maanantai 23. marraskuuta 2015

Savolaistyttö Messukylässä

Eeva Loviisa syntyi juhannuksena 1847 Rautalammilla pitäjänräätäli Paavali Raatikaisen ja hänen vaimonsa Maija Liisa Vesterisen perheeseen. Räätäli lienee ansainnut kohtuullisesti, sillä Eeva Loviisa asui kotona 18-vuotiaaksi asti. Vuoden 1865 lokakuussa hän kuitenkin otti muuttokirjan Tampereelle. Sinne hän ei tosin mennyt, vaan ilmestyi suoraan Messukylään seuraavan vuoden toukokuussa. Näin kertovat sekä rippikirja että muuttaneiden luettelo. 

Mikä sai nuoren naisen suunnittelemaan siirtymistä Rautalammilta Tampereelle? Jos halusi kaupunkiin, olisi sellaisia ollut tarjolla lähempänäkin. En pikaisella tarkastelulla löytänyt perheelle mitään yhteyksiä Tampereelle. Toki sellaisia voi olla, en ole tätä sukua varsinaisesti tutkinut. Eeva Loviisasta tuli myöhemmin esi-isäni äitipuoli. Miksi lähtö Rautalammilta viivästyi lähes puoli vuotta? Tarvitsivatko isä ja veli vielä taloudenhoitajaa, kun  perheen äiti oli kuollut pari vuotta aiemmin. Ja lopuksi miksi Messukylään maalaistaloon piiaksi?

1867 Eeva Loviisa muutti Hallilan kylään piiaksi. Samassa kylässä asui myös renki Petteri Juhonpoika, jonka vaimo kuoli alkuvuodesta 1868. Jo saman vuoden lopulla Petteri vei Eeva Loviisan vihille. Miksi Eeva Loviisa valitsi melkein 20 vuotta vanhemman Petterin, jolla oli takanaan jo kaksi avioliittoa? Lapsiakin oli useampia, tosin heistä vain yksi asui enää Petterin kanssa. Kävikö heille yksinkertaisesti vahinko, Kalle-poika nimittäin syntyi maaliskuussa 1869?

Petteri toimi renkinä eri taloissa ja perhe muutti hänen mukanaan. Elämä ei liene ollut kovin auvoista, omaa rauhaa ja mökkiä ei tainnut olla tarjolla. Lopulta heistä kuitenkin tuli Messukylän Erkkilän Alasen itsellisiä. Mahdollisesti silloin oli jonkinlainen oma asumus käytössä. Jos oikein muistan, oli Alasella maita jossain Kyttälän tai Armonkallion paikkeilla. 

 Lähde: Messukylän kuolleiden luettelo 1809 - 1880, SSHY:n jäsensivut

Perheeseen syntyi neljä lasta, heistä kaksi kuoli pienenä. Eeva Liisan ja Petterin avioliitto kesti kahdeksan vuotta. Tammikuussa 1877 Eeva Liisa kuoli haudattujen luettelon mukaan keuhkotautiin. Voi olla, että hän sairastui tuberkuloosiin, kuten niin monet tuohon aikaan. Kyseessä voi olla myös jokin keuhkokuumeen aiheuttanut infektio. Niin päättyi savolaistytön elämä Messukylässä 29-vuotiaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti