Kun olen henkikirjojen kautta valmiiksi eläytynyt(?) vuoteen 1910, päätin katsoa, mitä lehdet kertoivat tuonaikaisesta vapunvietosta. Tampereelta tietysti, Aamulehdestä ja Kansan Lehdestä. Aloitetaan mainoksista. Ainoat silmiin sattuneet vappuun liittyvät varsinaiset mainokset koskivat simaa. Aamulehdessä mainostettiin Turun Uuden oluttehtaan Sampanja- ja Sitroona Simaa, jota oli saatavana sekä "paljottain että vähittäin". Kansan Lehti kertoi Tampereen Vesitehtaan vastaavasta tuotteesta. Mitähän tekemistä sampanjalla oli siman kanssa?
Vappuna pidettiin monia tilaisuuksia. Huvitilaisuuksista mainittiin Aamulehdessä ainakin Vappu-illatsu Hämeen Pohjan salissa. Samassa ilmoituksessa kerrottiin myös aamupäivän musiikkitilaisuudesta, joissa esiintyi Tampereen Jäämien sekakuoro. Monet uskonnolliset yhteisöt järjestivät tilaisuuksia vappuna. Nuorisoseuralla oli vappujuhla kaupungintalolla, Tampereen Yrityksellä (urheiluseura) tanssiaiset ja Aleks Laaksosen kahvilassa soittoa. Raittiusyhdistys järjesti kävelyretken Varalaan ja NNKY kävelytti väkeä Tahmelaan Sladen huvilaan.
Työväen vappumarssit kuuluivat asiaan ja niihin saattoi osallistua paljonkin väkeä. Lehdissä ne näkyivät yllättävän vähän. Kansan Lehti julkaisi toisella sivullaan marssijärjestyksen. Tilaisuutta kutsuttiin mielenosoitusretkeksi. Kulkue järjestäytyi Kauppatorilla (Keskustori) ammattiosastoittain. Retken määränpää ei ilmoituksesta selviä, mutta se lienee ollut Termopyleen kenttä Pyynikillä, jonne myös Pispalan työväenyhdistys kertoi marssivansa. Kokoontuminen oli Pispalan työväentalolla.
Näistä vapputapahtumista tietävät lehdet kertoa. Mielellään lukisin myös tuon ajan ihmisten mietteitä vapunvietosta. Mitä vappu heille oli? Vapaapäivä, juhlapäivä, työväenliikkeen päivä vai päivä muiden joukossa? Muistelmia varmaan on arkistoissa, mutta kun sinne Helsinkiin ehtii niin harvoin.
Vanhoja 1900-luvun alun henkikirjoja selatessani törmäsin toisinaan ammatteihin, joista minulla ei oikein ollut käsitystä. Toisaalta vastaan tuli myös sellaisia työtehtäviä, jotka ovat maailman muuttuessa jääneet pois. Lisäksi nimitykset ovat muuttuneet. Oikeinkirjoituskin oli toisinaan hiukan horjuvaa. "Ompelija" oli aika usein "ompelia". Seuraavassa muutamia esimerkkejä näistä unohtuneista ammateista. Jätän pois sellaiset, joissa kokonainen teollisuudenala on kadonnut. Ei ole Tampereella enää tulitikku-, tupakka- tai sahanterätehtaita. Ei siis myöskään niiden työntekijöitä. Kirjoitan nimet vakiintuneeseen muotoon.
Maailma on muuttunut niin, ettei meillä enää ole erikseen pesijättäriä, sukan kutojia (mahdollisesti teollinen ammatti), telefoniyhdistäjiä eikä telegrafisteja. Harvinaisiksi ovat käyneet myös hevosmiehet, pika-ajureista ja kuorma-ajureista puhumattakaan. Keinokukkaintekijän työn tuloksen tietää, mutta materiaaleja voi vain arvailla. Paperia, kangasta, metallia? Kauppiatar on mielestäni hauska ilmaisu naispuolisesta kauppiaasta. Erään titteliä oli vielä tarkennettu, hän oli maidon kauppiatar. Aika harva taitaa nykyisin laittaa veroilmoitukseen ammatikseen saunottaja. Myös lämmittäjän ammattinimike on kadonnut, henkikirjassa oli kyse koulun lämmittäjästä. Hiukan hämäräksi jäi, mitä keittiön omistaja omisti. Kenties edullisen ruokalan, katukeittiön.
Kellarikirjuri mahdollisesti työskenteli oluttehtaalla, mutta mitä hän mahtoi kirjata. Vähän samantapainen nimitys oli sähköhoitaja, joka luultavasti kuului rautatielaitoksen henkilökuntaan. Junat eivät sähköä vaatineet, mutta asema tietysti oli sähköistetty. Erilaisia asioitsijoita oli paljon. Erikseen mainittiin ainakin tukkiasioitsija ja vesitehtaan asioitsija. Olisivatko olleet osto- ja myyntitehtävissä? Myös pakkamestari ylittää vähäisen tietämykseni, vaikka saakin ajattelemaan kutomo- tai paperiteollisuutta. Ulkotyöntekijät (sekä naisia että miehiä) varmaan tekivät työtä puistoissa ja kaduilla. Missä muualla? Kaikkein mystisin nimitys oli kollega. Kohtasin sen kaksi kertaa. Toinen heistä oli maisteri. Ainakaan se ei tarkoittanut luettelossa yläpuolella olevaa. Hauska ammatti oli myös apuihminen. Sellaiselle olisi monesti tarvetta.
Puhelinkeskus vähän myöhemmältä ajalta. Lähde:SA-kuva
Paitsi ammattinimikkeitä henkikirjoissa oli myös asemasta kertovia nimityksiä. Rouva, vaimo, neiti tai leski riittivät toisinaan semmoisinaan. Useimmiten kerrottiin kenen rouvasta, vaimosta tai leskestä oli kyse. Yhden kerran oli henkikirjoittajalle ilmeisesti jäänyt epäselväksi, mihin luokkaan henkilö pitäisi laittaa. Niinpä hän oli saanut tittelikseen nainen. Mikä kyllä olisi käynyt nimestäkin selville.
Siinä ei ole mitään uutta, että monet teini-ikäiset häpeävät vanhempiaan ja kenties muitakin sukulaisiaan. Nyt on kuitenkin vastaan tullut kaksi jo seniori-ikään ehtinyttä, joilla selvästi on vaikeuksia suhtautua omiin jo aikaa sitten kuolleisiin esivanhempiinsa. Toinen sanoikin lopettaneensa sukunsa tutkimisen, mutta toinen aikoo vielä jatkaa. Molemmille olen välittänyt tietoja heidän suvustaan, kun he ovat sitä pyytäneet. Kummankaan suvussa ei ole mitään suurrikollisia, rikkeet ovat sitä samaa viinan kanssa läträämistä ja aviottomia lapsia, jota lienee jokaisen esivanhemmilla. Asioita, joita nykyään ei lainkaan pidetä rikkeenä.
Toinen sukuunsa pettyneistä on amerikkalainen, jolla on suomalaisia sukujuuria. En tiedä, odottiko hän jotain amerikkalaista menestystarinaa. Sanoin hänelle kyllä heti alussa, että valtameren taakse lähdettiin useimmiten paremman elämän toivossa. Menestystarinakin löytyy, mutta vasta uudella mantereella. Kieltämättä hänen esivanhemmissaan on poikkeuksellisen paljon aviottomina syntyneitä. Pitkä epäonnistumisten ketju, kuten hän asiaa kuvasi. Yritin kyllä sanoa, että niissä olosuhteissa aviottoman lapsen kasvattaminen aikuiseksi vaati äidiltä kovaa työtekoa, lapsesta välittämistä ja ympäristöstä tulevan paineen sietämistä. Ominaisuuksia, joita nykyäänkin arvostetaan. Amerikkalaiselle luettakoon kunniaksi, että hänen tiedonhalunsa on suurempi kuin pettymyksensä.
Stanislaw Wyspianskin pastellityö nukahtaneesta lapsesta. Lähde:wikimedia
Toinen, jolle sukutukimus on tuottanut pettymyksen, on suomalainen. Hänellä pitäisi siis olla enemmän ymmärrystä sille, millaisissa oloissa ihmiset aiemmin elivät. Hän sanoi kuitenkin pettyneensä sukulaisiinsa, jotka eivät eläneet "kunniallista" elämää. Katsoin hiukan tarkemmin hänen sukuaan. Pienten mökkien eläjiä, joilla on merkintöjä noista alussa mainituista rikkeistä rippikirjoissa. Kovalla työllä hekin ovat silti leipänsä ansainneet. Jos lisätuloja on joskus haettu laittomasta viinanmyynnistä, ei se liene kuitenkaan pääelinkeino ollut kenellekään heistä. Oikeassahan hän silti on. Jos suku ei miellytä, on parasta lopettaa sen tutkiminen.
Edellisen tekstini aihe rupesi kiinnostamaan sen verran, että tutkin hiukan, miten nykyisen Pirkanmaan alueen seurakunnissa yleensä oli käänetty tuo "skrud", jos mitenkään. Kuten aiemminkin, tutkimus on täysin epätieteellinen. Siinä on käytetty SSHY:n jäsensivujen vihittyjen luetteloita. En linkitä niitä, koska ne vaativat kirjautumisen. Seurakuntia on kyllä mukana aika kattavasti, koska katsoin kaikki luettelosta huomaamani alueen seurakunnat. Vain Messukylän, Kuhmalahden, Teiskon ja Suoniemen kohdalta ei löytynyt tietoja tai ne rajoittuivat ruotsinkielisiin. Aloitin katsomalla vuoden 1867 vihittyjen luetteloja. Etenin siitä ajassa eteenpäin tai taaksepäin, kunnes luettelot muuttuivat suomenkielisiksi. Jos muutos meni 1880-luvulle, lopetin, koska merkintä jäi pois 1870-luvulla ruotsinkielisestä tekstistäkin.
Valtaosassa seurakunnista muutos kielestä toiseen meni niin myöhäiseen ajankohtaan, ettei niistä saanut mitään lisätietoa kysymykseen, miten ilmaisut "med skrud" tai "utan skrud" käännettiin suomeksi. Tieto jäi pois jo ruotsinkielisestä tekstistä. Tyydyttiin merkitsemään, olivatko avioituneet naimattomia vai leskiä avioliiton solmiessaan. Tällaisia seurakuntia olivat Akaa, Ikaalinen, Kangasala, Karkku, Kuru, Lavia, Lempäälä, Mouhijärvi, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Suodenniemi, Sääksmäki, Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, Tyrvää, Vesilahti, Viljakkala ja Ylöjärvi.
Valtaosa käännöksistä näytti viittaavan juhlapukuun. Niinpä Huittisista löytyi "puvutta/puvussa", Kiikasta "puvussa, morsiuspuvussa/puvuti, puvuta" ja Ruovedellä "mors.puvussa/ilman puvuta." Jonkinmoinen välimuoto oli Tottijärven "koristuspuvussa/ilman koristuspukua". Se oli myös muodossa "koristuksessa/koristuksitta". Ruovedeltäkin löytyi "ruunu päässä" ja "seppele päässä". Sahalahdella sanottiin "ilman ruunua/ruunulla". Alkuperäinen esimerkkini "hopeetoinna/hopeissa" oli Hämeenkyröstä.
"Juhla-asussa" lienee siis turvallinen käännös. Se sisältyikö siihen myös jonkinlainen kruunu tai muu koriste, jää ilmeisesti riippumaan seurakunnasta.
Tarkistin erään pariskunnan vihkiaikaa vihittyjen luettelosta. Sieltä he nätisti löytyivätkin. Kaksi leskeä oli avioitunut vuonna 1867. Tekstin lopussa oli sana "hopeetoinna". Hetken sitä tuijotin ennen kuin tajusin, että se oli ilmauksen "utan skrud" suomennos. Pienen etsimisen jälkeen löytyi myös vastakohta, "hopeissa". Vaikka tässä luettelossa ei esiintynytkään yhtään Kustaavia tai Aatolvia, on silti vaikea sanoa, kuinka vakiintuneita nuo ilmaukset olivat. Suomenkieli oli vasta tullut käyttöön kirkonkirjoissa.
Ruotsinkieliset ilmaukset "med skrud" ja "utan skrud" ovat hiukan monimerkityksisiä. Jotkut näyttävät kääntävän ne yleisesti juhla-asuun liittyviksi, toisten mielestä kyseessä on morsiuskruunu tai -huntu. SAOBkin löytää aika monta selitystä, joskin näyttää kallistuvan asun suuntaan. Joka tapauksessa se oli tarkoitettu morsiamillle, jotka eivät olleet raskaana vihille mennessään. Olettaisi myös, että häät olivat sitä käytettäessä hiukan juhlavampi tilaisuus. Jos pariskunta vihittiin todistajien läsnäollessa pappilassa, koristusta tuskin kaivettiin esille. En muista koskaan nähneeni myöskään leskien avioituneen "med skrud"-merkinnällä varustettuina.
Perinnehäät Jomalassa Ahvenanmaalla. Lähde: wikimedia
Tässä seurakunnassa koristukseen ilmeisesti liittyi jollain tavalla hopea tai ainakin jokin kiiltävä metalli. Kukaan ei taida osata ihan varmaksi sanoa, oliko se kruunu, hopealla kirjailtu huntu vai esimerkiksi jonkinlaiset käädyt. Voisi olettaa, että kapistus oli seurakunnan omaisuutta ja seurakunta näin ollen myös päätti, kuka sitä sai käyttää. Asiaa on pidetty tärkeänä, koska koristeen käyttö on kirjattu vihittyjen luetteloon. Sitä voi tietysti pitää kiertoilmauksena morsiamen neitsyydelle. Toisaalta kun tekstit olivat tuohon aikaan varsin suorasukaisia, miksi tässä olisi kierrelty. Kirkon tileissä ei näyttäisi olevan koristeesta saatuja tuloja. Hm, asiaa pitää vielä yrittää tarkistaa. Merkinnät hopeissa ja hopeetoinna vihityistä päättyivät ainakin tässä seurakunnassa 1870-luvulla. Joko muoti muuttui tai kirjauksista annettiin uudet ohjeet.
Noidat liitetään usein pääsiäiseen. Hiukan vakavampaan noitajuttuun viittasi SVARin uutiskirje, jonka mukaan 19.4 lähtien on SVARin Digitaalisessa tutkijainsalissa vapaasti luettavissa arkistoja, jotka kuuluivat erityistuomioistuimelle nimeltä Trolldomskomissionet för Norrland. Kirjeessä väitetään Torsåkersissa noin viidesosan ja Dalsissa liki puolet naisista teloitetun noitina. Ajankohta oli 1670-luku. Kuulostaa hurjalta.
Sitten pari lehtijuttua kotimaasta. Ne on julkaissut Mikkeli-lehti 23.3.1898. Niissäkin aihe on vakava, peräti maailmanloppu. Voimme kuitenkin suhtautua asiaan hiukan kepeämmin, nimittäin tiedämmehän, ettei maapallomme vielä tuolloin kohdannut matkansa päätä.
"Sydän kipeäksi maailmalopun pelosta. Erään Mikkelin pitäjäläisen emännän sydän on kaiken talvea ollut kipeänä maailman lopun pelosta. Parannusta etsiessään oli hän valittanut, että syksyllä, kun sai lukea eräästä kirjasta, että tämä matoinen maailma loppuu pääsiäisen aikana, tuli hänen sydämensä kipeäksi, eikä ottanut paratakseen vaikka käwi papiltakin kysymässä ja se lohdutti häntä, ettei siitä päiwästä kukaan tiedä. Samasta syystä on eukko jättänyt sarankin tänä talwena tekemättä, sillä eihän siinä kuumuudessa niin lämmintä waatetta tarwitse. Eukkoa woimme toistaiseksi lohduttaa sillä tiedolla, että katekeetta Wakaa ja vielä wakawammatkin henkilöt owat päättäneet siirtää maailman lopun wielä kaksikymmentä wuotta eteen päin."
"Maailmalopun ennustusten mukaan arwelewat eräät Säämingin ukot tulewan jo ensi Pääsiäisenä. Merkkinä siitä on heidän mielestään tämä talwikin, joka heistä on ollut niin kummallinen."
Mikähän maailmalopun odottelu savolaisia villitsi pääsiäisen aikaan 1898? Enpä muista tuollaisesta ennen kuulleenikaan.
Anneli pitää pienen tauon ja palaa blogiteksteihin pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Toivotan kaikille lukijoille oikein aurinkoista pääsiäisaikaa.
Olen tutkimusta tehdessäni paljon kahlannut lävitse lehtiä. En tietenkään ole jokaista juttua lukenut, lähinnä vain silmäillyt etsien itseäni kiinnostavia tietoja. Paikallislehdissä seula on ollut vähän tiheämpi, sanomalehdistä olen usein katsonut vain otsikot. Kuitenkin näistä selailuista on jäänyt mielikuva, että yllättävän pieniäkin juttuja toiselta puolelta Suomea on lehdissä käsitelty. Ehkä aineistosta on ollut pulaa ja siksi jokin erikoisempi tapahtuma on kelvannut palstantäytteeksi. Nyt lähdin Historiallisesta sanomalehtikirjastosta katsomaan, mitä Ikaalisista on julkaistu kauempana (nykyinen Pirkanmaa ja Satakunta poissuljettuna) ilmestyneissä lehdissä. Lehdistä otin mukaan jollakin tavalla tutun kuuloiset nimet. Osumiahan löytyi. Valtaosa oli erilaisia virkailmoituksia.Opettajien, pappien ja lääkäreiden virkoihin haettiin ilmeisesti väkeä ympäri maata. Myös huutokauppa-, kutsunta- ja käräjäilmoituksia oli julkaistu laajasti.
Isoja asioitakin lehdissä oli. Sellaista käsitteli Uusi Suometar 25.5.1907. Turun läänin pohjoisen vaalipiirin edusmiestä, ylitirehtööri J.K. Paasikiveä oli Ikaalisissa pidetyssä kokouksessa evästetty läntisen yhdysradan tarpeellisuudesta. Radan toivottiin kulkevan Kuljun pysäkiltä (Porin radalla Suoniemen Kuljussa) Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven, Parkanon, Karvian, Jalasjärven ja Kurikan läpi Seinäjoelle. Perusteluja radan tarpeellisuudelle oli pitkästi. Tämä olikin melkoinen ikuisuusaihe, josta esiintyi uutisia 20- ja ehkäpä 30-luvullakin. Kun rata lopulta rakennettiin, eivät mainitut kunnat Parkanoa luukuun ottamatta juuri siitä hyötyneet.
Eivät kulkeneet höyryveturit Ikaalisista. Lähde: pixabay
Hiukan kevyempään osastoon kuuuluu saman lehden 26.1.1896 julkaisema juttu väärennetyn rahan levittäjästä. Tämä viljakkalalainen oli ottanut Ikaalisten kirkonkylästä ajurin kyyditsemään itseään Isoröyhiöön. Siellä hän oli eräältä isännältä ottanut vuokrahevosen. Kummassakin tapauksessa hän oli maksanut väärennetyksi osoittautuneella kahden markan rahalla saaden hiukan oikeaa rahaa takaisin. Nimismies oli sitten pystynyt tämän viljakkalalaisen jäljittämään ja juttua julkaistaessa tämä oli saanut haasteen käräjille. Hm, ei mitään uutta auringon alla.
Näytteeni, joka ei mikään kaiken kattava ollut, ei siis tukenut "Koira puri miestä"-juttujen yleisyyttä koskien kaukaisempia paikkakuntia. Jos ilmiö on oikeasti ollut olemassa, on se mahdollisesti hiukan myöhäisempi. Tai sitten ikaalislaiset eivät ole pikku-uutisten aiheiksi kelvanneet.
Kun kerran rupesin vuoden 1910 henkikirjoja tutkimaan, päätin katsoa nyös Pirkkalan puolta. Tuohon aikaan Pispala, Rahola, Villilä ja Kaarila kuuluivat vielä Pirkkalaan. Tampereen lisäksi myös Nokia kiinnosti, sinnekin on sukua muuttanut vuosisadan vaihteen aikaan. Ensin mokasin. Hain kiireellä esille Nokian ja Pispalan, kylät kun on laitettu aakkosjärjestykseen. Vasta hiukan myöhemmin rupesin ihmettelemään, missä aakkosten alkupään kylät oikein olivat. Kirjaa sidottaessa on ilmeisesti tullut virhe. Lempäälän henkikirja katkeaa kesken ja Pirkkala alkaa muistaakseni K-kirjaimen kohdalta. Lempäälän loppuosa ja Pirkkalan alkuosa pitää etsiä kirjan lopusta.
Pispalasta ei meinannut sukua löytyä, mutta kun tajusin katsoa myös Hyhkyä, alkoi tuttuja nimiä tulla esiin. Jos nyt oikein muistan, Hyhkyn alue on Ala-Pispalaa tai niin sen ainakin itse miellän. Paikalliset korjatkoot. Aikanaan se kuitenkin oli oma kylänsä, jonka talojen maille oli syntynyt vuokratonteille suunnilleen saman verran asutusta kuin varsinaiseen Pispalan kyläänkin. Tamperetta tutkivien ehkä kannattaa vilkaista myös Rahola, Villilä ja Kaarila sekä rautatien alue, vaikka kolme ensin mainittua näyttivät olevan vielä melko maaseutumaista asutusta.
Kuvituksena näkymä Pispalasta. Lähde: wikimedia
Nokian kohdalla kannattaa muistaa paitsi varsinainen Nokian teollisuustaajama, myös Kankaantaan, Wiikin ja Penttilän alueet. Kaikilla oli vuokratonteilla asumassa teollisuustyöväestöä. Kaikilta näiltä alueilta löytyi sukua. Pieniä lisätietoja, mutta kuitenkin arvokkaita. Yhdelle sukulaiselle etsin sitten puolison, kun tiesin, että he luultavasti tulivat Nokialle Tottijärveltä. Sen sijaan Ylöjärven vihittyjen tai kuulutettujen luettelot eivät yllä niin pitkälle, että sieltä Nokialle tulleen sukulaisen vaimon tiedot löytyisivät.
Kartan käyttöä henkikirjoja tutkiessa suosittelen lämpimästi varsinkin sellaiselle, jolla ei ole paikallistuntemusta. Vanha kartta kylänrajoineen tarjoaisi parhaan avun, mutta nykyaikaisestakin on hyötyä.
En ole mikään vanhojen karttojen asiantuntija, mutta katselen niitä kyllä mielelläni. Kun syksyllä tutkin erään tuttavani sukua, löytyi vanha 1600-luvun kartta siitä kylästä, jossa hänen sukuaan tuolloin oli asunut. Hänen sukunsa (silloinen) tila näkyi kartalla. Olenkin siitä lähtien seurannut maakirjakarttojen digitointia siinä toivossa, että myös oman sukuni asuttamia tiloja niiltä löytyisi. Toistaiseksi ei ole tärpännyt. Nyt huomasin, että Mouhijärven Selkeen alueen kartta on digitoitu hiljattain. Vaikka sukuani ei ole tiettävästi koskaan Selkeellä asunutkaan, on Mouhijärven rippikirjoja tullut sen verran selatuksi, että vanhaa, hienoa karttaa oli pakko vilkaista. Maakirjakartoista tietoa löytyy esimerkiksi arkistolaitoksen Portista. Selkeen tilan vaiheista on kerrottu Mouhijärvi-seuran sivuilla.
Lähde: Digitaaliarkisto
Kartta on viitenä eri kuvana Digitaaliarkistossa. Selaaminen kannattaa aloittaa tuosta yläpuolella olevasta kuvasta, jota on helppo verrata esimerkiksi Kansalaisen karttapaikan tarjoamaan karttaan. Sekä Selkee että Mouhijärven vanhan kirkon paikka näkyvät kummallakin kartalla. Höynelän kylä lienee Hyynilä, jonka talot ovat kartalla yhtenä ryppäänä. Myös Eskolaa näkyy kartalla. Tarkempia selityksiä voi etsiä kuviin kirjoitetusta selitystekstistä. Numerointi viitannee paitsi tilan ja torppien maihin myös Selkeen rajojen pyykitykseen, jota teksti ymmärtääkseni selvittää tarkemmin.
Kartta on päivätty vuodelle 1684. En ole aiemmin tiennyt, että Selkeen torpat olivat noin vanhoja. Toki vuodesta 1748 alkava ensimmäinen rippikirjakin tuntee niitä jo 11 kappaletta. Kartta näyttää nimeävän Kuusenojan, Kapakan, Lähteen, Kopalaisen (Kaupulainen), Hiitun, Makkosen ja Jyrän. Myös torpparit on merkitty. Lisäksi mukana on pari ilmeisesti sotilaille kuulunutta taloa. Ainakin Kuusenoja, Kapakka, Kopalainen ja Hiitu olivat pitkäikäisiä torppia. Niissä oli asukkaita vielä 1800-luvun lopussa. Monen monta perhettä on siis ehtinyt niissä asustaa. Ehkä jonkun torpparin jälkipolvet huomaavat lähteä kartan perusteella etsimään esivanhempiensa asuinpaikkaa.
Olen tässä seuraillut melko vilkasliikkeisten veljesten reittejä. He työskentelivät renkeinä taloissa ja ilmeisesti heillä oli tapana vaihtaa työpaikkaa kerran vuodessa. Eihän siinä muuten mitään, mutta samalla vaihtui monesti seurakuntakin. Mouhijärveltä Suoniemelle ja seuraavana vuonna takaisin. Kun sitten kartasta katsoo muuttomatkoja, huomaa, että kyse oli vain muutamasta kilometristä. Seurakuntien raja nyt vain sattui kulkemaan siinä kylien välissä. Riittääpähän sukututkijalla työtä, kun pitää lisäksi selata muuttaneiden luetteloita. Olen sentään muistanut, että merkintä "till Karcku" tarkoittaa usein juuri Suoniemelle menoa. Toki Mouhijärveltä Karkkuunkin muutettiin.
Veljekset liikkuivat 1800-luvun puolella, ajalla, jolta on jo olemassa kohtuullisen hyvät muuttaneiden luettelot. Kyllä edelliselläkin vuosisadalla muutettiin. Samalla tavalla mentiin naapurikylään palvelukseen, mikä kannattaa muistaa, jos tutkittava näyttää katoavan ihan kokonaan. Mutta liikuttiin kaemmaksikin. Turkuun meno näkyy suhteellisen usein rippikirjoissa. Viimeksi kohtasin merkinnän erään sittemmin Viljakkalassa räätälinä toimineen kohdalla. Olisiko oppia pitänyt lähteä hakemaan Turusta saakka 1700-luvun alkupuoliskolla? Näitä Turkuun muuttaneita en ole kuitenkaan yrittänyt kaupungista etsiä. Mieleen tulee vertaus neulasta ja heinäsuovasta. Tosin minulla on mielikuva, että Turun maakunta-arkistossa on aakkosellinen henkikirjakortisto Turusta. Sitä en muista, kuinka pitkän ajanjakson se kattaa. Ja mahtaako siihen olla kaikkia mestarien oppipoikia kirjattu? Toivottavasti kortisto digitoidaan jossain vaiheessa.
Räätäli työssään Gustav Laerumin piirroksessa, joka liittyy Ruotsin ja Norjan unioniin. Aiheesta tarkemmin wikipediassa.
Muuttaneiden luetteloita on pidetty hyvin monenlaisella tarkkuudella. Äsken katsoin, että "nybygg. Hanhijärvi pig Maria" on muuttanut 1830 Viljakkalasta Pirkkalaan. Ei kovin informatiivista, mutta on riittänyt pienen seurakunnan papille. Joskus taas luetteloon on kirjattu samat tiedot, mitä muuttokirjassakin on ollut. Tietoa löytyy syntymäajoista ja -paikoista, lukutaidosta, kristinopin tuntemuksesta, rokottamisesta ja siviilisäädystä. Kun nyt saisi tuon Marian kiinni jostakin...
Kävin läpi Tampereen vuoden 1910 henkikirjan. Kannattiko? Kyllä. Olihan siinä tosin melkoinen selaaminen, mutta lisätietoakin sain. Juuri sellaista "lihaa luiden ympärille"-tyyppistä, jota olen kaivannut. Tiedän nyt (kiitos henkikirjojen suhteellisen tarkkojen merkintöjen) aika monen sukulaiseni työpaikan. Sekä tietysti asuinpaikan. Jos jaksan, tarkistan vuoden 1905 henkikirjasta, asuivatko he jo silloin samoissa osoitteissa. Tarkistaminen käynee vähän helpommin, kun kaupunginosa ja tontin numero on tiedossa.
En tiedä, millaista tonttipolitiikkaa kaupunki tuolloin harjoitti. Amurin osalta siitä löytyy tietoa Koskesta voimaa-sivustolta. Näytti kuitenkin, että tontit enimmäkseen olivat talojen omistajien omia. Kiinnekirjan päivämäärä oli merkitty useimpien talojen kohdalle. Juhannuskylässä asuttiin vuokratonteilla historiallisista syistä. Ratinanniemessä tilanne lienee ollut sama. En ollut aiemmin tiennytkään, että siellä oli asutusta 1900-luvun alussa. Myös Tammelassa oli jonkin verran vuokratontteja.
Tampere Messukylän suunnasta länteen nähtynä. Kruskopf, Pehr Adolf. Finska vuer tecknade efter naturen och lithographierade. Helsingfors F. Tengström 1837. Lähde: wikimedia
Talonomistajat olivat usein miehiä. Naisiakin kuitenkin mahtui joukkoon. Enemmistö heistä taisi olla leskiä, jotka olivat päätyneet omistajiksi miestensä kuoleman jälkeen. Mutta mahtui tähän joukkoon sellaisiakin, joilla leski-merkintää ei ollut. Ainakin muutamalle heistä oli ammatiksi merkitty kauppias. Koska myös apulaiset asuivat talossa, sijaitsi kauppakin varmaan saman katon alla.
Nimien suomalaistaminen näkyi henkikirjoissa. 1906 oli suuri nimenvaihtovuosi. Varmuuden vuoksi henkikirjoittaja oli vielä merkinnyt vanhan sukunimen sulkeisiin uuden perään, mikä hieman helpottaa etsimistä. Uusien nimien tutkiminen olisi jo sinänsä ollut mielenkiintoista, valitettavasti aika ei riittänyt niiden perusteellisempaan havainnointiin.
Olen jatkanut harjoituksiani henkikirjojen parissa. Nyt ymmärsin ottaa avukseni myös kartan, jolloin saan paremman käsityksen siitä, missä liikutaan. En tosin tiedä, onko numerointi muuttunut, kun vanhojen puutalojen paikalle on rakennettu korkeita kivitaloja. Vaikka olisikin, nykyinen sijaintikin kertoo paikan suurin piirtein.
Juhannuskylä näyttää olleen 1910 numerotorppien kaupunginosa, tosin vuokraaja taisi tuossa vaiheessa olla kaupunki. Olen aiheesta joskus blogissa kirjoittanutkin. Jos oikein katsoin, olivat kaikki talot vuokrakirjalla, osa "ylössanottuja". Rakennukset tuskin olivat kovin suuria, mutta väkeä niissä asui. Talon omistajaperheen lisäksi lähes joka mökissä oli vuokralaisia. Eräästä talosta löytyi kaukaisempi sukulainen. Tiesin hänen muuttaneen Tampereelle 1909. Hän toimi 1910 valajan ammatissa ja oli vielä naimaton. Muutenkin Juhannuskylä oli työläisten asuttama kaupunginosa.
Kun siirryttiin Kyttälän puolelle, alkoi yhteiskunnallinen asema vaihdella enemmän. Liioitellen voisi sanoa, että mitä lähempänä Hämeenkatua talo oli, sitä todennäköisemmin sen asukkaat työskentelivät siisteissä sisähommissa. Lääkäreitä, konttoristeja, asioitsijoita, opettajia, kauppiaita, toimittajia, yksi näyttelijäkin joukossa mukana. Taloissa asuivat myös palvelijat. Kyllä jokaiseen taloon mahtui myös joku työläisperhe. Kyttälän alueella asui paljon rautieläisperheitä. Koskesta voimaa-sivuston valokuva kertoo Kyttälän muutoksesta. Sama sivustoo kuvaa tarkasti Juhannuskylän hiukan myöhempää muutosta jutussa Tuomisen kivimuurista.
Vanhat kuvat Juhannuskylästä ja Kyttälästä tuntuvat olevan tiukasti Tampereen museoiden hallinnassa ja maksullisia. Tässä uudempaa kuvaa alueelta wikimediasta.
Vanha puutaloasumisen malli oli melko selkeä. Talolla oli omistaja, yleensä yksityinen henkilö, toisinaan myös yritys tai yhdistys. Muut asukkaat olivat vuokralaisia. Kyttälän alueella näkyi myös muutamia asunto-osakeyhtiöitä. Niissäkin oli niin paljon vuokralaisia, että nykyisenlaista osakkaiden asumista kerrostalossa ei oikein näkynyt. Asiaa pitää vielä tarkkailla muissa kaupunginosissa.
Saatte sanoa hidasälyiseksi, mutta tajusin vasta nyt tarkistaa, onko Tampereen henkikirjoja 1900-luvun puolelta digitoitu. Arkistolaitoshan on digitoinut vuosien 1905, 1910, 1915 ja 1920 henkikirjoja, jotka aiemmin olivat käytettävissä mikrofilmattuina. Vuosien 1915 ja 1920 henkikirjat ovat tutkittavissa vain käyttöluvalla ja arkistolaitoksen verkossa. Kiinnostuksen puutteeni on saattanut johtua siitä, että olen käynyt kaupungin poliisilaitoksen osoitekortistoa läpi suurin piirtein kaikkien sukulaisteni nimillä etsien. Kortisto, toisin kuin henkikirja, on aakkosjärjestyksessä ja sikäli helpompi etsiä. Ihan vuosisadan alusta (ennen vuotta 1915) se ei kuitenkaan mielestäni ole kattava ja lisäksi korteista on voitu poistaa kesken kirjaamiskauden kuolleiden henkilöiden tiedot.
No niin, aloitin siis kotikoneella vuodesta 1910. Se on muuten luettelossa tunnuksella H:183, jos joku muukin haluaa ruveta selaamaan. Tähän mennessä olen käynyt läpi yhdeksännen kaupunginosan, joka näyttää pitäneen sisällään lähinnä Armonkalliota ja Tampereen konepaja- ja pellavatehtaan (Tampella) aluetta. Toistaiseksi suurin löytö on ollut 1910 kuolleen isoisoisoisän asuinpaikan selviäminen. Hän asui perheineen vuokralla osoitteessa Helenankatu 9. Myös vielä kotona asuneiden nuorimpien tyttärien ammatit on merkitty. Pari muutakin sukulaista löytyi.
Sivistin itseäni katsomalla, missä on kulkenut Varkaanlahdenkatu. Mansetori tietää kertoa, että sen nimi on myöhemmin muutettu Pajakaduksi, joka löytyy nykyisinkin kartalta. Samainen sivusto väittää, että Ihanakatu ja Helenankatu ovat saaneet nimensä asukkaiden lehmien mukaan. Ihana-lehmä halusi kulkea omia polkujaan.
Perinteinen kuva Tampellasta, kun en tällä kertaa muutakaan vanhaa kuvaa alueesta löytänyt. Lähde: wikimedia
En tiedä, jaksanko käydä läpi kaikki 972 sivua läpi. Luultavasti siinä ovat mukana kaikki silloisen Tampereen kaupunginosat, mitä en kyllä vielä ole ehtinyt tarkistaa. Ainakin katson ne alueet, joissa asui paljon teollisuuden työväestöä. Amuri, Tammela, ... Todennäköisyys löytää sukua on niillä suurin. Lisäksi näköjään myös Pirkkalan kihlakunnan henkikirja samalta vuodelta on digitoitu. Pispala on ehdottomasti kaivettava esiin.
"Noin yhden engl. peninkulman päässä Sudbury nimisestä kauppalasta, Ontarion maakunnassa, Kanadassa, on hietakumpu, jossa lepää kuudentoista suomalaisen maalliset jäännökset. Ensimmäinen suomalainen, joka tähän hautausmaaksi siunaamattomaan kumpuun "Canadian Pasific" rautatien rakennuksen aikana vuonna 1884 haudattiin, oli Kyröstä kotosin ja nimeltään Jaakoppi Mattson." Näin kertoo Uusi Suometar 24.6.1891. Juttu jatkuu vielä maininnalla, että kolme haudatuista oli kuollut niin ikään rautatien rakentamisen aikana ja loput olivat läheiseltä kaivosalueelta peräisin. Muiden nimiä ei kuitenkaan ilmoitettu.
Selasin uusinta Genos-lehteä. Sen teemana oli siirtolaisuus. Yhtenä lähteenä siirtolaisten vaiheiden selvittämiseksi siinä mainittiin kotimaan lehdet. Jouduin toteamaan, että olin kyllä löytänyt tiedon kahdenkin tutkimani siirtolaisen kuolemasta Kanadassa muistaakseni Kansan Lehdestä ja joskus olin lukenut onnettomuusuutisia Atlantin takaa ja tainnut yhtä sellaista referoidakin blogitekstissäni. En kuitenkaan ole koskaan aiemmin hakenut Amerikkaan muuttaneista järjestelmällisesti tietoa kotimaan lehdistä.
Siispä testaamaan. Ongelmana on, että etsimäni nimet ovat kovin tavallisia. Niistä löytyy osumia jo Suomestakin enemmän kuin jaksaa tarkistaa. Pakko on siis laittaa mukaan joitakin rajaavia sanoja. Kanada tai Yhdysvallat jättää vielä aika paljon valinnan varaa, jos nyt sattuu vaikka jotain Mäki-nimistä henkilöä hakemaan. Helpompaa on, jos tietää henkilön asuinpaikan kaupungin tarkkuudella. Tällä kertaa en löytänyt lisätietoa. Huomasin kuitenkin, että suomalaisten asuttamista paikoista oli melko paljon juttuja. Myös siirtolaisten nimiä oli niissä mainittu. Jollakin voi siis hyvinkin tärpätä.
Tekstit
