Amerikkaan menneitä

SukuForumille oli Kaisa Kyläkoski välittänyt tiedon ancestry.com:n 5.9 saakka vapaasti luettavissa olevista matkustajaluetteloista. Niinpä olen pari iltaa viettänyt niitä selaten. Yhden sukulaisen Kanadassa käynti on varmistunut. Hän meni sinne 1906 ja ilmeisestikin palasi takaisin 1908. Tuolta vuodelta löytyy riittävän yhdenmukainen nimi Britanian luettelosta, jonka mukaan hän on ollut tulossa Kanadasta Hankoon. Muuten olen käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja tallentanut kuvia itselleni sellaisten matkoista, joiden siirtolaisuus oli jo aiemmin tiedossa.

Olen myös harrastanut paikallishistoriaa etsimällä kahdenkin kylän siirtolaisiksi lähteneitä. Heistäkin useimmat olivat jo etukäteen tiedossa, mutta samalta matkustajaluettelon sivulta on löytynyt myös yksi, jonka valtameren takana käynnistä ei ollut aiemmin tietoa.

Luetteloista etsiminen on hiukan haasteellista, vaikka haku sinänsä toimii hyvin ja nopeasti. Oikeinkirjoitus aiheuttaa tiettyjä ongelmia. Jo luettelon alkuperäinen  kirjoittaja on voinut tehdä nimestä oman tulkintansa. Luultavasti matkustajan piti esittää lippunsa ja passinsa. Nämä kuitenkin olivat 1900-luvun alussa käsin kirjoitettuja. Kun nimiä on sitten siirretty tietokantaan, on tehty uusia tulkintoja. Esimerkiksi sukunimen alussa oleva iso I-kirjain on tulkittu ainakin kerran T-kirjaimeksi ja kerran S-kirjaimeksi. Luettelossa kirjain on alkuperäinen, joskin vähän epäselvä.

Sukunimien erilaisia vaihtoehtoja hakutoiminto ehdottaa aika mukavasti, tosin englanninkielinen (ilmeisesti) soundex-haku tuottaa joukkoon varsin eksoottisiakin vaihtoehtoja. Etunimen kohdalla taas ei voi tietää, onko käytetty suomalaista vai amerikkalaista muotoa. Juho oli ihan alkuperäisenä, mutta Taavetista oli tullut David. Kalle-nimisten kohdalla kannattaa hakea monilla vaihtoehdoilla: Kalle, Carl, Kaarlo, Charles...

Aiemmin olen hakenut siirtolaisista tietoa Ellis Islandin luetteloista, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Siellä haku toimii myös suhteellisen hyvin. Sen sijaan Kanadaan muuttaneiden kohdalla  tietojen etsiminen ilmaisilta sivuilta on huomattavasti työläämpää. Pitää ensin etsiä Siirtolaisinstituutin sivuilta, millä laivalla siirtolainen on matkannut Kanadaan. Sen jälkeen Kanadan luetteloista pääsee selaamaan koko matkustajaluetteloa. Nimen perusteella ei pysty hakemaan. Parasta tuossa ancestryn tarjouksessa ovat itselleni Kanadan ja Bostonin tiedot.

Jossain vaiheessa jokin maksullisista palveluista laittoi vähäksi aikaa vuoden 1930 väestölaskentatiedot vapaaseen käyttöön. Niistä löytyi  mukavasti tietoa, mutta vain Yhdysvalloissa asuneista. Muistaakseni myös toisen maailmansodan aikaiset rekisteröintikortit olivat hetken käytettävissä. Jos ei halua maksaa amerikkalaisille yrityksille, pitää olla tarkkana, kun ilmaistarjouksia tulee. Tässä vielä linkki tietokantaan:

http://www.ancestry.com/s48771/t23428/ancestry.com/immigration_travel?o_iid=48771&o_lid=48771&o_sch=Web+Property

Aukkoja katsellen

Viime aikoina on eteen tullut monta seurakuntaa, jossa rippikirjat alkavat vasta 1730- tai 1740-luvulta. Joissakin on historiakirjoja (kastetut, vihityt, haudatut) aiemmalta ajalta, toisissa ei niitäkään. Silloin tekee mieli kurkistaa SAY:n (Suomen asutuksen yleisluettelo) puolelta apua. Kun sattuu tutkimuksen kannalta asumaan väärässä maakunnassa, ei kaikkia alkuperäisiä veroluetteloita viitsi tilata kaukolainaksi mikrofilmeinä. Toivottavasti niiden digitoiminen edistyy pian tuonne 1700-luvun puoliväliin. Sikäli kun olen Digitaaliarkistosta katsonut, menossa on 1600-luku minua kiinnostavilla paikkakunnilla.  

Veroluetteloissa ja niiden pohjalta tehdyssä SAY:ssa on yksi pulma 1700-luvun alussa. Se on tietysti isovihan aika. Melko säännönmukaisesti tiedot puuttuvat vuosilta 1713 – 1722. Muitakin yksittäisiä vuosia voi puuttua, tai sitten talo on ollut täysin veronmaksukyvytön. 

Otan keksityn esimerkin. 1700-luvun alkuvuosina talossa oli isäntänä Matti. Yhtään lasta hänelle ei ole merkitty, joten he ovat ilmeisesti olleet vielä pieniä. Seuraa isovihan aikainen katkos luetteloissa. Sitten 1720-luvulla isäntänä on Yrjö Matinpoika, joka sitten näkyy jo kirkollisissa lähteissäkin. Aika moni sukututkija näyttää kelpuuttavan sukutauluunsa molemmat ja jatkavan tyytyväisenä Mattia aikaisempiin isäntiin. Loppu tulee vasta, kun patronyymi ei enää sovi.

Mielestäni ongelmaksi tässä tulee se, että ollaan sukunimettömässä Länsi-Suomessa, jossa näitä Matti Yrjönpoikia ja Yrjö Matinpoikia oli joka kylässä, parhaissa useampiakin. Mitä takeita on, ettei talo ole saanut kokonaan uusia asukkaita vaikka naapurikylästä? Kastettujen luettelot – jos niitä on säilynyt – voivat kertoa tilanteesta jotakin. Jos lapsia syntyi aiemmalle isäntäparille tasaiseen tahtiin, he todennäköisesti asuivat talossa edelleen. Muuten pitäisi mielestäni hakea vahvistusta muista lähteistä, mikäli mahdollista. Tuomiokirjat tulevat ensimmäisenä mieleen. Ehkä tapahtui jotain sellaista, että tilan asukkaat joutuivat käräjille. Tahtovat vain olla melko koukeroista luettavaa nuo 1700-luvun alkupuolen käräjäpöytäkirjat, ainakin itselleni. 

Huolelliset paikallishistoriakirjojen tekijät kirjaavat tilojen isäntäluetteloihin sukulaisuuden näkyviin silloin, kun jostakin sellaisen saavat varmistetuksi. Muuten he tyytyvät pelkkiin nimiluetteloihin. Toivottavasti innokkaat sukunsa tutkijat muistavat myös miettiä asiaa.

Julkaistako vai eikö julkaista

Sukututkimuksessa löydettyjen tietojen julkaiseminen askarruttaa toisinaan. Tarkoitan nyt niin vanhoja tietoja, ettei julkaiseminen sinänsä loukkaa ketään. Sukukirjaa en ole ruvennut tekemään, mutta sukututkimussivut minullakin on verkossa, vaikka ne ovatkin viettäneet vähän hiljaiseloa viime aikoina.

Tuo sivujen päivittäminen on yksi syy miettiä tietojen julkaisemista. Perustiedot tietysti sivuilla on kunnossa, vaikka virheitäkin joskus paljastuu.  Jotta ihmiset jaksaisivat seurata sivustoa, pitäisi uusia tietoja jaksaa/muistaa lisätä sivuille suhteellisen usein. Jos suurempia kävijäjoukkoja tavoittelisi, pitäisi varmaan sisällyttää sivuille muutakin kuin tiukkaa asiaa. Aiemmin puheena olleet vanhat lehtijutut voisivat olla sellaista kiinnostavaa luettavaa, joka saisi ainakin sukulaiset käymään sivustolla.

Tästä päästäänkin kysymykseen, ketä varten sukututkimussivut on tehty.  Jos tekee ne muita sukututkijoita varten, pitäisi sivujen sisältää tiukkaa asiaa. Syntymä- ja kuolinajat pitäisi kirjata päivän tarkkuudella. Sukutauluja kannattaisi laittaa paljon. Sukulaisia varten tehdyt sivut taas voisivat olla viihteellisemmät. Enemmän tarinoita, vähemmän päivämääriä. Omat sivuni taitavat olla jonkinlainen kompromissi näiden kahden välillä.

Käykö sivuja sitten kukaan katsomassa? En tiedä, en ole halunnut laittaa sivustolle kävijälaskuria, koska se ei mielestäni sovi sivujen ilmeeseen. Joitakin yhteydenottoja on tullut sähköpostiin. Toisen sukututkijan kanssa olemme pohtineet kaukaisen esi-isän kummallista katoamista kylästä. Keskustelu oli hyvin mielenkiintoinen. Joku etäsukulainen (ei sukututkija) on ottanut yhteyttä ja kysellyt lisätietoja. Jotain olen osannutkin kertoa.

Aion edelleenkin pitää sivut verkossa. Toivon, että saan niiden kautta yhteyksiä etäsukulaisiin, ja sitä kautta vauhtia jälkipolvitutkimuksiin. Lisäksi joskus tulee hyvin ylimalkaisia kyselyjä suvusta. Kyselijä ei välttämättä kerro, miksi tietoja etsii. Silloin on helppo laittaa vastaukseksi linkki sivuille. Ole hyvä, siellä on tietoa ihan julkisuudessa. 

 Näistäkin yli sata vuotta sitten eläneistä kerrotaan verkossa

Tampereen seutuja

Olen lueskellut yhtä sukuhaaraa tutkiessani Harjun, Ylöjärven ja Pirkkalan rippi- ja historiakirjoja. Näistähän Pirkkala on vanha emäseurakunta, muut kaksi sen kappeliseurakuntia. Kun Ylöjärven kappeliseurakunta muodostettiin, joitakin osia Harjun seurakunnasta liitettiin siihen. Niinpä Harjun Pohjankylässä asuneet sukulaiseni "muuttavat" yhtäkkiä Ylöjärven puolelle.

Seurakunnat vilisevät tuttuja nimiä: nykyisen Tampereen kaupunginosia. Aiemmin täyttä maaseutua. On Lielahtea, Pispalaa, Raholaa ja Kaarlaa. Myös Nokialta tuttuja alueita pääsee tutkimaan: Kankaantaka taloineen esiintyy rippikirjoissa, Wiikin kartano samoin. Pispalan historia on kaikille tuttu jo Lauri Viidan teoksista. Muiden kohdalla kehitys lienee ollut samantapainen. Asutus on levittäytynyt kartanoiden ja tilojen maille. Myös teollisuutta on syntynyt. Tampereen kaupunki osti Lielahden kartanon muistaakseni 1910. 

Kun noilla seuduilla ajelee, ei juuri tule ajatelleeksi, mitä siellä on ollut 200 vuotta sitten. Lielahden kauppojen keskittymä ei ole ollut siinä aina. Onko sillä kohtaa ollut metsää vai kartanon peltoja, sitä en tiedä. Sukulaiseni ovat kuitenkin niillä main torpissa asuneet ja kartanossa palvelleet renkeinä ja piikoina. 

 Lähde: Kalmbergin kartasto R III : List 8, www.vanhakartta.fi

Henkilökemiaa?

Törmäsin sanaan taas tässä yhtenä päivänä. Hiukan se ilmaisuna minua kiusaa: kun aineet reagoivat keskenään, ne noudattavat reaktioissaan tarkkoja lainalaisuuksia. Meillä ihmisillä tulisi olla enemmän mahdollisuuksia säädellä omia reaktioitamme. Kemiaahan sekin toki on, mutta paljon monimutkaisempaa.

Erityisesti minua kiusaa sanan käyttö siinä merkityksessä, että koska en tykkää sinusta, ei minun myöskään tarvitse käyttäytyä hyvin sinua kohtaan.  Tavallaan sallitaan itselle huono käytös, jos joku ei miellytä. Siirretään ongelma sille toiselle: sinussa täytyy olla jotain vikaa, kun minä käyttäydyn sinua kohtaan näin. Hokkuspokkus: henkilökemiaa!

Kokonaan eri asia on se, että yhden kanssa yhteistyö sujuu paremmin kuin toisen kanssa. Puhuisin mieluummin siitä, että asenteet, arvot ja parhaimmillaan tapa ajatella ovat samanlaisia.  Silti muidenkin kanssa on tultava toimeen, tai ainakin käyttäydyttävä heitä kohtaan asiallisesti.

Arvasitte oikein, kouluun tämä juttu liittyi. Mutta myös meidän aikuisten maailmaan.

Taulu herätti muistoja

Kävin perjantaina marketissa ostoksilla. Liikkeen sisääntuloaulassa oli taulumyynti. Vilkaisin vain ohimennen töitä, jotka eivät vaikuttaneet kiinnostavilta. Kun olin lähdössä pois, oli taulumyyjä esittelemässä yhtä taulua jollekin. Katsoin sitä ja yhtäkkiä lapsuusmuistot tulvahtivat voimakkaina esille.

Taulu esitti miestä, joka kyntää hevosella. Ohjakset olivat miehen olkapäiden ympärillä, kuten yksinkynnössä kai pitää olla, että pystyy ohjaamaan auraa. Taulu ei ollut mitenkään loistavasti maalattu, enkä jäänyt kysymään sen hintaa.

Lähdin kotiin muistellen, miten hevosella vielä 50-luvulla tehtiin kaikki maatilan työt. Suuremmilla tiloilla toki oli jo traktoreita, mutta pientilalliset käyttivät hevosvoimaa. Hevonen veti kylvökonetta, niittokonetta, haravakonetta sekä kärryjä ja rekeä tietenkin. Myös äkeen ja unkan eteen se valjastettiin. Taisipa olla hevosvetoinen perunannostokonekin. Joistakin laitteista oli olemassa kahdelle hevoselle tarkoitetut versiot, mutta yhdelläkin pientilallinen pärjäsi.

Perjantai-iltapäivän kiireen ja hälinän keskellä mieleeni tulvahti tuonaikainen verkkainen elämänmeno. En haikaile takaisin lapsuuteen. Moni asia on nyt paremmin. Jotain juhlavaa kuitenkin kyntömiehessä oli, vaikka kovaa työtähän hän teki auran perässä kävellessään. Hän oli jotenkin lähempänä luontoa ja myös sen armoilla paljon enemmän kuin me nykypäivän ihmiset.

Vanhat lehdet kertovat

Olen käyttänyt vanhoja sanomalehtiä lähteinä sukututkimusta tehdessäni. Niistä löytää myös paikallishistorian kannalta mielenkiintoisia juttuja. Luotettavuudeltaan lehtijutut eivät ole kirkonkirjojen luokkaa. Virheitä toki voi olla. Myös samannimiset henkilöt voivat aiheuttaa hämminkiä.

Vanhoja sanomalehtiä on kiitettävästi digitoitu Historialliseen sanomalehtikirjastoon. Verkossa vapaasti luettavissa ovat jo vuoden 1910 numerot. Joidenkin lehtien osalta vapaakappalekirjastoissa pääsee vähän pitemmällekin. Niissä voi myös lukea monia aikakauslehtiä lähes nykypäivään saakka. Lisäksi luettavana on joukko lehtiä, joiden olemassaolosta en ole aiemmin tiennyt mitään. Historiallisen sanomalehtikirjaston suuri etu on hakutoiminto. Kaikkia lehtiä ei ikinä ehtisi selaamaan, mutta hakusanoja vaihtelemalla voi tehdä löytöjä nopeasti. Hakusanoja kannattaa vaihdella, toiminto ei aina löydä haettua ilmaisua. Se on aika luonnollista, kun pränttiä on niin monenlaista.

Sukulaiseni ovat kuitenkin olleet niin vaatimattomia persoonia, että aika harvakseltaan heistä löytyy osumia lehdistä noin varhaisilta ajoilta. Siksi olen lukenut mikrofilmiltä paikallislehtiä. Paikallislehtiä siksi, että sanomalehden jokaisen numeron lukeminen on lähes ylivoimainen tehtävä. Erityisen antoisia ovat 20- ja 30-lukujen paikallislehdet. Tuolloin ei tietosuojasta välitetty. Erilaiset tappelunnujakat, pontikan valmistukset ja viinan myynnit on selvitetty tarkasti asianosaisten nimet mainiten. Näitä juttuja on sekä erillisinä uutisina että käräjäuutisten yhteydessä. Myös kirkolliset uutiset ilmestyivät paikallislehtiin näihin aikoihin. Monen sukulaisen avioitumisen olen löytänyt niistä. Päivämäärän tarkkuudella tietoa ei saa, mutta vuosiluku selviää.

Lehtijutut täydentävät sukutukijan kuvaa siitä, millaista hänen sukulaisensa elämä oli. Jos tämän riihi paloi tai hän löi metsätöissä ollessaan kirveellä jalkaansa, aiheutui hänelle taloudellisia huolia. Alkoholi teetätti välillä hölmöilyjä. Ja minkähän takia sukulainen myi hevosensa? Oliko hän rahapulassa vai oliko hänellä niitä useampia? Kuolinilmoituksissa näkyy usein aito suru, vaikka kaikki rakastavat aviopuolisot ja lastensa hellät äidit tai isät eivät tainneet käytännössä ihan niin rakastettuja olla kuin ilmoitukseen oli tapana kirjoittaa. Syntymäpäiväjutuissa sankaria yleensä kehutaan, mutta voi niissä piillä jokin tiedonmurunenkin.