Jeremias, hammaslääkäri

Jeremias syntyi 1887 pienen kylän sivukulmalla torpassa. Hänen isänsä kuoli heti seuraavana vuonna. Perhe asui kuitenkin kylässä vielä jonkin aikaa. Äidille syntyi neljä lasta miehen kuoleman jälkeen. Tämän jälkeen Jeremiaan tiedoissa on aukko. Äiti muutti pois kylästä, vaikka palasikin sinne takaisin vanhuuttaan viettämään.

Jeremias muutti 1910 Cloquetiin Minnesotaan. Hän oli saanut sukunimen Mäkinen. Myöhemmin nimi lyheni muotoon Mäki. Amerikkalaislähteissä nimi on kirjoitettu monella tavalla, esimerkiksi Mckey. Jostakin Jeremias sai suhteellisen nopeasti rahaa. Hän nimittäin ryhtyi opiskelemaan, mikä on Yhdysvalloissa aina ollut maksullista. Onnistuiko hän keräämään tarvittavat rahat työnteolla vai oliko amerikansuomalaisilla jotain stipendejä, joita lahjakkaille nuorille voitiin myöntää, sitä tarina ei kerro. Vuonna 1923 hän lopulta valmistui hammaslääkäriksi. Opintoihin kului kymmenen vuotta, mikä viittaa siihen, että välillä piti olla töissä. Kielen oppiminen vei myös oman aikansa.

Hammaslääkärinä Jeremias toimi Waukeganissa Illinoisissa. Vuoden 1930 väestölaskentatiedot kertovat hänen perustaneen perheen, johon vaimon lisäksi kuuluivat poika ja tytär. Elämä jatkui samalla paikkakunnalla. Siellä hän myös kuoli 1976.

Aika pitkä on ollut matka suomalaisesta torpasta hammaslääkäriksi valtameren taakse. Lähteet eivät kerro tuosta retkestä tämän enempää. Kun nimikin on niin tavallinen, lienee jälkipolvia vaikea löytää. 

Ammatteja Amerikassa

Nyt, kun Ancestryllä on joitakin kokoelmia vapaasti luettavissa, olen viettänyt tiiviisti kaiken liikenevän ajan niiden parissa. Tänään olivat avautuneet vuoden 1930 väestönlaskentatiedot. Etsin niistä sukulaisia, tietysti, mutta myös aikoinaan kotikylästäni siirtolaiseksi lähteneitä. Jäin miettimään ammatteja, joissa he toimivat.

Olettaisi tietysti, että maaseudulta olisi menty maata viljelemään tai metsätöitä tekemään. Maanviljelijöiksi ryhtyneitä onkin muutama. Maatilan hankkiminen näyttää toisilla onnistuneen melko pian maahan saapumisen jälkeen. Tänään löytyi yksi, joka lähti valtameren taakse 1905. Aiemmin hän taisi olla laivanrakennuspuuhissa. 1930 hänet on kuitenkin kirjattu maanviljelijäksi. Jos oikein ymmärsin, kyseessä oli maitotila, jolla myös hänen pojistaan kaksi työskenteli. Yhtään metsätöissä ollutta en ole väestönlaskennoista löytänyt. Joko he ovat vaihtaneet paikkaa niin, ettei väestönlaskija ole heitä tavoittanut tai sitten nimet on kirjattu kerrassaan mahdottomiksi tunnistaa.

Maanviljelijöiden lisäksi puuseppiä on ollut useampia. Käsistään taitavat suomalaiset ovat löytäneet töitä rakennusalalta. He ovat kulkeneet samaa reittiä New Yorkin kautta, joten saattaa olla, että ensimmäisenä työn aloittanut on auttanut muut samalle alalle. Töissä on oltu myös sulatossa, kalatehtaalla ja pesulassa.

Nyt etsimään vielä viimeisiä ties minkä nimimuunnoksen takana piileskeleviä "kiusankappaleita"!

Liinanen

Joku aika takaperin julkasin kuvan Tampereen Keskustorin vappumarkkinoista. Siinä etualalla oli selin kaksi naista huivi päässään. Kuvasta tuli mieleeni, että 50-luvulla useimmat naiset ainakin maaseudulla taisivat käyttää huivia, tai kuten kotipaikkakunnallani sanottiin, liinasta päässään. Näin oli myös kesäaikaan, jolloin sellaista ei lämpimyyden takia tarvittu.

En ole mitenkään vaatetushistorian asiantuntija, mutta sellainen mielikuva minulla on, että naimisissa olevat naiset aiemmin yleensä peittivät päänsä. Nuoret tytöt kulkivat avopäin, jos sää salli. 50-luvulla heillä alkoi jo olla sellaisia kampauksia, joita olisi ollut sääli piilottaa. Tupeeratut tukat tosin taisivat tulla muotiin vasta 60-luvun puolella, jolloin vanhat perinteet muutenkin murtuivat. 

Liinasen käyttö saattoi olla myös käytännöllistä. Se suojasi tuulelta, esti hiuksia tulemasta silmille kesken työnteon, piti hiukset puhtaampina likaisissakin töissä ja esti navetanhajua tarttumasta niihin. Se myös peitti likaantuneet hiukset oloissa, joissa tukan peseminen ei ollut yhtä helppoa kuin nykyään. Ei liinanen mikään musta huivi ollut, vaan usein raidallisesta tai ruudullisesta puuvillakankaasta valmistettu neliönmuotoinen kapistus, joka taitettiin kolmion muotoon ja sidottiin kiinni joko leuan alta tai niskasta.

Otatan tyttöoppilailta tasa-arvon nimissä pipot ja muut päähineet pois luokassa ja ruokalassa. Ehkä minun pitäisi muistaa vanhoja perinteitä, jolloin naiset istuivat huivit päässään kahvipöydässä. Ehkä pipo on liinasen moderni versio. Ehkä pukeutumiskoodi on taas muuttumassa. 

Onko huumori paikkasidonnaista?

Olen ennenkin ollut huomaavinani, etten ymmärrä itäsuomalaista huumoria. Tai tietenkin ymmärrän, mutta se ei naurata minua yhtä usein kuin länsisuomalainen. Tunnustan yleensäkin olevani melkoinen tosikko. Naurun aiheita kuitenkin onneksi löytyy joka päivälle.

Jotenkin tuntuu, että on helpointa nauraa lapsuuden kotipaikkakunnan tarinoille. Myös sukulaisten kertomat jutut huvittavat. Kun oikein perusteellisesti tuntee sen taustan, mistä kerrottu juttu lähtee, on naurukin herkemmässä. Sama pätee kollegoiden kanssa nauramiseen: lähdemme yhteiseltä pohjalta.  Ja uskokaa tai älkää: opettajat nauravat useimmiten itselleen. 

En tykkää hoksautusvitseistä: siis sellaisista, joissa kuulijalle heitetään jokin juju, joka tämän pitää huomata, että naurattaisi. En myöskään välitä sanaleikeistä. Varmaan olen liian hidasälyinen sellaiseen. Tykkään - myös kirjallisuudessa - hyvistä tarinoista. Vitsikin saa mieluiten olla hyvä tarina.

Tässä lyhenneltynä (ja nimet poistettuna, mistä juttu vähän kärsii) yksi juttu, joka aikoinaan huvitti: Antti oli Paikkakunnan julkkis. Eräänä päivänä hän pistäytyi naapurissa. Naapuri häntä katsottuaan totesi: "Hyvänen aika! Antilla on uusi solmio, eikä Paikkakunnan Sanomissa ole kerrottu mitään!"

Amerikanleskiä

Amerikkaan muuttaneita tutkineet ovat varmaan havainneet, että toisinaan puoliso jäi kotimaahan. Useimmiten hän matkusti muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua perässä, kun aviomies oli saanut asioita järjestykseen uudessa kotimaassa. Toisinaan kyse näyttää kuitenkin olleen avioerosta. Onko siitä sovittu yhdessä vai onko toinen vain kylmästi lähtenyt? Onko alun alkaen ollut tarkoitus, että vaimo matkustaa myöhemmin, mutta tämä ei ole syystä tai toisesta niin tehnyt?

Aineistossani on kolme tällaista tapausta. Yksi oli sukulainen, muut kaksi kotoisin samasta kylästä, josta sukuani lähti valtameren taakse.  Kaksi heistä solmi uuden liiton Yhdysvalloissa, kolmas pysyi poikamiehenä. 

En tunne juuri ollenkaan amerikkalaista avioliittolainsäädäntöä noilta vuosilta 1900-luvun alkupuolella. Kyse on kummankin kohdalla varmaan siviiliavioliitosta. Luultavasti viranomaisille riitti, ettei ollut voimassa olevaa liittoa Yhdysvalloissa. Vanhan kotimaan liitoista oli kai pakko tyytyä asianomaisen sanaan, jos asiasta ylipäätään tiedusteltiin mitään.

Mahtoikohan uudesta liitosta kulkeutua tietoa Suomeen? Ei välttämättä, jos yhteydet olivat katkenneet.  Ehkä tänne jäänyt puoliso ei miettinyt asiaa, varsinkin jos hän oli myös löytänyt uuden kumppanin.  Hän kuitenkin joutui hakemaan avioeroa, jos aikoi solmia uuden liiton ihan virallisesti. Luultavasti puolison katoaminen Amerikkaan riitti eron perusteeksi jollakin aikataululla. 

Kahdella vaimonsa Suomeen jättäneistä oli myös lapsia. Pitikö isä yhteyttä heihin? Oliko heillä mitään mahdollisuutta saada perintöä isänsä kuoleman jälkeen, jos tällä oli Amerikassa uusi perhe?  Näistä asioista ei perimätietokaan kerro mitään.  Niistä on mieluummin vaiettu.

Maria kadoksissa

Olen muutaman illan tutkinut Mouhijärven Rienilän kylässä asuneen räätäli Isak Frimodigin ja hänen vaimonsa Riitta Heikintyttären lapsien myöhempiä vaiheita Mouhijärven ja naapuriseurakuntien rippikirjoista. Muut luulenkin jo löytäneeni, mutta Maria on mysteeri.

Marian syntymäajaksi on rippikirjassa merkitty 1792. Mariaa ei kuitenkaan löydy vuosilta 1788 - 1792, olen käynyt kastettujen luettelot läpi. Tuohon väliin hän kuitenkin rippikirjaan ilmestyi. Edellinen sisaruksista oli syntynyt 1786 ja seuraava 1793, heidät on merkitty luetteloon. Silloin jää se mahdollisuus, että Maria olisi kastettu jossain muussa seurakunnassa. HisKi-haku ei anna sopivaa Mariaa. Täytyy vielä ottaa kartta käteen ja katsoa, puuttuuko HisKistä jokin lähiseudun seurakunnista.

Marian kohdalla on rippikirjaan merkitty, että hän on muuttanut 1804 Karkkuun, mikä voi tarkoittaa myös kappeliseurakunta Suoniemeä. Karkun Huidalta löytyykin myöhemmin piika Maria Iisakintytär, joka avioitui Mouhijärvelle. Hänen syntymäaikansa on kuitenkin 1797, mikä on ihan liian myöhäinen Rienilän Marialle. Hänellä ei myöskään ole mitään merkintää Mouhijärveltä tulosta. 

Luulen, että Mouhijärven kirkkoherra - tai kuka papeista nyt sitten rippikirjaa on pitänytkin - on ollut heikkonäköinen. Tuon ajan rippikirjoissa on nimittäin paljon muutoksia syntymäajoissa, jopa vuosien eroja. Isä-Isakin alkuperäkin varmistui vasta haudattujen luettelosta, siellä oli taas oikea syntymäaika näkyvissä. Siinä mielessä tuo Huidan Maria saattaisi olla etsimäni, pappi olisi merkinnyt muuttokirjaan väärän syntymäajan ja se olisi sitten kopioitu aina eteenpäin.

Olen spekuloinut myös sillä ajatuksella, että Maria olisikin kasvattina räätäliperheessä. Olisi kuitenkin outoa, ettei sitä olisi merkitty näkyviin. Voisin tietysti kysellä Mariasta jollakin forumilla. Muutkin ovat ehkä tutkineet samaa sukua. En kuitenkaan halua vielä luovuttaa. Tämä salapoliisina menneessä ajassa toimiminen on niin mukavaa.

Vanhoja kuvia Tampereelta 2

Huomasin, että vanhasta albumista löytyy vielä muutamia 50-luvun kuvia Tampereelta.

 Mustakallion ajot

Vappumarkkinat Keskustorilla

Verkatehdas

Pihapiiri Suokadulta