- Jo viime kerralla mainitsemastani torppari Takalasta kertoi yksi lehti viljakkalalaisena
- Vuoden 1918 tapahtumat Viljakkalassa tai sen lähellä olivat esillä neljässä tapauksessa
- 1944 kirjoitettiin Viljakkalan Haverin kultakaivoksesta ja 1987 sukeltamisesta suljetun kaivoksen alueella
- 2014 oli tsunami tappanut Thaimaassa yhden Viljakkalassa syntyneen
- 1885 oli Viljakkala saanut Pirkkalan, Messukylän, Hämeenkyrön, Ylöjärven, Teiskon, Kurun, Ikaalisten, Ruoveden, Lempäälän ja Vesilahden tavoin kauppias G.F. Ahlgrenin testamenttaaman 10 000 markan lahjoituksen. Tampereen kaupunki ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura olivat kumpikin saaneet samalta lahjoittajalta 120 000 mk. Jutusta ei oikein selviä, oliko perustettu säätiö, josta lahjoituksia tuli jatkossakin. Aihetta käsitteli kaksi lehteä. Joskus voisi selvittää, kuka tämä kauppias oli ja mikä yhteys hänellä oli mainittuihin kuntiin.
Tämä kuva olisi kuulunut jo edelliseen tekstiin, mutta tulin nyt vasta ajatelleeksi, että 1855 julkaistun jutun tekijänoikeudet tuskin ovat enää voimassa. Aftonbladet 9.10.1855.
Ainakaan tuossa viimeksi mainitussa ei mainittu mitään lähdettä. Uudemmissa sellainen lienee, mutta niitä taas ei pääse katsomaan. Voisi ajatella, että suomalaisia lehtiä käytettiin Ruotsissa lähteinä. Missä vaiheessa lienee perustettu ensimmäiset uutistoimistot? Entä TT?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti