Outoja ammatteja

Vanhoja 1900-luvun alun henkikirjoja selatessani törmäsin toisinaan ammatteihin, joista minulla ei oikein ollut käsitystä. Toisaalta vastaan tuli myös sellaisia työtehtäviä, jotka ovat maailman muuttuessa jääneet pois. Lisäksi nimitykset ovat muuttuneet. Oikeinkirjoituskin oli toisinaan hiukan horjuvaa. "Ompelija" oli aika usein "ompelia". Seuraavassa muutamia esimerkkejä näistä unohtuneista ammateista. Jätän pois sellaiset, joissa kokonainen teollisuudenala on kadonnut. Ei ole Tampereella enää tulitikku-, tupakka- tai sahanterätehtaita. Ei siis myöskään niiden työntekijöitä. Kirjoitan nimet vakiintuneeseen muotoon.

Maailma on muuttunut niin, ettei meillä enää ole erikseen pesijättäriä, sukan kutojia (mahdollisesti teollinen ammatti), telefoniyhdistäjiä eikä telegrafisteja. Harvinaisiksi ovat käyneet myös hevosmiehet, pika-ajureista ja kuorma-ajureista puhumattakaan. Keinokukkaintekijän työn tuloksen tietää, mutta materiaaleja voi vain arvailla. Paperia, kangasta, metallia? Kauppiatar on mielestäni hauska ilmaisu naispuolisesta kauppiaasta. Erään titteliä oli vielä tarkennettu, hän oli maidon kauppiatar. Aika harva taitaa nykyisin laittaa veroilmoitukseen ammatikseen saunottaja. Myös lämmittäjän ammattinimike on kadonnut, henkikirjassa oli kyse koulun lämmittäjästä. Hiukan hämäräksi jäi, mitä keittiön omistaja omisti. Kenties edullisen ruokalan, katukeittiön.

Kellarikirjuri mahdollisesti työskenteli oluttehtaalla, mutta mitä hän mahtoi kirjata. Vähän samantapainen nimitys oli sähköhoitaja, joka luultavasti kuului rautatielaitoksen henkilökuntaan. Junat eivät sähköä vaatineet, mutta asema tietysti oli sähköistetty. Erilaisia asioitsijoita oli paljon. Erikseen mainittiin ainakin tukkiasioitsija ja vesitehtaan asioitsija. Olisivatko olleet osto- ja myyntitehtävissä? Myös pakkamestari ylittää vähäisen tietämykseni, vaikka saakin ajattelemaan kutomo- tai paperiteollisuutta. Ulkotyöntekijät (sekä naisia että miehiä) varmaan tekivät työtä puistoissa ja kaduilla. Missä muualla? Kaikkein mystisin nimitys oli kollega. Kohtasin sen kaksi kertaa. Toinen heistä oli maisteri. Ainakaan se ei tarkoittanut luettelossa yläpuolella olevaa. Hauska ammatti oli myös apuihminen. Sellaiselle olisi monesti tarvetta.

Puhelinkeskus vähän myöhemmältä ajalta. Lähde:SA-kuva

Paitsi ammattinimikkeitä henkikirjoissa oli myös asemasta kertovia nimityksiä. Rouva, vaimo, neiti tai leski riittivät toisinaan semmoisinaan. Useimmiten kerrottiin kenen rouvasta, vaimosta tai leskestä oli kyse. Yhden kerran oli henkikirjoittajalle ilmeisesti jäänyt epäselväksi, mihin luokkaan henkilö pitäisi laittaa. Niinpä hän oli saanut tittelikseen nainen. Mikä kyllä olisi käynyt nimestäkin selville.