keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kalmariinia eli ennenkin hölmöiltiin

Tänään kävin pitkästä aikaa yliopiston kirjaston koneella tekemässä hakuja lehdistä, joiden juttuja ei vielä tekijänoikeussyistä voi lukea avoimessa verkossa. Ja heti tärppäsi. Isoisoäitini veljen vaimo oli otettu kiinni syytettynä laittoman sahdin valmistuksesta ja myynnistä. Sahdin valmistaminen ei sinänsä liene ollut laitonta. Tässä tapauksessa sahtia oli kai terästetty jollain väkevämmällä tai sitten käymisprosessia oli vauhditettu jollakin tavalla. Juomaa nimitettiin jutussa kalmariiniksi, joka on minulle ihan uusi tuttavuus. Minun lapsuudessani puhuttiin kiljusta.

Asiakkaat olivat sitten käyneet naapurissa häiriköimässä. Torpan ikkunoita oli rikottu, aitaa samoin ja muutenkin oli pidetty pahaa elämää. Samainen juoma oli aiheuttanut muutakin häiriötä kylällä. Postinkuljettajia oli häiritty, heitä oli esimerkiksi heitelty kivillä. Yksi humalainen oli pistänyt puukolla häntä rauhoittelemaan tullutta miestä. Sillä kertaa tapahtumapaikka oli työväentalo. Kaikki tapahtumat sijoittuvat 1910-luvun alkupuolelle.

Meillä taitaa olla aina taipumus pitää omaa aikaamme jotenkin erityisen väkivaltaisena. Rikokset kauhistuttavat, totta kai. Olen ymmärtänyt, että tilastot eivät jatkuvasti lisääntyvästä väkivallasta kerro. Väkivaltaa on esiintynyt suhteessa enemmän 1900-luvun alkupuolella ja viime sotien jälkeen, näin muistelen lukeneeni. Tiedonvälityksen nopeus on muuttunut. Television, lehtien ja Internetin välittämät kuvat tuovat rikokset lähemmäksi kuin muutaman päivän päästä lehdessä julkaistu teksti. Toki rikosselostukset olivat 1900-luvun alussakin yksityiskohtaisia ja jutun seuranta saattoi jatkua pitkän aikaa.

3 kommenttia:

  1. Käytitkö aikakauslehtiä vai sanomalehtiä? Lakkasin jo iät ja ajat sitten kyselemästä päivystäjiltä "tuoreemmista" sanomalehdistä, kun tuntuivat aina olevan tietämättömiä siitä millä koneella ja milloin niitä pääsisi katsomaan. Pystytkö sinä paljastamaan käytännön keinot?

    VastaaPoista
  2. Sanomalehtiä luin. Haku on mielestäni melko hiljattain alkanut toimia vähän pitemmälle kuin päivämäärään dd.mm.1910, missä dd.mm on tämä päivä. Näytti olevan lehtikohtaista, mutta esimerkiksi Aamulehdestä pystyi hakemaan vuoden 1917 loppuun saakka. Useimmista lehdistä vain vuoden 1910 loppuun. Ja vain vapaakappalekirjastojen sisäisestä verkosta.

    VastaaPoista
  3. Kalmariini oli negatiivinen kiertoilmaus alkoholille. http://tarzanclub.blogspot.fi/2013/12/neljan-kuninkaan-kirjat-ja-kalmariinin.html

    VastaaPoista