Aamulehden vanhojen numeroiden lisäksi selailen joskus Tampereen Sanomia Historiallisesta sanomalehtikirjastosta. Tässä joitakin Tampereen seudun uutisia 31.8.1910.
Valtuusto oli hyväksynyt (Tampereen) Tammelan kansakoulun piirustukset. Ne oli laatinut arkkitehti Georg Schreck. Hänen suunnitelmansa rakennuksen sijoittamisesta hyväksyttiin niin ikään. Rahatoimikamari valtuutettiin rakentamaan talo, jolle oli jo rahoitus olemassa.
Tampereelta lähteneestä postijunasta oli jouduttu poistamaan kaksi humalaista miestä Lempäälän asemalla. Heidän piti jatkaa matkaa myöhemmällä sekajunalla, jota vastaan toinen jostain syystä lähti juoksemaan kompastuen kiskoilla. Huonostihan siinä kävi. Jalka poikki, korva ruhjoutui ja ohimoon tuli ammottava reikä. Ensiapua annettiin asemalla ja hänet laitettiin tavarajunalla Tampereelle. Matkalla hän kuitenkin kuoli. Toinen sankari rupesi riehumaan Lempäälän asemalla puukko kädessä, jolloin hänet köytettiin aitaan tyyntymään. Hän pääsi kuitenkin jatkamaan matkaansa kohti Toijalaa.
Pispalassa oli Heikki Viholaisen kaksikerroksinen asuinrakennus syttynyt palamaan. Tuli oli lähtenyt liikkeelle keittiön hellasta. Palossa tuhoutui paitsi kyseinen asuinrakennus, myös Viholaisen ja naapuri Johanssonin ulkohuonerakennukset. Palokunta onnistui suojaamaan naapurin asuinrakennuksen purjeiden avulla. Vedensaanti oli vaikeaa, kuten kaikki Pispalassa käyneet osaavat kuvitella. Paloa oli sammuttamassa Pispalan palokunta ja "kolmisen miestä yhden ruiskun kera" Tampereen vakinaisesta palokunnasta. Sankat ihmisparvet olivat kerääntyneet katsomaan tulipaloa. Vahinkoa kärsivät edellä mainittujen omistajien lisäksi myös Viholaisen neljä vuokralaista.
Palaneen talon kerrottiin olleen lähellä haulitornia. Mikko J. Putkosen kuva wikimediassa on vuodelta 2011.
Mikä on muuttunut 103 vuodessa? Varmasti ainakin palontorjuntamenetelmät ja loukkaantuneiden hoito. Sen sijaan humalaisten toilailut ja uteliaat palopaikalla töllistelijät voisivat olla yhtä hyvin päivän lehdestä.
Kun suomalaisia lähti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, kulki useimpien reitti Hangon kautta Englantiin ja sieltä edelleen valtameren yli. Etenkin 1800-luvun siirtolaiset käyttivät muitakin reittejä. Ruotsin, Norjan ja ilmeisesti myös Tanskan kautta matkustettiin uudelle mantereelle. Pienehkö määrä suomalaisia kulki Saksan satamien kautta.
Kun tutkin Castle Gardenin tietokantaa, huomasin yhden (omituisesti kirjoitetun) suomalaisnimen, joka saattaisi olla nyt tutkimani henkilö. Hän siirtyi Yhdysvaltoihin 1890-luvun alussa. Tietokannan mukaan kyseinen henkilö tuli Bremenistä, mutta oli siis suomalainen. Tietokannassa ei ole linkkejä alkuperäisiin matkustajaluetteloihin. Kovin paljon sieltäkään tuskin heruisi, mutta nimen alkuperäistä kirjoitusasua olisi mukava katsoa. Pyörähdys verkossa ei rohkaissut. Osa Bremenin matkustajaluetteloista on tuhoutunut sodan aikana. Useimmat linkit taas vievät Ancestryn maksullisille sivuille.
Yhden ilmaisenkin luettelon sentään löysin. Transcribed Ship Manifests Departing from Germany-sivulta voi hakea nimiluetteloita eri vuosikymmeniltä. Ne kertovat mm. matkustajan nimen, iän, sukupuolen, ammatin, kotipaikan ja matkakohteen. Harvat suomalaisnimet on jälleen kirjoitettu melko haastavaan muotoon. Vielä ei ole tärpännyt, mutta ajattelin selata luettelot läpi. Olettaisin, että suomalaiset ajoittivat matkansa niin, että meri pohjoisessa oli varmasti vapaa. Talven lähtöjen selaamisen voi siis jättää viimeiseksi.
Augusta Victoria-laiva, joka kulki Saksasta ilmeisesti Yhdysvaltoihin 1890-luvulla. Lähde: Wikimedia
Tuota sivustoa ei ole päivitetty sitten vuoden 2005. En myöskään huomannut siellä tietoa luetteloiden kattavuudesta. Selaaminen kannattaa ainakin siinä tapauksessa, että etsitty henkilö löytyy. Silloin voin myös olla motivoituneempi maksamaan Ancestryn tiedoista.
Suku Forumilla oli lyhyt keskustelu siitä, kuinka paljon esivanhempia oli löytynyt. Kyse oli ymmärtääkseni tiettyyn esipolveen - esimerkiksi kuudenteen kuuluvista esivanhemmista. En jaksanut silloin ruveta perehtymään sukututkimusohjelmani melko vaatimattomaan tilastopuoleen. Jäin silti miettimään, kuinka paljon sukuun ylipäätään mahtaa kuulua tiedossa olevaa väkeä. Tai oikeastaan aihetta voisi rajata niin, että lähtöhenkilön pitää olla syntynyt 1800-luvun puolella, sukua lasketaan hänestä taaksepäin ja tiedot pitää löytyä kirkonkirjoista.
Miksikö tuollainen rajaus? Näinhän tietoja yleensä kerätään, vaikka ainoa yhdistävä tekijä on tuo lähtöhenkilö. Sitä paitsi itselläni sattuu olemaan juuri tuollainen tutkimus käynnissä. Tällä hetkellä tietoja on 704 henkilöstä, mukana siis 1800-luvun lopulla syntynyt lähtöhenkilö ja hänen kuusi sisarustaan. Joukossa on muutamia kymmeniä useammassa avioliitossa olleiden esivanhempien puolisoita, jotka eivät siis ole lähtöhenkilön esivanhempia. Sen sijaan sisarusten puolisoita on mukana aika vähän, koska heitä en ole vielä ehtinyt selvittää. Heitäkin on muutamia kymmeniä, jotka ovat esimerkiksi löytyneet samalta rippikirjan sivulta, joten on kannattanut merkitä heidän tietonsa ylös. Karkea arvio antaisi lähtöhenkilölle kuutisen sataa varsinaista sukulaista.
Esivanhempia lähtöhenkilölle kertyy 76 kappaletta. Kolmesta ensimmäisestä sukupolvesta kaikki esivanhemmat on tiedossa. Sitten tulee muutamia samoja esivanhempia ja vähitellen myös sellaisia, joiden alkuperä ei ole selvinnyt. Suvun lukumäärää kasvattavat pienenä kuolleet lapset. Kun perheisiin usein syntyi toistakymmenta lasta, selvisi vain muutama hengissä aikuiseksi saakka. Pienenä kuolleiden määrästä on vaikea antaa arviota, mutta heitä voi olla jopa puolet henkilöluvusta.
Miksikö ei muita lähteitä? No kun ne 1700-luvullakin ovat tällaista luettavaa, henkikirjoja myöten. Puolisoiden ja lasten nimiä ei näköjään ole tarvittu.
Mitenkähän tämän selittäisin, ettei lukija menisi heti alkuvaiheessa sekaisin? Olavi Laurinpoika asui taloaan, kunnes vuoden 1705 aikoihin kuoli. Seuraava isäntä oli hänen poikansa Lauri Olavinpoika, jonka vaimo oli Anna. He kuolivat 1711. Tämän jälkeen henkikirjoissa on pari kertaa Laurin äiti Malin. Sitten tuli isoviha ja katkos niin henki- kuin kirkonkirjoihinkin.
Vuoden 1724 henkikirjoihin isännäksi on merkitty Antti Antinpoika, joka sopisi Laurin vävyksi, koska hänen vaimonsa oli Riitta Laurintytär. Heille on merkitty poika Heikki, mikä vähän ihmetyttää, koska pariskunta avioitui juuri noihin aikoihin. No, merkinnät kuitenkin jatkuvat tällaisina. Heikki avioitui, vaimon nimi oli Elin Antintytär. Vihityistä selviää, että kyseessä oli Heikki Olavinpoika. Hetkinen, miten tämä nyt menee? Tilannetta eivät paranna rippikirjat, joissa usein on vain pelkästään etunimiä. Kyllähän pappi pienen seurakuntansa tunsi.
Maata muokkasivat Olavi, Lauri, Antti ja Heikkikin, vaikka eivät ehkä juuri tällaisella välineellä. Lähde: pixabay
Lopulta 1737 Heikkiä sanotaan langoksi (svåger). Nykyisin lanko on joko vaimon veli tai sisaren mies. Sisaren mies hän tietysti voisi ollakin, mutta mitä hän teki talossa ennen avioitumistaan? Ja miksi juuri hänellä on vihityissä talon nimi ja morsiamella ihan toisen talon? Minun selitykseni on tällainen: Heikki oli itse asiassa Olavin ja Malinin poika ja Riitan setä. Hän oli lapsista nuorimpia ja melkein saman ikäinen Riitan kanssa.
Ei selistystä luultavasti voi osoittaa oikeaksi, aukkoja on liikaa. Jäin vain miettimään, olisiko vaimon setääkin voitu sanoa langoksi vai olivatko Elin ja Antti välttämättä sisaruksia. No, hämäräksi tämä jää.
Rutiiniluonteisesti keräilin Pekka Pekanpojan ja Anna Stiina Sakarintyttären lapsia. Hiski on hyvä apuväline ja antoikin tässä tapauksessa pariskunnalle 12 lasta. Heidät sitten nopeasti löysin kastettujen luetteloista, kiitos vain mustien kirjojen ja Hiskin huolellisille tallentajille. Mutta, vilkaisu rippikirjaan osoitti, että perheeseen kuului myös poika nimeltä Sakari, s. 1799. Ja kyllä, sillä kohtaa lasten syntymien väli oli sellainen, että yksi mahtui vuosille 1799 - 1801.
Hiski ei tunne kyseisestä seurakunnasta yhtään Sakaria, ei tuolta vuodelta eikä myöskään lähivuosilta. Rippikirjaan merkityt syntymävuodet olivat tuohon aikaan melko summittaisia. (Mitenkähän pappi ne muuten kirjasi? Katsoi tietysti edellisestä rippikirjasta, mutta muisteliko itse vai kysyikö vanhemmilta, kun lapsi merkittiin kirjaan ensimmäistä kertaa?) Mikäpä auttoi, kastettujen luettelo oli myös tarkistettava. Ei Sakaria. Olisiko hänet kenties kastettu naapuriseurakunnassa? Nyt turvauduin jo Hiskiin enkä käynyt alkuperäisiä luetteloita läpi, mahdollisia seurakuntia kun oli ainakin kolme. Eipä löytynyt niistäkään Pekan ja Annan Sakaria.
Todennäköistä tietenkin on, että kaste on aikanaan kirjattu erilliselle lapulle ja sen vieminen viralliseen luetteloon on unohtunut. Ei merkinnän puuttuminen tutkimustani kaada. Sakari kuoli 12-vuotiaana eikä suku siis hänen kohdaltaan jatkunut. Kuitenkin tuollainen puuttuva tai epätarkka tieto häiritsee minua.
Sakarista ei ole minkäänlaista kuvaa olemassa. Tämä Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli kuvatkoon siis häntäkin.
Ruotsin ArkivDigital ilmoitti sähköpostilla, että sen arkistot ovat vapaasti luettavissa viikonloppuna 24. - 25.8. Ruotsalaiset viettävät tuolloin sukututkimuspäiviä ja pääsponsori haluaa mainostaa omaa palveluaan. Rekisteröityminen vaaditaan. AD:n hinnat eivät muutenkaan ole hirveät ja olenkin harkinnut kuukauden käyttöjakson ostamista. Katsotaan viikonlopun jälkeen.
Edit: Ajatuskatkon aiheuttaman sekoilun korjaus
Kytkentäni Ruotsin puolelle ovat aika vähäisiä. Nyt kuitenkin olisi tarvetta katsoa paria pohjoisruotsalaista seurakuntaa ja lisäksi selata henkikirjoja. Erityisesti niiden, joilla on sukua Tornionjokilaaksossa, kannattaa käyttää tilaisuutta hyväkseen. Kun alue kuului kokonaisuudessaan Ruotsiin, solmittiin avioliittoja nykyisen rajan yli. Solmittiin toki myöhemminkin.
Toinenkin ruotsalainen sukututkimussivusto lähestyi hiljattain sähköpostitse. Ancestry.se tarjoaa ruotsalaisten kirkonkirjojen ohella myös siirtolaisuuteen liittyviä aineistoja, kuten matkustajaluetteloita. Varhaisista siirtolaisista jotkut matkustivat Ruotsin kautta. Ancestrylläkin on toisinaan avointen ovien päivät. Siirtolaisaineistot eivät ole kuitenkaan vähään aikaan olleet vapaasti käytettävissä. Nyt muistuttivat vapaasta 14 päivän tutustumismahdollisuudesta. Pannaan harkintaan. Jostain syystä vierastan luottokorttini numeron lähettämistä heille verkon kautta. Kaipa salaukset ovat kunnossa, mutta...
Myöskään Ruotsin Riksarkivet SVAR ei peri kiskurihintoja
digitoituihin kokoelmiinsa pääsystä. Minulla on kuitenkin hiukan
ennakkoluuloja sitä kohtaan, että valtiollinen arkisto laskuttaa
verkkopalvelustaan. Ehkä se on maailmalla yleistäkin. Kaikki kunnia siis
meidän Digitaaliarkistollemme.
Ajelen mielelläni polkupyörällä niin pitkään kuin kelit sallivat. Jäätiköllä en aja. Yhden kerran pyöräillessä mietin, miten kauan polkupyörä lienee ollut tavallisen kansan ajokki. Toki minulla on hämärä muistikuva polkupyörän historiasta, ainakin siitä mallista, jossa etupyörä oli huomattavasti takapyörää isompi. Se tuskin kuitenkaan oli mikään suuren yleisön kulkuneuvo. Toisaalta olen joskus löytänyt ensimmäisen maailmansodan aikaisen luettelon, jossa polkupyöriä oli torppien nuorisollakin. Mitä antaa haku Historiallisesta sanomalehtikirjastosta?
Ennen vuotta 1880 ei haulla löydy mitään. Selitys voi olla, että suomenkielisten lehtien lukumäärä oli vähäisempi ja ajoneuvosta käytettiin aluksi muitakin nimiä. Sen sijaan "velociped"-haku antaa osumia jo 1860-luvun lopusta. Enimmäkseen jutut näyttävät olleen kuvauksia eurooppalaisista suurkaupungeista. Oulun Wiikko-Sanomia-lehti kuvasi 8.5.1869 uuden keksinnön velocipedin eli pikajalan käyttöä Pariisissa. Tiesipä lehti Suomen kenties ensimmäisen polkupyörän valmistuneen Jokioisten pruukin omistajalle F. Brehmerille, joka oli teettänyt sellaisen piirustusten mukaan ja ajellut sillä puistossa.
Wikimedia tarjoaa tällaisen hiukan erikoisemman mallin polkupyörästä. Eipä tainnut koskaan yleistyä.
1880-luvulla alkavat jutut polkupyöristä yleistyä. Turussa toimi jo Polkupyörä-klubi. Myös erilaiset kuvaukset polkupyörällä tehdyistä matkoista ilmeisesti kiinnostivat lukijoita, koska niitä julkaistiin paljon. Polkupyörän käyttökelpoisuutta sotapalveluksessa alettiin miettiä. Vaasan markkinoille oli tuotu kaksi polkupyörää Jurvasta. Talokas Oskar Ketola oli ne sepän avustuksella valmistanut. Niiden sanottiin olleen hyvää tekoa ja hinnaltaan ainoastaan 40 ja 50 markkaa. Polkupyörä oli alkanut siirtyä herrasväen huvituksesta tavallisen kansan ajokiksi.
Tekstit
.jpg)
