maanantai 21. lokakuuta 2013

Perinnöksiostoja

Eksyin selaamaan Digitaaliarkiston perinnöksiostoasiakirjoihin sisältyviä annettujen perintökirjojen luetteloita. Luettelot on järjestetty lääneittäin ja niitä on reilun sadan vuoden ajalta vuosilta 1812 - 1928. Pientä vaihtelua voi olla, jokaista lääniä en ole tarkastanut. En sinänsä etsinyt mitään erityistä, ajattelin vain selata ja katsoa, tuleeko sukulaisten tiloja vastaan.



Luetteloista näkyy perintökirjan antamisen päivämäärä ja numero, kihlakunta, pitäjä, kylä, tilan numero, taloluku ja manttaali, tilan nimi, perinnöksiostajan nimi sekä perintölunastushinta. Näiden tietojen perusteella varsinaiset perinnöksiostoasiakirjat löytyvät ilmeisesti suhteellisen helposti. Niissä voisi sitten olla tietoja tilojen ja esivanhempien vaiheista. Maakirjoihinkin taitaa perinnöksioston päivämäärä olla merkitty, joten sitäkin kautta pääsee eteenpäin.

Perinnöksi ostettiin kruununtiloja. Tila meni kruunulle, jos sen verot jäivät maksamatta. Muitakin syitä oli. Myös kruununtorppien perinnöksiostoja näkyy luetteloissa 1900-luvun puolella. Tavallisten torppien ostoja niissä ei ole. Kun ostajan asemaa tavallisesti kuvaa talokas (tai tilallinen), löytyy joukosta myös esimerkiksi metsänhoitajia, jotka lienevät olleet kruununtorppareita. Lisäksi on joitakin, joiden asemaa kuvataan asukas-sanalla. Heidän tilanteensa ei luetteloista selvinnyt. 

Sukututkimuksissani en ole kovin paljon tutkinut tilojen historiaa. Nyt se on ruvennut kiinnostamaan. Ainakin muutamaa sellaista tilaa, joissa sukua on asunut pitkään, voisi katsella hieman tarkemmin. Kukaties sitä kautta löytyisi vielä lisätietoa asukkaistakin.

1 kommentti:

  1. Hyödyllinen postaus - jälleen! olen miettinyt yhtä tilaa, joka oli puoliksi kruunun- ja puoliksi perintötila, ja jossain vaiheessa oli tapahtunut ensin puolikkaan ja myöhemmin sen lopunkin perinnöksiosto. On arveluttanut ryhtyä sitä penkomaan, mutta tästä sain hyödyllisen nettivinkin. Kiitos siitä!

    VastaaPoista