perjantai 6. marraskuuta 2015

Reikäkortteja

Perjantaisin aina tarkistan, mitä arkistolaitos on viikon sisällä digitoinut. Tällä kerralla huomioni kiinnittyi Kansaneläkelaitoksen henkilökortit -arkistoon, jota mielestäni ei ole aiemmin kuvattu. Kyse näyttää olevan  ennen vuotta 1884 syntyneiden henkilöiden hakemistokorteista. Mitä tietoa korteilla sitten on? No ne näyttävät tällaisilta: 


Valitsin kortin ihan umpimähkään. Kun Kansaneläkelaitoksesta on kyse, täytyy korttien liittyä joko kansaneläkkeeseen tai sairausvakuutukseen. Kansaneläkettä kai alettiin maksaa sodan jälkeen. Sairausvakuutuslaki tuli voimaan 60-luvulla. Reikäkortti taas tarkoittaa sitä, että tiedot on syötetty tietokoneelle. Vai olisiko Kansaneläkelaitoksessa käytetty korttitallenusta jo ennen tietokoneaikaa? En tiedä, milloin laitos sai ensimmäisen tietokoneensa, mutta veikkaan 1960-luvun loppua. Reikäkortteja käytettiin vielä 70-luvun alussa, mutta tuskin kovin pitkään.

Kortille on siis kirjattu henkilön nimi, syntymäaika, numero ja kuntatieto. Ymmärtääkseni siihen on rei'itetty täsmälleen samat tiedot. Siinä ei näyttäisi olevan henkilötunnusta (sosiaaliturvatunnusta), mikä voisi ajoittaa kortin 60-luvulle. Arkisto on tietojenkäsittelyn historian kannalta mielenkiintoinen. Tosin seuraavia tallenteita voi olla jo vaikeampi digitoida. Hämärä muistikuvani kertoo reikänauhoista ja magneettinauhoista. 

Voisiko sukututkija hyödyntää arkistoa jollakin tavalla? Tuskinpa. Kortit ovat aakkosjärjestyksessä, joten etsimänsä henkilön pystyy kohtuullisessa ajassa haarukoimaan esiin. Kortista saisi hänen syntymäaikansa ja kenties kotikuntansakin selville. Ennen vuotta 1884 syntyneen syntymäajan saa kuitenkn useimmissa tapauksissa jostain muualta helpommin. Kortteja tuskin on tehty kuolleille, joten voisi olettaa henkilöiden olleen elossa 60-luvulla. Jos nuo kuntakoodit jostakin löytyvät, voisi kyseisen seurakunnan hautausmaalta yrittää etsiä sukulaisensa hautakiven. Olettaen, ettei kuolinaika ja -paikka ole tiedossa entuudestaan.

2 kommenttia:

  1. Onko tosiaan niin, ettei tietoja pysty katsomaan muuta kuin seuraavan ohjeen mukaan:
    Aineisto on käyttörajoitettua ja on katsottavissa arkistolaitoksen sisäverkosta kirjautumalla. Pääsy edellyttää tunnusten ja tarvittaessa käyttöluvan anomista arkistolaitoksen tutkijasaleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen kyllä kaikki kokeilemani aukenivat ihan kotikoneella. Onkohan osaan laitettu rajoitus?

      Poista