Jämsä on sinänsä minulle melko tuntematon sukututkimusmielessä, vaikka muistaakseni olen jonkun esitädin vaiheita siellä vilkaissutkin. Jämsän haudattujen luettelo (SSHY:n jäsensivuilla) tietää, että 27.1.1907 kuoli torppari Fredik Heikinpoika. Hänet ja perheensä löydämme Valkealuomin Havun Lehtilän torpasta. Vaimo Loviisa Kallentytär kuoli vielä samana vuonna. Pojat Otto vaimonsa Ainan kanssa ja Oskari ilmeisesti jäivät torppaan asumaan. Molemmille on merkitty sukunimeksi Lehtilä (ei Lehtinen), Fredrikiä ei ole sellaisella siunattu. Mutta mennäänpä ajassa taaksepäin.
Lehtilään Fredrik perheineen tuli 1889. Heidät merkittiin ensin itsellisiksi, mutta jo samaan rippikirjaan on tehty korjaus. Ehkä Fredrik raivasi lisää maata, kun häntä alettiin kutsua torppariksi. Paikallistuntemukseni ei riitä kertomaan, oliko Lehtilä "kylmää korpea". Aiemmin hän oli vuodet 1871 - 1883 Valkealuomin Heinänoron torpparina. Tämänkin torpan hän lienee raivannut, ainakaan sitä ei näy samalla nimellä aiemmissa rippikirjoissa. Aiemmin hän oli itsellisenä, muonarenkinä ja renkinä.
Fredrik ja Loviisa Havun Kansanaholla vuosien 1853 - 1862 rippikirjassa. Lähde: Digitaaliarkisto
Fredrik ja Loviisa oli vihitty 1861. Fredrik oli syntynyt Keuruulla Henriikka Hedvigintyttären aviottomana lapsena. Jämsään hän tuli ensimmäisen kerran 1855. Henriikanpojasta tuli Heikinpoika siellä vuonna 1862 alkavassa rippikirjassa. Ehkä papin kirjoitusvirhe, mutta väliäkö tuolla. Noilla elämänvaiheilla Fredrikiä voi hyvin sanoa raatajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti