torstai 16. tammikuuta 2014

Periytyikö avioton syntyperä?

Erään suvun historiaa selvittäessäni huomasin, että kolmessa peräkkäisessä sukupolvessa ensimmäinen lapsi oli syntynyt aviottomana. Aina oli äitinsä Henriikan avioton lapsi, Henriikka oli puolestaan Eevan aviottomana syntynyt tytär ja Eevan äiti Anna oli myös saanut aviottoman lapsen. Annan lapsen isäksi tosin sopi epäillä tulevaa aviopuolisoa. Avioliitto solmittiin melko pian lapsen syntymän jälkeen ja lapsi sai puolison nimen mukaisen patronyymin, kun vihkiminen oli tapahtunut. Kaikki naiset avioituivat, ja vain Henriikka ehti saada toisenkin aviottoman lapsen.

Olen mielestäni ennenkin kohdannut tällaisia aviottomien lasten ketjuja. Tämä sai minut pohtimaan, voisiko kyseessä olla yleisempikin ilmiö. Päätin yrittää Hiski-hakua. Laitoin nimi-kenttään tekstin "*oä*", kun en muutakaan hakutapaa keksinyt. Luultavasti tuolla tavalla kuitenkin jää löytymättä valtaosa aviottomista lapsista. Useimmat tallentajat ovat tehneet merkinnän vain kommentteihin. Ja tietenkin moinen hakutapa jättää pois ne tapaukset, joissa avioliitossa syntyneellä tyttärellä oli avioton lapsi, kuten äidillään ennen avioliittoa. Mokoma sukunimellinen Suomi vielä hukkaa paljon tietoa, kun sukunimellisille ei useinkaan ole tallennettu isännimeä.

Kuvituksena oleva Tsolman lastenkoti ei suoranaisesti liity tekstiin. Lähde: SA-kuva

No, näilläkään rajoituksilla Hiski ei tue olettamustani. Itse asiassa pieneen (muutamia satoja) otokseeni sattui vain muutama avioton lapsi, jonka äidin patronyymi kertoi aviottomuudesta. Jossain mieleni perukoilla kai oli ajatus siitä, että joissakin perheissä olisi suhtauduttu vapaamielisemmin avioliittoa edeltäviin suhteisiin. Että kaikki eivät olisi ottaneet kirkon säännöksiä ihan niin vakavasti. Mutta tarkemmin ajateltuna (ja Hiskinkin vahvistamana) yhteisön paine ja talouden realiteetit taisivat olla liian kova vastus vapaamielisyydelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti