysyvästi Suomeen jonkun vuoden uudella mantereella asuttuaan. He kuitenkin matkustivat Suomen passilla. Siinä varmaan syy, etten ole tietokantaan törmännyt hakutuloksia tutkiessani. Eikä minulla sitä vaadittua Deluxeakaan ole.
tiistai 18. marraskuuta 2014
Kuka tekisi vanhojen käsialojen kurssin verkkoon?
Tästä aiheesta olen kirjoittanut joskus aiemminkin. Kolmessa vuodessa tilanne ei näyttäisi muuttuneen millään tavalla. Yritän tähän hahmotella, mitä kaipaan. Verkossa on kyllä vanhojen käsialojen oppaita alkaen arkistolaitoksen pdf-muotoon digitoimasta vuoden 1977 Wanhat käsialat ja asiakirjat-kirjasesta, joka muuten ei ole harjoittelun kannalta ollenkaan hassumpi. Lisäksi löytyy kirjainten malleja ja digitoituja tekstejä, tietysti. Ja onhan olemassa myös kirjoja, mutta mukava olisi katsoa hyvätasoista digitoitua käsialanäytettä verkosta. Digitaaliarkistossa olisi materiaalia vaikka kuinka paljon.
Tarvittaisiin verkossa olevia harjoitustekstejä, joihin liittyisi tarkistusmahdollisuus. Aiemmin norjalainen sivusto tarjosi niitä kiitettävästi. Tekstejä siellä näyttää edelleen olevan, mutta mahdollisuus klikata rivinumeroa, kirjoittaa tulkintansa ja saada siihen tarkistus näyttää kadonneen. Vai puuttuuko koneeltani kenties jokin selaimen lisuke? Saan tulokseksi vain käsittämätöntä tekstiä.
Suurin toivein katselin joskus Runebergista riimuihin-sivuston harjoituksia. Käsialoista on kyllä tarjolla korkealaatuisia kuvanäytteitä, mutta missä niiden selväkieliset versiot mahtavat piileskellä? Ehkä aineistoa on käytetty yliopistokursseilla semmoisenaan. Sivustoa ei varmaan ole enää viime vuosina päivitetty.
En vaatisi mitään kirjain kirjaimelta etenemistä ja tekstinkin voisin tarkistaa ihan itse, kunhan saisin napista painamalla esiin oikean version. Laajan tekstimäärän puhtaaksikirjoittaminen vaatisi tietysti aikaa, mutta suppeammallakin kokoelmalla pääsisi alkuun. Ongelmana on tietysti raha. Voisikohan tämänkin jotenkin joukkoistaa? Valittaisiin tekstit, yksi aloittaisi, muut korjaisivat ja jatkaisivat.
Jotain myönteistäkin. Huomaan, että pakon edessä olen kehittynyt 1700-luvun tekstien lukemisessa. Sinnikkyys palkitaan. Tosin koukeroinen kieli vaatii edelleen usein ottamaan sanakirjan avuksi. Seuraavaksi kai pitää uskaltautua 1600-luvulle.
Tarvittaisiin verkossa olevia harjoitustekstejä, joihin liittyisi tarkistusmahdollisuus. Aiemmin norjalainen sivusto tarjosi niitä kiitettävästi. Tekstejä siellä näyttää edelleen olevan, mutta mahdollisuus klikata rivinumeroa, kirjoittaa tulkintansa ja saada siihen tarkistus näyttää kadonneen. Vai puuttuuko koneeltani kenties jokin selaimen lisuke? Saan tulokseksi vain käsittämätöntä tekstiä.
Suurin toivein katselin joskus Runebergista riimuihin-sivuston harjoituksia. Käsialoista on kyllä tarjolla korkealaatuisia kuvanäytteitä, mutta missä niiden selväkieliset versiot mahtavat piileskellä? Ehkä aineistoa on käytetty yliopistokursseilla semmoisenaan. Sivustoa ei varmaan ole enää viime vuosina päivitetty.
En vaatisi mitään kirjain kirjaimelta etenemistä ja tekstinkin voisin tarkistaa ihan itse, kunhan saisin napista painamalla esiin oikean version. Laajan tekstimäärän puhtaaksikirjoittaminen vaatisi tietysti aikaa, mutta suppeammallakin kokoelmalla pääsisi alkuun. Ongelmana on tietysti raha. Voisikohan tämänkin jotenkin joukkoistaa? Valittaisiin tekstit, yksi aloittaisi, muut korjaisivat ja jatkaisivat.
Tämä on vielä helppoa. Lähde: Digitaaliarkisto
Jotain myönteistäkin. Huomaan, että pakon edessä olen kehittynyt 1700-luvun tekstien lukemisessa. Sinnikkyys palkitaan. Tosin koukeroinen kieli vaatii edelleen usein ottamaan sanakirjan avuksi. Seuraavaksi kai pitää uskaltautua 1600-luvulle.
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Piuha irti
Joulukuun alussa 1929 Pispalan Telefooniyhdistys irrotti erään pispalalaisen talonomistajan puhelinjohdon keskusasemastaan. Syyksi mainitaan, että tämän jäsenoikeudesta oli syntynyt erimielisyyttä. Talonomistaja valitti asiasta Hämeen läänin maaherralle ja vaati johdon uudelleen yhdistämistä keskukseen. Maaaherra teki päätöksensä huhtikuun alussa ja velvoitti Telefooniyhdistyksen kytkemään johdon uudestaan keskukseen.
Yhdistys ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan valitti päätöksestä hovioikeuteen. Tämä kuitenkin piti sen voimassa. Seuraavaksi oli vuorossa korkein oikeus. Siellä päätös muuttui ja oikeus totesi, ettei yhdistyksen ole katsottava erottaneen talonomistajaa siitä, mitä tämä on hallinnut tai tehneen muuta omankädenoikeutta. Näin yhdistyksen ei tarvinnut yhdistää talonomistajan puhelinlinjaa keskukseensa. Oikeus kuitenkin velvoitti yhdistyksen pitämään kulunsa omana vahinkonaan.
Tätä päätöstaltiota lukiessaan jää hiukan ymmälle. Miksi johdon irrotus alunperin tapahtui? Oliko talonomistaja jättänyt maksunsa maksamatta vai mitä koski erimielisyys jäsenoikeudesta? Linja oli kuitenkin ollut olemassa vuodesta 1921 lähtien. Miten niin yhdistys ei ollut erottanut talonomistajaa siitä, mitä tämä oli hallinnut?
Mitenkähän talonomistaja pärjäsi ilman puhelinyhteyttä? Ihan hyvin luultavasti, kun ottaa ajankohdan huomioon. Mutta jos hän sellaista kuitenkin halusi, oliko alueella muita toimijoita, jotka olisivat voineet yhteyden hänelle tarjota? Tampereella luultavasti oli, mutta huolivatko ne mukaan väkeä Pirkkalan puolelta?
Vanha puhelinjärjestelmä. Lähde: pixabay
Yhdistys ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan valitti päätöksestä hovioikeuteen. Tämä kuitenkin piti sen voimassa. Seuraavaksi oli vuorossa korkein oikeus. Siellä päätös muuttui ja oikeus totesi, ettei yhdistyksen ole katsottava erottaneen talonomistajaa siitä, mitä tämä on hallinnut tai tehneen muuta omankädenoikeutta. Näin yhdistyksen ei tarvinnut yhdistää talonomistajan puhelinlinjaa keskukseensa. Oikeus kuitenkin velvoitti yhdistyksen pitämään kulunsa omana vahinkonaan.
Tätä päätöstaltiota lukiessaan jää hiukan ymmälle. Miksi johdon irrotus alunperin tapahtui? Oliko talonomistaja jättänyt maksunsa maksamatta vai mitä koski erimielisyys jäsenoikeudesta? Linja oli kuitenkin ollut olemassa vuodesta 1921 lähtien. Miten niin yhdistys ei ollut erottanut talonomistajaa siitä, mitä tämä oli hallinnut?
Mitenkähän talonomistaja pärjäsi ilman puhelinyhteyttä? Ihan hyvin luultavasti, kun ottaa ajankohdan huomioon. Mutta jos hän sellaista kuitenkin halusi, oliko alueella muita toimijoita, jotka olisivat voineet yhteyden hänelle tarjota? Tampereella luultavasti oli, mutta huolivatko ne mukaan väkeä Pirkkalan puolelta?
perjantai 14. marraskuuta 2014
Pieniä eroja rippikirjoissa
Satuin törmäämään 1890-luvun rippikirjassa tuohon vieressä olevaan merkintään.Vähän aikaa ihmettelin, miksi vanhasta kirjasta tuloon oli merkitty vuosi. Kaikki kai sieltä tulivat samana vuonna. Niin tulivatkin, mutta tässä käytettiin rippikirjaa, johon vuodet oli painettu valmiiksi.
Seurakunnan rippikirjajakso vain sattui alkamaan vasta 1892.
Oliko näin kaikissa seurakunnissa? Ei ollut, osassa oli käytössä kirja, johon vuodet merkittiin itse.
Eroja, tosin pieniä, on muitakin. Alemmassa versiossa on käytössä kaksikieliset tekstit, ylemmässä vain suomenkieliset. Oletan, että vastaava oli olemassa myös ruotsinkielisenä, mutta en pikaisella hakemisella onnistunut sitä löytämään.
Katsotaanpa vielä alkupuolen sarakkeet kummastakin.
Melkein samat sarakkeethan noissa tietysti on, mitä nyt avioliiton solmiminen on saanut toiseen oman sarakkeen, toisessa merkintä siitä on usein tyhjässä kohdassa sivujen välissä. Samoin pientä eroa on asevelvollisuusmerkinnöissä. Toisessa omassa sarakkeessaan, toisessa useimmiten huomautuksissa.
Olikohan rippikirjoja varten tuohon aikaan vielä muita malleja? Tässä vielä pari muunnelmaa:
Joskus voisi katsoa rippikirjojen muutoksia pitkältä ajanjaksolta.
Esimerkkikuvat SSHY:n jäsensivuilta
Seurakunnan rippikirjajakso vain sattui alkamaan vasta 1892.
Oliko näin kaikissa seurakunnissa? Ei ollut, osassa oli käytössä kirja, johon vuodet merkittiin itse.
Eroja, tosin pieniä, on muitakin. Alemmassa versiossa on käytössä kaksikieliset tekstit, ylemmässä vain suomenkieliset. Oletan, että vastaava oli olemassa myös ruotsinkielisenä, mutta en pikaisella hakemisella onnistunut sitä löytämään.
Katsotaanpa vielä alkupuolen sarakkeet kummastakin.
Melkein samat sarakkeethan noissa tietysti on, mitä nyt avioliiton solmiminen on saanut toiseen oman sarakkeen, toisessa merkintä siitä on usein tyhjässä kohdassa sivujen välissä. Samoin pientä eroa on asevelvollisuusmerkinnöissä. Toisessa omassa sarakkeessaan, toisessa useimmiten huomautuksissa.
Olikohan rippikirjoja varten tuohon aikaan vielä muita malleja? Tässä vielä pari muunnelmaa:
Joskus voisi katsoa rippikirjojen muutoksia pitkältä ajanjaksolta.
Esimerkkikuvat SSHY:n jäsensivuilta
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Pellavaa ja muuta - miten ne oikein keksivät sen
Historiakiinnostukseni suuntautuu yleensä muutamaan viimeksi kuluneeseen vuosisataan. Aikaan, jolta tavallisista ihmisistäkin on kirjallisia, suhteellisen luotettavia lähteitä. Aikaan, jonka ihmisten elämää pystyn hahmottamaan mielessäni. Kun viljeltiin maata, kun oli kirkollisia ja maallisia auktoriteetteja, jotka säätelivät elämää. Ymmärrykseni kalastuksella, metsästyksellä ja luonnon antimilla eläneiden ihmisten elämästä on vähäinen, vaikka olenkin kouluhistoriani lukenut ja jopa joskus vieraillut kivikauden ihmisten asuinpaikoilla.
Joskus kuitenkin jään miettimään, mistä jokin ihmisten käyttämä materiaali on keksitty. Silloin kauan sitten, ennen kirjallisia lähteitä. Sattumalla on varmaan ollut oma osuutensa. Voisin kuvitella, että lasin, tiilen, tervan tai vaikkapa viinin valmistus on lähtenyt liikkeelle, kun sattuma on tuottanut käyttökelpoista ainetta. Aina on varmaan myös ollut heitä, jotka ovat osanneet ja halunneet kehittää parempaa. Parempaa kuin luonto tarjosi. Parempia veneitä, parempia auroja ja parempia astioita.
Mutta kuinka ihmeessä joku on keksinyt pellavan valmistuksen? Olen saanut vanhemmilta sukulaisilta useammankin luennon valmistusvaiheista. Lapsuuskodissani oli myös säilytetty valmistuksessa käytettyjä välineitä; klihtoja, loukkuja ja mitä niitä nyt olikaan. Prosessi on kuitenkin aina jäänyt hämäräksi, varmaan siksi, etten ole itse koskaan siihen osallistunut. Ihmisillä oli tietenkin tarve suojautua säätä vastaan ja arvatenkin kaikenlaista kokeiltiin. Nahan, turkisten, lampaanvillan ja puuvillan hyödyntämisen ymmärrän, niillä jo ulkonäkö viittaa käyttökelpoiseen materiaaliin. Kasvikuitujen kokeilu on sekin ymmärrettävää, mutta kaikki nuo työvaiheet? Huh.
Kivikauden kylän malli Oulun Yli-Iin Kierikissä. Lähde: wikimedia
Joskus kuitenkin jään miettimään, mistä jokin ihmisten käyttämä materiaali on keksitty. Silloin kauan sitten, ennen kirjallisia lähteitä. Sattumalla on varmaan ollut oma osuutensa. Voisin kuvitella, että lasin, tiilen, tervan tai vaikkapa viinin valmistus on lähtenyt liikkeelle, kun sattuma on tuottanut käyttökelpoista ainetta. Aina on varmaan myös ollut heitä, jotka ovat osanneet ja halunneet kehittää parempaa. Parempaa kuin luonto tarjosi. Parempia veneitä, parempia auroja ja parempia astioita.
Mutta kuinka ihmeessä joku on keksinyt pellavan valmistuksen? Olen saanut vanhemmilta sukulaisilta useammankin luennon valmistusvaiheista. Lapsuuskodissani oli myös säilytetty valmistuksessa käytettyjä välineitä; klihtoja, loukkuja ja mitä niitä nyt olikaan. Prosessi on kuitenkin aina jäänyt hämäräksi, varmaan siksi, etten ole itse koskaan siihen osallistunut. Ihmisillä oli tietenkin tarve suojautua säätä vastaan ja arvatenkin kaikenlaista kokeiltiin. Nahan, turkisten, lampaanvillan ja puuvillan hyödyntämisen ymmärrän, niillä jo ulkonäkö viittaa käyttökelpoiseen materiaaliin. Kasvikuitujen kokeilu on sekin ymmärrettävää, mutta kaikki nuo työvaiheet? Huh.
maanantai 10. marraskuuta 2014
Pirkanmaa vai mikä
En oikein tiedä, millä nimellä kutsua sitä aluetta, johon suurin osa sukututkimuksestani kohdistuu. Jos nykyisistä maakunnista puhutaan, lähimmäksi tulee Pirkanmaa, joka kuitenkin on aika uusi maakunta. Vielä minun lapsuudessani olisi puhuttu Satakunnasta ja Hämeestä. Tarkemmin itäisestä Satakunnasta ja Hämeen luoteisista osista. Tarkoitan aluetta, joka ulottuu Orivedeltä Lempäälän, Pirkkalan, Tottijärven, Vesilahden, Suoniemen, Karkun, Mouhijärven, Suodenniemen, Hämeenkyrön ja Ikaalisten kautta Parkanoon. Sukututkimus on tuonut myös kiinnostuksen alueen paikallishistoriaan.
Edellisestä luettelosta puuttuva Tampere kuuluu tietysti mukaan, onhan sinne muuttaneita sukulaisia ollut pilvin pimein. En kuitenkaan puhuisi Tampereen seudusta, koska Tampere on kaupunkina niin nuori. Vielä 1700-luvulla esi-isät varmaan suuntasivat Poriin tai Turkuun, osa ehkä Hämeenlinnaan, jos kaupunkimatka piti tehdä.
Tuo edellä oleva tuli mieleen, kun rupesin etsiskelemään verkosta blogeja, jotka käsittelevät tuon alueen historiaa ja sukututkimusta. Tampere-aiheisia blogeja riittää, mutta valtaosa niistä taitaa käsitellä nykypäivää. Entuudestaan tiesin blogin nimeltä Ahoilta ja rannoilta - sukelluksia Suodenniemen historiaan. Joillakin kylähistoriasivuilla näyttää olevan myös blogeja, mutta tähän etsin ihan itsenäisiä tapauksia. Toki noista viereen linkittämistäni ainakin Satu ja Anne, toisinaan Kaisakin käsittelevät aluettani. Lehtien, kuten Ylä-Satakunnan blogeissa saatetaan kirjoittaa alueen historiasta. Varsinainen aihe se tuskin on monellekaan kirjoittajalle. Lähimatkailija näyttää liikkuvan Tampereella ja ympäristössä ja kertoo enemmänkin kohteiden nykypäivästä, mutta sivuaa toisinaan historiaakin.
Taidan siis pitää alueeni ja jatkaa sen historiasta kirjoittamista, kun muut eivät sitä kovin paljon harrasta. Ainakin toistaiseksi.
Edellisestä luettelosta puuttuva Tampere kuuluu tietysti mukaan, onhan sinne muuttaneita sukulaisia ollut pilvin pimein. En kuitenkaan puhuisi Tampereen seudusta, koska Tampere on kaupunkina niin nuori. Vielä 1700-luvulla esi-isät varmaan suuntasivat Poriin tai Turkuun, osa ehkä Hämeenlinnaan, jos kaupunkimatka piti tehdä.
Tuo edellä oleva tuli mieleen, kun rupesin etsiskelemään verkosta blogeja, jotka käsittelevät tuon alueen historiaa ja sukututkimusta. Tampere-aiheisia blogeja riittää, mutta valtaosa niistä taitaa käsitellä nykypäivää. Entuudestaan tiesin blogin nimeltä Ahoilta ja rannoilta - sukelluksia Suodenniemen historiaan. Joillakin kylähistoriasivuilla näyttää olevan myös blogeja, mutta tähän etsin ihan itsenäisiä tapauksia. Toki noista viereen linkittämistäni ainakin Satu ja Anne, toisinaan Kaisakin käsittelevät aluettani. Lehtien, kuten Ylä-Satakunnan blogeissa saatetaan kirjoittaa alueen historiasta. Varsinainen aihe se tuskin on monellekaan kirjoittajalle. Lähimatkailija näyttää liikkuvan Tampereella ja ympäristössä ja kertoo enemmänkin kohteiden nykypäivästä, mutta sivuaa toisinaan historiaakin.
Taidan siis pitää alueeni ja jatkaa sen historiasta kirjoittamista, kun muut eivät sitä kovin paljon harrasta. Ainakin toistaiseksi.
lauantai 8. marraskuuta 2014
Aiheeton varoitus?
Autonkuljettaja Kalle asui perheineen Kyttälässä omistamassaan kamarin ja keittiön asunnossa. Tämän asunto-osakeyhtiön johtokunta päätti tammikuussa 1927 antaa perheelle varoituksen talon järjestyssääntöjen rikkomisesta. Joku oli tehnyt johtokunnalle ilmiannon. Mitä perhe siis oli touhunnut? Ilmiannon mukaan talon ullakolla oli kuivattu vieraitten pesuvaatteita. Porrasta ja kellarikäytävää oli käytetty säilytyspaikkoina ja porraskäytävään oli keittiöstä päästetty höyryä ja käryä. Porraskäytävässä ei ollut liikuttu tarpeeksi hiljaa ja pihapiirissäkin oli käytetty sopimatonta puhetapaa.
Kalle perheineen katsoi, etteivät he olleet syyllistyneet mainittuihin rikkeisiin eivätkä muutenkaan rikkoneet talon järjestyssääntöjä. Kalle oli yhtiökokouksessa vaatinut varoituksen peruuttamista, mutta kokous ei ollut tähän suostunut. Niinpä Kalle vei asian raastuvanoikeuteen, koska pelkäsi, että asunto voitaisiin ottaa yhtiön hallintaan. Raastuvanoikeus kumosi yhtiökokouksen päätöksen.
Asunto-osakeyhtiö vei jutun hovioikeuteen, joka katsoi, ettei varoitus järjestyssääntöjen rikkomisesta ollut sellainen toimenpide, johon voi oikeusteitse hakea muutosta. Vasta jos huoneisto otettaisiin yhtiön hoidettavaksi, voisi oikeus käsitellä asian. Korkein oikeus asettui samalle kannalle. Edellä oleva käy ilmi korkeimman oikeuden päätöstaltiosta, jota en kuitenkaan tällä kertaa taida linkittää. Perheen lapsia voi vielä olla elossa.
Riidat taloyhtiöissä ovat tainneet pysyä samanlaisina vuosikymmenestä toiseen. Kun raastuvanoikeuden pöytäkirja ei ole käytettävissä, ei mistään selviä, millä Kalle sai oikeuden vakuuttumaan varoituksen aiheettomuudesta. Oliko kyse vain lapsiperheen joutumisesta jonkun silmätikuksi vai oliko väitteissä muita asukkaita häiritsevästä käytöksestä jotain perää?
Kalle perheineen katsoi, etteivät he olleet syyllistyneet mainittuihin rikkeisiin eivätkä muutenkaan rikkoneet talon järjestyssääntöjä. Kalle oli yhtiökokouksessa vaatinut varoituksen peruuttamista, mutta kokous ei ollut tähän suostunut. Niinpä Kalle vei asian raastuvanoikeuteen, koska pelkäsi, että asunto voitaisiin ottaa yhtiön hallintaan. Raastuvanoikeus kumosi yhtiökokouksen päätöksen.
Asunto-osakeyhtiö vei jutun hovioikeuteen, joka katsoi, ettei varoitus järjestyssääntöjen rikkomisesta ollut sellainen toimenpide, johon voi oikeusteitse hakea muutosta. Vasta jos huoneisto otettaisiin yhtiön hoidettavaksi, voisi oikeus käsitellä asian. Korkein oikeus asettui samalle kannalle. Edellä oleva käy ilmi korkeimman oikeuden päätöstaltiosta, jota en kuitenkaan tällä kertaa taida linkittää. Perheen lapsia voi vielä olla elossa.
Olisikohan tuo etuala vielä Kyttälää? Lähde: wikimedia
Riidat taloyhtiöissä ovat tainneet pysyä samanlaisina vuosikymmenestä toiseen. Kun raastuvanoikeuden pöytäkirja ei ole käytettävissä, ei mistään selviä, millä Kalle sai oikeuden vakuuttumaan varoituksen aiheettomuudesta. Oliko kyse vain lapsiperheen joutumisesta jonkun silmätikuksi vai oliko väitteissä muita asukkaita häiritsevästä käytöksestä jotain perää?
torstai 6. marraskuuta 2014
Vuoden 1905 maakirjan parissa
Mitä sukututkija voisi hyötyä otsikossa mainitusta lähteestä? Onhan tuolta ajalta löydettävissä paljon tietoa muutenkin. Ainakin siitä on helppo tarkistaa tilan vaiheita. Tähän tyyliin: "Perintö. Kruunulle pidätetty talo. Perinnöksi ostettu 12 p. elokuuta 1800. Kymmenykset sotilasvirastolle palkaksi jaetut." Omistajia ei enää tuossa vaiheessa kirjaan merkitty. Tuosta näkee nyt ainakin sen, että tila on ilmeisesti jossain vaiheessa mennyt kruunulle maksamattomien verojen takia, koska perinnöksiosto on merkitty. Jos ostaja on ollut esi-isä, voisi päivämäärän perusteella kaivaa dokumentit esiin arkistosta.
Esimerkkiteksti on Mouhijärveltä. Siellä näyttää kymmenyksiä jaetun oman pitäjän kirkolle ja sitten tuolle sotilasvirastolle. Osa tiloista maksoi muutenkin veronsa sotilasvirastolle. Tilan historiasta voi olla mainittu myös, että tila on ollut puustellina, kuten Mouhijärven Kiili oli ollut hevosenkengittäjän puustelli. Tupurlan Perttala taas oli ollut "Karkun pitäjässä olevan Haapaniemen yksinäisen rusthollin ent. akumentti". Maakirjaan on Mouhijärvellä myös tehty myöhemmin lisäyksiä 20- ja 30-luvuilla lohkotuista tiloista. Kuvittelen, että jossain muualla nämä olisivat erillisellä liitteellä.
Mouhijärven maakirjan lopussa ei sen sijaan ole luokitusyhteenvetoja, joita esimerkiksi Karvian maakirjasta löytyy kolme erilaista: tilain asettamisen mukaan eri pääkohtain alle, tilain luonnon mukaan ja tilain verojen käyttämisen mukaan. Mielenkiintoisin on tuo viimeksi mainittu. Siitä selviää, että Karviassa oli jaottamattomia tiloja 54, sotilasvirastolle jaettuja akumentteja 4, muita sotilasvirastolle jaotettuja 2 ja kirkollisvirastolle jaotettuja tiloja ja virkataloja 1 kappale. Näiden liitteiden jälkeen Karvian kirjassa on vielä ilmeisesti uudistilojen luettelo, koska kaikki tilat näyttää perustetun senaatin päätöksellä 1.5.1894. Osa on vielä kruununtiloja, mutta osa on korjattu perintötiloiksi.
Monenluontoisia tiloja. Lähde: Digitaaliarkisto
Esimerkkiteksti on Mouhijärveltä. Siellä näyttää kymmenyksiä jaetun oman pitäjän kirkolle ja sitten tuolle sotilasvirastolle. Osa tiloista maksoi muutenkin veronsa sotilasvirastolle. Tilan historiasta voi olla mainittu myös, että tila on ollut puustellina, kuten Mouhijärven Kiili oli ollut hevosenkengittäjän puustelli. Tupurlan Perttala taas oli ollut "Karkun pitäjässä olevan Haapaniemen yksinäisen rusthollin ent. akumentti". Maakirjaan on Mouhijärvellä myös tehty myöhemmin lisäyksiä 20- ja 30-luvuilla lohkotuista tiloista. Kuvittelen, että jossain muualla nämä olisivat erillisellä liitteellä.
Mouhijärven maakirjan lopussa ei sen sijaan ole luokitusyhteenvetoja, joita esimerkiksi Karvian maakirjasta löytyy kolme erilaista: tilain asettamisen mukaan eri pääkohtain alle, tilain luonnon mukaan ja tilain verojen käyttämisen mukaan. Mielenkiintoisin on tuo viimeksi mainittu. Siitä selviää, että Karviassa oli jaottamattomia tiloja 54, sotilasvirastolle jaettuja akumentteja 4, muita sotilasvirastolle jaotettuja 2 ja kirkollisvirastolle jaotettuja tiloja ja virkataloja 1 kappale. Näiden liitteiden jälkeen Karvian kirjassa on vielä ilmeisesti uudistilojen luettelo, koska kaikki tilat näyttää perustetun senaatin päätöksellä 1.5.1894. Osa on vielä kruununtiloja, mutta osa on korjattu perintötiloiksi.
Monenluontoisia tiloja. Lähde: Digitaaliarkisto
tiistai 4. marraskuuta 2014
Kolme keskeneräistä tarinaa Tampereelta
Kun edellisessä jutussa lähdin harhapoluille, niin jatketaan vielä sivuteillä kulkemista. Nämä kolme pientä katkelmaa ihmisten vaiheista tarttuivat mukaan Tampereen henkikirjoista. Alunperin kuvittelin nimien perusteella, että kyseessä voisi olla sukuun kuuluneita henkilöitä. No, erehdys selvisi tietysti sukututkimusohjelmasta ja tarkistin vielä arkistossa käydessäni asian rippikirjoista.
Ida tuli Tampereelle 20-vuotiaana 1902. Hän oli töissä pellavatehtaalla (millä niistä?) ja asui ainakin Haarakadulla, Kortelahdenkadulla ja Siltakadulla. Armonkalliolla ja Amurissa. Hän ei ollut avioitunut vuoteen 1920 mennessä, mutta oli kyllä ehtinyt saada pojan ja tyttären, joka tosin pian kuoli. Lapset olivat mahdollisesti isovanhempien hoivissa, koska tyttären kuolinpaikaksi on merkitty entinen kotiseurakunta. Ehkä Ida pysyikin naimattomana, kasvatti poikansa ja teki töitä pellavatehtaalla, kunnes eläkeikä koitti.
Tampereelta on yllättävän vaikea löytää vapaasti käytettäviä vanhoja valokuvia. Siksi tässä sota-aikainen kuva puutaloista. Lähde: SA-kuva
Aina tuli kaupunkiin samana vuonna. Hän työskenteli kutojana. Jo seuraavana vuonna hän avioitui naapurikylän pojan kanssa. Aina oli tuolloin parikymppinen, mies kymmenkunta vuotta vanhempi. Hän olikin tuolloin jo talonomistaja, mihin asemaan pääsemistä oli varmaan helpottanut kotoa saatu pesämuna. Talo tosin oli Kyttälässä ja joutui mahdollisesti myöhemmin purettavaksi. Lapsia pariskunnalle ehti syntyä kaksi ennen kuin Aina seitsemän avioliittovuoden jälkeen kuoli. Mies meni pian uudestaan naimisiin ja sai lisää lapsia.
Olga tuli Tampereelle 1903. Hän työskenteli palvelijana, kunnes muutaman vuoden kuluttua avioitui. Mies oli tehtaan työmies, asiakirjat eivät kerro sen tarkemmin. Perheeseen syntyi kaksi poikaa ja kaksi tytärtä, joiden yksinhuoltajaksi Olga jäi, kun mies kuoli sodassa 1918. Vanhin lapsista oli silloin kymmenvuotias. Toimeentulo lienee ollut niukkaa, mutta mahdollisesti Olgan sukulaiset pystyivät hiukan auttamaan pahimpina aikoina.
Nämä naiset olivat kaikki syntyneet 1880-luvulla. He kaikki tulivat kaupunkiin 1900-luvun allkuvuosina, varmaankin paremman elämän toivossa, kuten nuoret yleensä. Mitä erikoista näissä naiskohtaloissa on? Ei mitään, siksi ne otinkin esille. Tampereelta löytyisi varmasti tuhansia samanlaisia kuin Ida, Aina tai Olga.
Ida tuli Tampereelle 20-vuotiaana 1902. Hän oli töissä pellavatehtaalla (millä niistä?) ja asui ainakin Haarakadulla, Kortelahdenkadulla ja Siltakadulla. Armonkalliolla ja Amurissa. Hän ei ollut avioitunut vuoteen 1920 mennessä, mutta oli kyllä ehtinyt saada pojan ja tyttären, joka tosin pian kuoli. Lapset olivat mahdollisesti isovanhempien hoivissa, koska tyttären kuolinpaikaksi on merkitty entinen kotiseurakunta. Ehkä Ida pysyikin naimattomana, kasvatti poikansa ja teki töitä pellavatehtaalla, kunnes eläkeikä koitti.
Tampereelta on yllättävän vaikea löytää vapaasti käytettäviä vanhoja valokuvia. Siksi tässä sota-aikainen kuva puutaloista. Lähde: SA-kuva
Aina tuli kaupunkiin samana vuonna. Hän työskenteli kutojana. Jo seuraavana vuonna hän avioitui naapurikylän pojan kanssa. Aina oli tuolloin parikymppinen, mies kymmenkunta vuotta vanhempi. Hän olikin tuolloin jo talonomistaja, mihin asemaan pääsemistä oli varmaan helpottanut kotoa saatu pesämuna. Talo tosin oli Kyttälässä ja joutui mahdollisesti myöhemmin purettavaksi. Lapsia pariskunnalle ehti syntyä kaksi ennen kuin Aina seitsemän avioliittovuoden jälkeen kuoli. Mies meni pian uudestaan naimisiin ja sai lisää lapsia.
Olga tuli Tampereelle 1903. Hän työskenteli palvelijana, kunnes muutaman vuoden kuluttua avioitui. Mies oli tehtaan työmies, asiakirjat eivät kerro sen tarkemmin. Perheeseen syntyi kaksi poikaa ja kaksi tytärtä, joiden yksinhuoltajaksi Olga jäi, kun mies kuoli sodassa 1918. Vanhin lapsista oli silloin kymmenvuotias. Toimeentulo lienee ollut niukkaa, mutta mahdollisesti Olgan sukulaiset pystyivät hiukan auttamaan pahimpina aikoina.
Nämä naiset olivat kaikki syntyneet 1880-luvulla. He kaikki tulivat kaupunkiin 1900-luvun allkuvuosina, varmaankin paremman elämän toivossa, kuten nuoret yleensä. Mitä erikoista näissä naiskohtaloissa on? Ei mitään, siksi ne otinkin esille. Tampereelta löytyisi varmasti tuhansia samanlaisia kuin Ida, Aina tai Olga.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Se pieni puuttuva pala
Tai oikeastaan kyse on muutaman vuoden ajanjaksosta. Eksyn joskus tutkimaan sellaista, jota minulla ei oikeastaan olisi mitään syytä penkoa. Koska tämä on harrastus, ei minun tarvitse tehdä yhtä tiukkoja rajauksia kuin ammattitutkijan. Tällä kertaa satuin sivupolulle erään netissä olevan sukupuun innoittamana. Siitä nimittäin löytyi kaksi minulle tuttua ihmistä, siskokset. Lähinnä jäin ihmettelemään heidän äitinsä nimeä ja synnyinpaikaa. Olin tosin kuullut hänestä yleensä puhuttavan vain mummuna enkä Eeva Liisana, joksi hänet sukupuussa oli merkitty ja joka minusta kuulosti oudolta. Lisäksi olin ollut varma, että hän oli aito karjalainen. kun taas tuosssa lähteessä hänet oli merkitty Sumiaisissa syntyneeksi.
No, Sumiaisissa ei annetulla päivämäärällä syntynyt ketään Eeva Liisaa. Sen sijaan seurakunnasta löytyi kyllä hänen äitinsä, joka muutti 1880-luvulla Viipuriin. Paikallistin hänet Viipurin maaseurakunnasta, missä hän avioitui ja seurasi miestään Jääskeen. Siellä sitten syntyi Eeva Liisa. Nyt piti enää saattaa hänet yhteen erään Juhon kanssa, jotta minulla olisi sukupuun sisarusten äiti ja isä. Juho oli kotoisin Viipurin maaseurakunnasta, joka oli myös siskosten syntymäpaikka. Eeva Liisa lähtikin Jääskestä liikkeelle päätyen Antreaan. Siinä vaiheessa loppuvat Katihan tiedot. Rajavuosi näyttää olevan 1913. Olisin tarvinnut tietoja vielä parilta seuraavalta vuodelta.
Eeva Liisaa jäljittäessäni käytin sekä Katihaa, Hiskiä että SSHY:n jäsensivujen rippi- ja historiakirjoja. Kaikissa tuli sitten tuo noin sadan vuoden raja vastaan. Myöskään Historiallisesta sanomalehtikirjastosta ei ollut apua. Olen luultavasti väärässä nimiasiassa, varmaan sisarusten äiti todella oli Eeva Liisa. Sumiaisissa hän ei tosin syntynyt, siinä kohtaa sukupuussa on virhe. Tuskin kukaan olisi tuolloin tehnyt synnytysmatkaa Karjalasta Keski-Suomeen ja vienyt sitten lapsen takaisin Viipuriin kastettavaksi. Täydellisesti asia ei selvinnyt, mutta sainpahan vähän aikaa leikkiä salapoliisia.
No, Sumiaisissa ei annetulla päivämäärällä syntynyt ketään Eeva Liisaa. Sen sijaan seurakunnasta löytyi kyllä hänen äitinsä, joka muutti 1880-luvulla Viipuriin. Paikallistin hänet Viipurin maaseurakunnasta, missä hän avioitui ja seurasi miestään Jääskeen. Siellä sitten syntyi Eeva Liisa. Nyt piti enää saattaa hänet yhteen erään Juhon kanssa, jotta minulla olisi sukupuun sisarusten äiti ja isä. Juho oli kotoisin Viipurin maaseurakunnasta, joka oli myös siskosten syntymäpaikka. Eeva Liisa lähtikin Jääskestä liikkeelle päätyen Antreaan. Siinä vaiheessa loppuvat Katihan tiedot. Rajavuosi näyttää olevan 1913. Olisin tarvinnut tietoja vielä parilta seuraavalta vuodelta.
Siskokset olivat taitavia käsityöihmisiä. Tämä kuva tosin on pixabaysta.
Eeva Liisaa jäljittäessäni käytin sekä Katihaa, Hiskiä että SSHY:n jäsensivujen rippi- ja historiakirjoja. Kaikissa tuli sitten tuo noin sadan vuoden raja vastaan. Myöskään Historiallisesta sanomalehtikirjastosta ei ollut apua. Olen luultavasti väärässä nimiasiassa, varmaan sisarusten äiti todella oli Eeva Liisa. Sumiaisissa hän ei tosin syntynyt, siinä kohtaa sukupuussa on virhe. Tuskin kukaan olisi tuolloin tehnyt synnytysmatkaa Karjalasta Keski-Suomeen ja vienyt sitten lapsen takaisin Viipuriin kastettavaksi. Täydellisesti asia ei selvinnyt, mutta sainpahan vähän aikaa leikkiä salapoliisia.
perjantai 31. lokakuuta 2014
Paperittomat
Edellinen teksti ja Sirpan kommentti saivat miettimään, millaisia itseään koskevia dokumetteja ihmisillä oli menneinä vuosikymmeninä. Ajattelen taas maaseudun tavallisia ihmisiä. Heitä, jotka kierto- ja kansakoulun myötä vähitellen 1900-luvun koittaessa muuttuivat kirjoitustaitoisiksi. Toki jotkut harvat poikkeukset kirjoittivat omasta elämästään jo 1800-luvun puolella. Muistan lukeneeni SKS:n julkaisemia tekstejä, jotka olivat ihan tavallisten ihmisten kirjoittamia.
Mutta mennäänpä virallisiin asiakirjoihin. Papisto kyllä kirjasi seurakuntalaisten syntymät, vihkimiset, ripilläkäynnit, kristinopintaidot, muutot ja kuolemat. Näistä asianomaiselle kai annettiin vain muuttokirja, sekin toiseen seurakuntaan vietäväksi. Perukirja piti viedä papille, jos leskeksi jäänyt aikoi avioitua uudestaan. En tiedä, tehtiinkö sitä useampaa kappaletta ainakaan siinä tapauksessa, ettei omaisuutta juuri ollut jaettavaksi. Oikeuslaitos kirjasi riidat ja rikokset. Päätöksestä kai sai vanhoinakin aikoina kopion. Torpankontrahteja tehtiin toisinaan kirjallisina ja niitä saattoi (ainakin 1900-luvun alussa) vahvistuttaa oikeudessa 10 (?) vuoden välein. Niitä olen joissakin ykstyisarkistoissa nähnytkin.
Hiljalleen paperit lisääntyivät. Ulkomaille matkustavilta vaadittiin passi. Kun tavallinenkin väki alkoi muuttaa Amerikan mantereelle tai töihin Venäjälle, piti hankkia passia varten ensin estettömyystodistus. Näistä olen nähnyt luetteloita nimismiespiirien arkistoissa. Kun sota syttyi, tarvittiin erilaisia lupia, jopa polkupyörää ("konekulkuneuvo") varten. Räjähdysaineitten ostaminen ja ampuma-aseet olivat myös luvanvaraisia. Jossain vaiheessa sodan aikana otettiin käyttöön ostokortit. 1918 vaati kotimaassa toiselle paikkakunnalle meneminenkin luvan. Näistä matka- ja työpasseista muistan nähneeni luetteloita. Vangeiksi joutuneille ja vankileiriltä vapautuneille oli omia passejaan. Ajokortti tuli autoilijoille pakolliseksi 20-luvun alussa. Kätilöt alkoivat jossain vaiheessa kirjoittaa syntymätodistuksia. Paperittomana eläminen ei enää onnistunut.
Mutta mennäänpä virallisiin asiakirjoihin. Papisto kyllä kirjasi seurakuntalaisten syntymät, vihkimiset, ripilläkäynnit, kristinopintaidot, muutot ja kuolemat. Näistä asianomaiselle kai annettiin vain muuttokirja, sekin toiseen seurakuntaan vietäväksi. Perukirja piti viedä papille, jos leskeksi jäänyt aikoi avioitua uudestaan. En tiedä, tehtiinkö sitä useampaa kappaletta ainakaan siinä tapauksessa, ettei omaisuutta juuri ollut jaettavaksi. Oikeuslaitos kirjasi riidat ja rikokset. Päätöksestä kai sai vanhoinakin aikoina kopion. Torpankontrahteja tehtiin toisinaan kirjallisina ja niitä saattoi (ainakin 1900-luvun alussa) vahvistuttaa oikeudessa 10 (?) vuoden välein. Niitä olen joissakin ykstyisarkistoissa nähnytkin.
Junalla pääsi lähtemään maailmalle. Turun vanha asema. Lähde: wikimedia
Hiljalleen paperit lisääntyivät. Ulkomaille matkustavilta vaadittiin passi. Kun tavallinenkin väki alkoi muuttaa Amerikan mantereelle tai töihin Venäjälle, piti hankkia passia varten ensin estettömyystodistus. Näistä olen nähnyt luetteloita nimismiespiirien arkistoissa. Kun sota syttyi, tarvittiin erilaisia lupia, jopa polkupyörää ("konekulkuneuvo") varten. Räjähdysaineitten ostaminen ja ampuma-aseet olivat myös luvanvaraisia. Jossain vaiheessa sodan aikana otettiin käyttöön ostokortit. 1918 vaati kotimaassa toiselle paikkakunnalle meneminenkin luvan. Näistä matka- ja työpasseista muistan nähneeni luetteloita. Vangeiksi joutuneille ja vankileiriltä vapautuneille oli omia passejaan. Ajokortti tuli autoilijoille pakolliseksi 20-luvun alussa. Kätilöt alkoivat jossain vaiheessa kirjoittaa syntymätodistuksia. Paperittomana eläminen ei enää onnistunut.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Päätöstaltioita ja väärä henkilöllisyys
Arkistolaitos on viime aikoina digitoinut korkeimman oikeuden päätöstaltioita. Luultavasti osa niistä on vasta tulossa, koska toistaiseksi välistä näyttää puuttuvan joitakin vuosia. Kiitettävästi sotaa edeltävän ajan taltioita pääsee vapaasti lukemaan verkossa, myöhemmät vaativat käyttöluvan. En oikein tiedä, mikä ero päätös- ja tuomiotaltioilla on. Muodoltaan ne ovat ihan samanlaisia. Päätöstaltiot näyttävät sisältävän varsinaisia rikosjuttuja, paloviina-asioista murhiin. Yllättäen myös maanjako-oikeuden päätöksistä tehtyjen valitusten ratkaisut sisältyvät niihin. Sukulaisia ja kylänmiehiä koskevia juttuja on löytynyt, ei tosin mitään kovin dramaattista.
Sisällysluettelosta huomasin erään jutun, jossa apulaisoikeuskansleri esitti tuomion kumoamista. Asia kiinnosti sen verran, että selasin jutun esiin. Ilmeni, että eräs henkilö oli rötöstellyt ja kiinni jäätyään ilmoittanut veljensä nimen. Kyse ei ollut mistään kovin vakavasta rikoksesta. Juttu oli edennyt käräjille ja tuomio oli tullut. Ilmeisesti tässä vaiheessa (asia ei oikein yksityiskohtaisesti käynyt ilmi päätöksestä) oli syytöntä veljestä haettu vankilaan ja juttu oli ruvennut selviämään. Tuomio oli kuitenkin jo annettu. Olisiko ollut niin, että apulaisoikeuskanslerin puuttuminen asiaan oli nopein tapa saada se kumotuksi? Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion. Arvatenkin syyllistä odotti uusi oikeudenkäynti.
Olen muistaakseni joskus aiemminkin pohtinut sitä, mitä mahdollisuuksia 1900-luvun alussa oli todeta jonkun henkilöllisyys. Millaisia henkilötodistuksia ihmisillä oli itsenäisyyden ajan ensimmäisillä vuosikymmenillä? Oliko niissä valokuvia? Otettiinko tuolloin ylipäätään passikuvia? Sinänsä kuvaaminen oli mahdollista ja muistaakseni esimerkiksi vangeista otettiin valokuvia. Mutta miten kuvan liittäminen henkilöllisyystodistukseen onnistui? Oliko tavallisilla ihmisillä tarvetta henkilöllisyystodistukselle? Piirit olivat tietenkin pienet ja kotipaikkakunnillaan ihmiset tunnettiin. Joku muualta tullut saattoi yrittää kepulikonsteja.
Sisällysluettelosta huomasin erään jutun, jossa apulaisoikeuskansleri esitti tuomion kumoamista. Asia kiinnosti sen verran, että selasin jutun esiin. Ilmeni, että eräs henkilö oli rötöstellyt ja kiinni jäätyään ilmoittanut veljensä nimen. Kyse ei ollut mistään kovin vakavasta rikoksesta. Juttu oli edennyt käräjille ja tuomio oli tullut. Ilmeisesti tässä vaiheessa (asia ei oikein yksityiskohtaisesti käynyt ilmi päätöksestä) oli syytöntä veljestä haettu vankilaan ja juttu oli ruvennut selviämään. Tuomio oli kuitenkin jo annettu. Olisiko ollut niin, että apulaisoikeuskanslerin puuttuminen asiaan oli nopein tapa saada se kumotuksi? Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion. Arvatenkin syyllistä odotti uusi oikeudenkäynti.
Kuva on USA:sta. Yhtä vakavina katsoivat kameraa suomalaiset lautamiehet. Lähde: wikimedia
Olen muistaakseni joskus aiemminkin pohtinut sitä, mitä mahdollisuuksia 1900-luvun alussa oli todeta jonkun henkilöllisyys. Millaisia henkilötodistuksia ihmisillä oli itsenäisyyden ajan ensimmäisillä vuosikymmenillä? Oliko niissä valokuvia? Otettiinko tuolloin ylipäätään passikuvia? Sinänsä kuvaaminen oli mahdollista ja muistaakseni esimerkiksi vangeista otettiin valokuvia. Mutta miten kuvan liittäminen henkilöllisyystodistukseen onnistui? Oliko tavallisilla ihmisillä tarvetta henkilöllisyystodistukselle? Piirit olivat tietenkin pienet ja kotipaikkakunnillaan ihmiset tunnettiin. Joku muualta tullut saattoi yrittää kepulikonsteja.
maanantai 27. lokakuuta 2014
Maakauppiaita Mouhijärvellä
Vanhat maakaupat, jotka toimivat jossakin kamarin tai pirtin nurkassa, ovat jostain syystä kiehtoneet mieltäni pitkään. En tiedä, mitä kaikkea niiden valikoimaan kuului, mutta laaja se ei ole voinut olla. Lainsäädäntöhän salli maakauppojen perustamisen tiukoin ehdoin 1859. Rupesin nyt katsomaan, löytyykä kauppiaista merkintöjä rippikirjoista. Nehän eivät tietenkään ole paras lähde kauppiaiden etsimiseen. Pitäisi tietysti jäljittää vaaditun lupaprosessin tuottamia dokumentteja, mutta tällä kertaa siihen ei ole mahdollisuuksia. Siispä Mouhijärven rippikirjojen kimppuun. Miksi Mouhijärven? Koska sen rippikirjoissa on 1800-luvun lopulta aika kattavat sisällysluettelot SSHY:n jäsensivuilla, joissakin jopa kauppiaat mainittuna ja koska tunnen paikkakuntaa jossain määrin. Lisäksi se ei ole ollut asukasluvultaan kovin suuri.
Mouhijärvellä kaksi todennäköisintä kaupan paikkaa olisivat mielestäni Uotsola ja Häijää. Häijään Yli-Sarkilta löytyykin Jafet Tikander, joka on tullut 1862 Porista. Hänen ammatikseen on vuosien 1858 - 1864 rippikirjassa merkitty "handlanden". Jafet oli syntynyt 1836 Kuopiossa. Hän ilmeisesti siirsi kauppansa Häijään Iitulle 1866. Luvat eivät siinä vaiheessa tainneet olla ihan kunnossa, koska 1870 on tullut sakkoja luvattomasta maakaupasta. Ilmeisesti kaupanteko loppui niihin aikoihin, koska "handlanden"-sanan eteen on lisätty "f.d.".
Läheisestä Tupurlan kylästä löytyy nainen kauppiaana. 1863 kuolleen kauppias Oskar Strandbergin leski Anna Dahlsten piti kauppaa Tiasella miehensä kuoleman jälkeen. Hän oli syntynyt Turussa 1801. Kauppa siirtyi 1865 Nekalle. Vuonna 1872 alkavassa rippikirjassa häntä ei enää ole merkitty kauppiaaksi.
Uotsolasta ei silmiini sattunut kauppaa ennen kuin Hämeenkyröstä 1877 muuttanut leski Maria Ståhlström perusti sellaisen. Hän oli syntynyt 1825 Orivedellä. Kaupanteko jatkui ilmeisesti 1880-luvun loppuun. Seuraavalla vuosikymmenellä sitä jatkoi tytär Josefiina. Myös Maria Charlotta-tyttären kanssa avioitunut räätäli Taavetti Nyman mainitaan kauppiaaksi. 1880 tämä pariskunta alkoi pitää kauppaa Häijään Sepällä.
Kuva on Jalavan kaupasta Taivalkoskelta. Mouhijärven ensimmäiset kaupat tusin olivat näin suuria. Lähde: wikimedia
Nuo ovat ensimmäisiä mouhijärveläisiä kauppiaita. Muitakin on voinut olla. Joskus kaupanpito kesti niin lyhyen aikaa, ettei merkintää rippikirjaan ehditty tehdä. Se voi myös olla niin pienimuotoista, että pappi on kirjannut asianomaisen itselliseksi tai torppariksi.
Mouhijärvellä kaksi todennäköisintä kaupan paikkaa olisivat mielestäni Uotsola ja Häijää. Häijään Yli-Sarkilta löytyykin Jafet Tikander, joka on tullut 1862 Porista. Hänen ammatikseen on vuosien 1858 - 1864 rippikirjassa merkitty "handlanden". Jafet oli syntynyt 1836 Kuopiossa. Hän ilmeisesti siirsi kauppansa Häijään Iitulle 1866. Luvat eivät siinä vaiheessa tainneet olla ihan kunnossa, koska 1870 on tullut sakkoja luvattomasta maakaupasta. Ilmeisesti kaupanteko loppui niihin aikoihin, koska "handlanden"-sanan eteen on lisätty "f.d.".
Läheisestä Tupurlan kylästä löytyy nainen kauppiaana. 1863 kuolleen kauppias Oskar Strandbergin leski Anna Dahlsten piti kauppaa Tiasella miehensä kuoleman jälkeen. Hän oli syntynyt Turussa 1801. Kauppa siirtyi 1865 Nekalle. Vuonna 1872 alkavassa rippikirjassa häntä ei enää ole merkitty kauppiaaksi.
Uotsolasta ei silmiini sattunut kauppaa ennen kuin Hämeenkyröstä 1877 muuttanut leski Maria Ståhlström perusti sellaisen. Hän oli syntynyt 1825 Orivedellä. Kaupanteko jatkui ilmeisesti 1880-luvun loppuun. Seuraavalla vuosikymmenellä sitä jatkoi tytär Josefiina. Myös Maria Charlotta-tyttären kanssa avioitunut räätäli Taavetti Nyman mainitaan kauppiaaksi. 1880 tämä pariskunta alkoi pitää kauppaa Häijään Sepällä.
Kuva on Jalavan kaupasta Taivalkoskelta. Mouhijärven ensimmäiset kaupat tusin olivat näin suuria. Lähde: wikimedia
Nuo ovat ensimmäisiä mouhijärveläisiä kauppiaita. Muitakin on voinut olla. Joskus kaupanpito kesti niin lyhyen aikaa, ettei merkintää rippikirjaan ehditty tehdä. Se voi myös olla niin pienimuotoista, että pappi on kirjannut asianomaisen itselliseksi tai torppariksi.
lauantai 25. lokakuuta 2014
Yksi sivu, hukkumistapaus ja monenlaista väkeä
Erään sukuun kuuluneen vaiheita tarkistelin, kun merkinnöissäni oli hiukan epätarkkuutta. Päädyin Mouhijärven rippikirjan 1902 - 1911 sivulle, jolle oli kaikkiaan kirjattu 19 ihmistä. He olivat itsellisiä, työmiehiä (muonamiehiä), entisiä renkejä ja olipa yksi saanut tittelikseen irtolainen. Itsellisillä ja työmiehillä oli perhettä, muut olivat perheettömiä. Enimmäkseen köyhiä eläjiä. Ikäjakauma oli vauvasta vaariin.
Ensimmäiseksi pisti silmään se, että kaikkiaan kuusi näistä ihmisistä kuoli rippikirjajakson aikana. Valtaosa kuolemantapauksista oli ihan normaaleja vanhusten (yli 70-vuotiaita) ja lasten (puolivuotias) poismenoja. Yksi 63-vuotiaana kuollut voitaneen laittaa samaan luokkaan, vaikka hänelle ei ole kuonlinsyytä annettu lainkaan. Sukulaiseni kuoli 26-votiaana hukkumalla ja tuo alussa mainittu irtolainen 46-vuotiaana Espoossa. Se ei selviä rippikirjasta, mitä hän siellä teki. Keuhkotauti oli hänen kuolinsyynsä. Oikeastaan siis vain sukulaiseni poikkesi tavanomaisesta.
Pappi oli kirjannut sivulle melko paljon huomautuksia tai muistutuksia, kuten tuon sarakkeen otsikko sanoi. Tavallisten muutto-, asevelvollisuus- ja ripitysmerkintöjen lisäksi saamme rippikirjasta tietää, että joukossa oli kaksi heikkonäköistä. Toinen oli yli 70-vuotias, mutta toinen rippikirjan alkaessa vain 25-vuotias. Lisäksi kaksi - toinen heistä sukulaiseni - oli merkitty mielisairaiksi. Toinen pärjäsi vielä työmiehenä, mutta isoäitini serkusta oli tullut entinen renki. Harvinaisin merkintä oli eräällä 1844 syntyneellä Marialla, jonka miehen kerrottiin jo 1882 saaneen erokirjan.
Mikä sai tavallisen, köyhän pariskunnan eroamaan 1882? Oliko sukulaiseni hukkuminen onnettomuus vai saiko mielisairaus hänet päättämään päivänsä? Ensimmäiseen kysymykseen ehkä saisi arkistoja penkomalla vastauksen, jälkimmäinen tuskin selviäisi. Ei kai mielisairaan rengin hukkumista ole ihmeemmin tutkittu saatikka siitä jotain kirjattu paperille. Tuskinpa kukaan osasi tuolloin ajatella, että joku näitä vielä yli 100 vuoden kuluttua ihmettelee.
Ensimmäiseksi pisti silmään se, että kaikkiaan kuusi näistä ihmisistä kuoli rippikirjajakson aikana. Valtaosa kuolemantapauksista oli ihan normaaleja vanhusten (yli 70-vuotiaita) ja lasten (puolivuotias) poismenoja. Yksi 63-vuotiaana kuollut voitaneen laittaa samaan luokkaan, vaikka hänelle ei ole kuonlinsyytä annettu lainkaan. Sukulaiseni kuoli 26-votiaana hukkumalla ja tuo alussa mainittu irtolainen 46-vuotiaana Espoossa. Se ei selviä rippikirjasta, mitä hän siellä teki. Keuhkotauti oli hänen kuolinsyynsä. Oikeastaan siis vain sukulaiseni poikkesi tavanomaisesta.
Mistään ei käy ilmi, mihin vesistöön sukulaiseni hukkui. Keskikesän aika oli siiloinkin. Lähde: pixabay
Pappi oli kirjannut sivulle melko paljon huomautuksia tai muistutuksia, kuten tuon sarakkeen otsikko sanoi. Tavallisten muutto-, asevelvollisuus- ja ripitysmerkintöjen lisäksi saamme rippikirjasta tietää, että joukossa oli kaksi heikkonäköistä. Toinen oli yli 70-vuotias, mutta toinen rippikirjan alkaessa vain 25-vuotias. Lisäksi kaksi - toinen heistä sukulaiseni - oli merkitty mielisairaiksi. Toinen pärjäsi vielä työmiehenä, mutta isoäitini serkusta oli tullut entinen renki. Harvinaisin merkintä oli eräällä 1844 syntyneellä Marialla, jonka miehen kerrottiin jo 1882 saaneen erokirjan.
Mikä sai tavallisen, köyhän pariskunnan eroamaan 1882? Oliko sukulaiseni hukkuminen onnettomuus vai saiko mielisairaus hänet päättämään päivänsä? Ensimmäiseen kysymykseen ehkä saisi arkistoja penkomalla vastauksen, jälkimmäinen tuskin selviäisi. Ei kai mielisairaan rengin hukkumista ole ihmeemmin tutkittu saatikka siitä jotain kirjattu paperille. Tuskinpa kukaan osasi tuolloin ajatella, että joku näitä vielä yli 100 vuoden kuluttua ihmettelee.
torstai 23. lokakuuta 2014
Sukututkija kysymysten äärellä
Useimmille sukuaan tutkineille lienee tuttu seuraavantyyppinen tilanne. Voidakseen tutkia lainhuudatusasiakirjoja on joutunut anomaan käyttöluvan, koska samoissa niteissä on myös holhousasiakirjoja. Kun käyttöluvan on kerran saanut, niin "pakkohan" se on vilkaista, onko holhousjutuissa mitään sukuun liittyvää. Joskus jotain löytyy. Mitä siitä voi kirjata ylös tai julkaista?
"Sitoudun ...etten käytä asiakirjaa sen henkilön vahingoksi tai halventamiseksi, jota asiakirja koskee tai hänen läheisensä vahingoksi tai halventamiseksi..." Näin lukee arkistolaitoksen käyttölupalomakkeessa ja samansisältöisiä ovat myös Astian kautta anottavat käyttöluvat samoin kuin seurakunnissa käytössä oleva sitoumuslomake. Mitä sitoumus merkitsee yllä kuvatussa tilanteessa?
Jos holhouspöytäkirjasta käy ilmi sukulaisen syntymäaika, voin sen mielestäni kirjata ylös ja julkaistakin, jos henkilö on jo kuollut. Saisinhan saman tiedon muualtakin. Senkin voisin julkaista, että sukulaiseni on toiminut holhoojana, siis jos hän on jo kuollut ja ylipäätään julkaisen häntä koskevia tietoja. Ymmärtääkseni en voi edes itselleni kirjata tietoa elävän henkilön holhottavana olemisesta. En todennäköisesti julkaisisi tietoa, että sukulaisella on ollut holhooja, en vaikka molemmat olisivat jo kuolleet. Jos henkilö on jäänyt alaikäisenä orvoksi, ymmärtävät kaikki toki muutenkin asian. Jos holhoukseen on johtanut jokin muu syy, ei sitä kannattane sukusivuilla käsitellä.
Joitakin poikkeuksia toki on. Luvan julkaisuun voi saada perillisiltä. Aikaa on voinut kulua jo niin paljon, ettei lapsenlapsiakaan ole enää elossa tai henkilö on voinut olla lapseton. Siinäkin tapauksessa holhousasian pitäisi liittyä johonkin isompaan kokonaisuuteen, ihan sellaisenaan sitä ei kannata julkistaa. Jos julkaisisin tämän sukulaisen elämäntarinan, voisi holhouksessa olemisen siinä kertoa.
Edellä on asiaa käsitelty vain sellaisen sukututkijan näkökulmasta, joka pitää sukututkimusrekisteriä pelkästään henkilökohtaisia tarkoituksia varten. En yleensä julkaise elossa olevista sukulaisista mitään.
Jos oikein muistan, on näkymä läheltä Turun maakunta-arkistoa.
"Sitoudun ...etten käytä asiakirjaa sen henkilön vahingoksi tai halventamiseksi, jota asiakirja koskee tai hänen läheisensä vahingoksi tai halventamiseksi..." Näin lukee arkistolaitoksen käyttölupalomakkeessa ja samansisältöisiä ovat myös Astian kautta anottavat käyttöluvat samoin kuin seurakunnissa käytössä oleva sitoumuslomake. Mitä sitoumus merkitsee yllä kuvatussa tilanteessa?
Jos holhouspöytäkirjasta käy ilmi sukulaisen syntymäaika, voin sen mielestäni kirjata ylös ja julkaistakin, jos henkilö on jo kuollut. Saisinhan saman tiedon muualtakin. Senkin voisin julkaista, että sukulaiseni on toiminut holhoojana, siis jos hän on jo kuollut ja ylipäätään julkaisen häntä koskevia tietoja. Ymmärtääkseni en voi edes itselleni kirjata tietoa elävän henkilön holhottavana olemisesta. En todennäköisesti julkaisisi tietoa, että sukulaisella on ollut holhooja, en vaikka molemmat olisivat jo kuolleet. Jos henkilö on jäänyt alaikäisenä orvoksi, ymmärtävät kaikki toki muutenkin asian. Jos holhoukseen on johtanut jokin muu syy, ei sitä kannattane sukusivuilla käsitellä.
Joitakin poikkeuksia toki on. Luvan julkaisuun voi saada perillisiltä. Aikaa on voinut kulua jo niin paljon, ettei lapsenlapsiakaan ole enää elossa tai henkilö on voinut olla lapseton. Siinäkin tapauksessa holhousasian pitäisi liittyä johonkin isompaan kokonaisuuteen, ihan sellaisenaan sitä ei kannata julkistaa. Jos julkaisisin tämän sukulaisen elämäntarinan, voisi holhouksessa olemisen siinä kertoa.
Edellä on asiaa käsitelty vain sellaisen sukututkijan näkökulmasta, joka pitää sukututkimusrekisteriä pelkästään henkilökohtaisia tarkoituksia varten. En yleensä julkaise elossa olevista sukulaisista mitään.
tiistai 21. lokakuuta 2014
Susi-Jussi
Rippikirjoissa ihmisillä on toisinaan "lempinimiä", joilla heidät on tunnettu. Niinpä Juho Erkinpojan nimen vieressä tai yläpuolella lukee Hämeenkyrön rippikirjoissa toistuvasti "Susi-Jussi", väliviivalla tai useimmiten ilman sitä. Lempinimi herätti kiinnostukseni, vaikka Jussi ei ole sukua. Toki voi arvata, että susia Jussi on metsästellyt, mutta saisiko hänen elämänvaiheistaan muuten tietoa. Rippikirjan mukaan Jussi oli syntynyt Pälkäneellä 29.2.1814 ja kuoli Hämeenkyrössä 1904. Hän ehti täyttää 90 vuotta, mikä oli aika harvinaista siihen aikaan.
Kun rippikirjojen huomautuksest eivät kerro muuta kuin että Jussi on kerran saaanut rangaistuksen juopumuksesta, pitää ottaa paikallishistroria(*) avuksi. Se tietääkin Jussin. Ikaalisten ja Hämeenkyrön rajamailla asunut Jussi tunsi alueen sudenpesät ja tappoi niistä pennut, mutta säästi emon, jotta saisi seuraavanakin vuonna saalista. Pennuistakin maksettiin tapporahaa. "Susi-Jussi"-nimeä käytettiin ensimmäisen kerran 1865 alkavassa rippikirjassa (vain SSHY:n jäsensivuilla, siksi ei linkkiä), joten Jussi on aloittanut pyyntitouhunsa viimeistään 1860-luvun alussa. Silloin hän oli itsellinen, jolle metsästys lienee ollut merkittävä tulonlähde.
Jussi tuli Hämeenkyröön 1847 ja perusti pian perheen. Aluksi hän oli renkinä, mutta melko pian hänestä tuli torppari ja myöhemmin itsellinen. Lapset muuttivat vähitellen pois kotoa ja vaimo Johanna kuoli 1897. Nuorempana Jussi oli liikkuvaista lajia. Hämeenkyröön hän tuli Porista, missä oli ollut kolmisen vuotta erään porvarin palveluksessa. Sitä ennen hän oli seitsemän vuotta renkinä Luopioisissa eri taloissa. Sinne hän tuli Padasjoelta. Siihen jälki Jussista katkeaakin. Hänen löytämisekseen Padasjoelta pitäisi käydä rippikirjaa sivu sivulta läpi. Pälkäneellä ei ole syntynyt annetulla päivämäärällä ketään Juho Erkinpoikaa. Mahdollisesti Jussi on vain tullut sitä kautta.
Jussin syntymäaika pysyi eri seurakuntien rippikirjoissa samana koko ajan, mikä ei tietysti sulje pois mahdollisuutta, että se on muuttojen alkuvaiheessa kuitenkin muuttunut. Hiskikään ei anna oikein sopivaa ehdokasta Jussiksi. Tuolla seudulla tämä saa heti ajattelemaan Pirkkalaa. Siellä ei kuitenkaan 1814 syntynyt Juho Erkinpoikaa. Susi-Jussin elämän alkuvaiheet jäävät siis selvittämättä. Palataan niihin joskus, jos jotain uutta ilmenee.
*Nallinmaa-Luoto ym, Hämeenkyrön historia, osa III, 2003
Kun rippikirjojen huomautuksest eivät kerro muuta kuin että Jussi on kerran saaanut rangaistuksen juopumuksesta, pitää ottaa paikallishistroria(*) avuksi. Se tietääkin Jussin. Ikaalisten ja Hämeenkyrön rajamailla asunut Jussi tunsi alueen sudenpesät ja tappoi niistä pennut, mutta säästi emon, jotta saisi seuraavanakin vuonna saalista. Pennuistakin maksettiin tapporahaa. "Susi-Jussi"-nimeä käytettiin ensimmäisen kerran 1865 alkavassa rippikirjassa (vain SSHY:n jäsensivuilla, siksi ei linkkiä), joten Jussi on aloittanut pyyntitouhunsa viimeistään 1860-luvun alussa. Silloin hän oli itsellinen, jolle metsästys lienee ollut merkittävä tulonlähde.
Lähde: pixabay
Jussi tuli Hämeenkyröön 1847 ja perusti pian perheen. Aluksi hän oli renkinä, mutta melko pian hänestä tuli torppari ja myöhemmin itsellinen. Lapset muuttivat vähitellen pois kotoa ja vaimo Johanna kuoli 1897. Nuorempana Jussi oli liikkuvaista lajia. Hämeenkyröön hän tuli Porista, missä oli ollut kolmisen vuotta erään porvarin palveluksessa. Sitä ennen hän oli seitsemän vuotta renkinä Luopioisissa eri taloissa. Sinne hän tuli Padasjoelta. Siihen jälki Jussista katkeaakin. Hänen löytämisekseen Padasjoelta pitäisi käydä rippikirjaa sivu sivulta läpi. Pälkäneellä ei ole syntynyt annetulla päivämäärällä ketään Juho Erkinpoikaa. Mahdollisesti Jussi on vain tullut sitä kautta.
Jussin syntymäaika pysyi eri seurakuntien rippikirjoissa samana koko ajan, mikä ei tietysti sulje pois mahdollisuutta, että se on muuttojen alkuvaiheessa kuitenkin muuttunut. Hiskikään ei anna oikein sopivaa ehdokasta Jussiksi. Tuolla seudulla tämä saa heti ajattelemaan Pirkkalaa. Siellä ei kuitenkaan 1814 syntynyt Juho Erkinpoikaa. Susi-Jussin elämän alkuvaiheet jäävät siis selvittämättä. Palataan niihin joskus, jos jotain uutta ilmenee.
*Nallinmaa-Luoto ym, Hämeenkyrön historia, osa III, 2003
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Vanhoja siirtolaislinkkejä
Kun kerran rupesin selaimen suosikkeja perkaamaan, niin katsotaan nyt sitten hiukan muitakin vanhoja linkkejä. Nämä liittyvät lähinnä siirtolaisuuteen ja Kanadan Ontarioon. Monestihan käy niin, että jokin sivusto katoaa verkosta kokonaan. Sukututkimuspuolella näyttää ainakin Amerikan mantereella isompi, usein kaupallinen toimija nielaisevan pienemmän vapaaehtoisvoimin ylläpidetyn.
Jude's Family & Local History Website näyttää nykyisin toimivan Rootswebin alaisuudessa. Sivustolta voi suositella ainakin Thunder Bayn alueen muistokirjoituksia niille, joiden sukulaisia on aikoinaan muuttanut Fort Williamiin tai Port Arthuriin Kanadaan. Osa aineistosta on siirtynyt Thunder Bay Public Libraryn sivuille ja Kanadan väestönlaskentatietoja taitaa tällä hetkellä parhaiten olla Ancestry.ca:n tietokannoissa, ainakin vuoden 1921 väestönlaskenta jopa vapaasti katsottavissa, tosin taitaa vaatia kirjautumisen.
Hiukan samanlaisen kohtalon on kokenut Ontario Marriage Registrations, 1800-1927. Sen ylläpitäjä valittelee hakukoneen jäämistä pois sivustolta, sellaisesta kun pitäisi maksaa Rootswebille/Ancestrylle. Sivuston siirtymistä muulle alustalle luvataan. Avioliiton solmineiden tiedot löytyvät silti edelleen vuosien ja piirikuntien mukaan järjestettynä. Paljon on suomalaisnimiä tuossakin joukossa.
Ontario Gen Web's Census Project on koonnut sivuilleen puhtaaksi kirjoitettuja luetteloita Kanadan väestönlaskennoista 1790 - 1911. Rootsweb/Ancestry näyttää olevan kuvioissa mukana sielläkin. Muistelen, että luetteloista olisi aiemmin ollut linkit alkuperäisiin kuviin. En ole kuitenkaan ihan varma tästä. Nyt linkki vie Library and Archives Canadan sivulle, josta kuvat kyllä löytyvät, mutta eivät tuossa annetun linkin takaa. Tämä sen sijaan toimii. OGW alkaakin olla sillä rajalla, että sen voisi poistaa suosikeista.
Melkoinen suomalaissivu kuvassa
Jude's Family & Local History Website näyttää nykyisin toimivan Rootswebin alaisuudessa. Sivustolta voi suositella ainakin Thunder Bayn alueen muistokirjoituksia niille, joiden sukulaisia on aikoinaan muuttanut Fort Williamiin tai Port Arthuriin Kanadaan. Osa aineistosta on siirtynyt Thunder Bay Public Libraryn sivuille ja Kanadan väestönlaskentatietoja taitaa tällä hetkellä parhaiten olla Ancestry.ca:n tietokannoissa, ainakin vuoden 1921 väestönlaskenta jopa vapaasti katsottavissa, tosin taitaa vaatia kirjautumisen.
Hiukan samanlaisen kohtalon on kokenut Ontario Marriage Registrations, 1800-1927. Sen ylläpitäjä valittelee hakukoneen jäämistä pois sivustolta, sellaisesta kun pitäisi maksaa Rootswebille/Ancestrylle. Sivuston siirtymistä muulle alustalle luvataan. Avioliiton solmineiden tiedot löytyvät silti edelleen vuosien ja piirikuntien mukaan järjestettynä. Paljon on suomalaisnimiä tuossakin joukossa.
Ontario Gen Web's Census Project on koonnut sivuilleen puhtaaksi kirjoitettuja luetteloita Kanadan väestönlaskennoista 1790 - 1911. Rootsweb/Ancestry näyttää olevan kuvioissa mukana sielläkin. Muistelen, että luetteloista olisi aiemmin ollut linkit alkuperäisiin kuviin. En ole kuitenkaan ihan varma tästä. Nyt linkki vie Library and Archives Canadan sivulle, josta kuvat kyllä löytyvät, mutta eivät tuossa annetun linkin takaa. Tämä sen sijaan toimii. OGW alkaakin olla sillä rajalla, että sen voisi poistaa suosikeista.
Melkoinen suomalaissivu kuvassa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)