perjantai 6. tammikuuta 2012

Tilasin kirjan

Tilasin Arvo Mäkelän kirjan "Meidän kylät" ja nyt olen sitä muutaman päivän lueskellut. Kirjassa on 700 sivua, joten siinä riittää tutkittavaa tekstiä pitemmäksi aikaa. Kirjan tietoja koottaessa on tehty valtava työ. Onneksi tekijöitä on ollut useita, yhdelle urakka olisi varmaan ollutkin ylivoimainen. 

On hienoa, että kylien historiikkeja on alkanut yhä enemmän ilmestyä niin kirjoina kuin verkkojulkaisuinakin. Muistitieto on katoavaista, dokumentit tietysti jäävät elleivät sitten pala saunan pesässä, kuten vanhoille valokuville on monesti käynyt. Nuorempia ei aina kiinnosta, ainakaan sillä hetkellä. Kuitenkin jo yhteen maatilaan liittyvät asiakirjat ja valokuvat kertovat paljon seudun historiasta. Kylähistoriikkien taso vaihtelee kovasti. Toisinaan on tyydytty kaskukirjaan, tässä on oltu liikkeellä kunnianhimoisemmin tavoittein.

Palatakseni kirjaan, siinä on tosiaan käyty laajasti läpi Tupurlanjärven rantamien kylien vaiheita monelta kantilta. On tilojen historiaa, elinkeinoelämää, liikennettä, teitä ja siltoja, jopa paikallisia urheilusankareita. Kerrontakin on suhteellisen sujuvaa. Ehkä yleistä historian tarkastelua olisi voinut hiukan keventää siltä osin, kun se ei suoraan liity kylien vaiheisiin. Historiansa hyvin opiskelleet voivat tietysti hypätä noiden kohtien yli. Esitettävien asioiden järjestyksessä olisi voinut päätyä toisenlaiseenkin ratkaisuun, mutta tekijöillä on varmasti perustelut valinnalleen. 

Sukuanikin on kirjassa mainittu. Toistaiseksi ihan uutta tietoa on löytynyt vain yksi kuolinaika. Erään toisen sukulaisen työhistoriasta on myös kiinnostava maininta. Toivon löytäväni lisätietoa, kun käyn kirjaa perusteellisemmin läpi. Palaan vielä tulevaisuudessa kirjan antiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti