Mutta ei-tieteellisestä sukututkimuksestani. Jos olisin oikein järjestelmällinen, kävisin seuraavaksi läpi henkikirjat 1700-luvulta taaksepäin niiden sukuhaarojen kohdalta, joilla ne on vielä tutkimatta. Kokemuksesta kuitenkin tiedän homman olevan sen verran tylsää illasta toiseen harrastettuna, että poikkeamia varmasti tulee. Toinen tarkistettava lähde ovat tuomiokirjat. Niitä olen tutkinut lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa esimerkiksi kirkonkirjoista on löytynyt viittaus tutkimani henkilön mahdolliseen käräjille joutumiseen. Tämäkin vain silloin, kun tuomiokirjat on digitoitu. Edelleenkään minulla ei ole mahdollista matkustaa viikkokausiksi toisen paikkakunnan arkistoon lukemaan niitä järjestelmällisesti.
Lähde pixabay
Ohjaako siis digitoiminen liikaa sukututkimustani? Ehkä. Ilman asiakirjojen digitoimista en tosin olisi läheskään yhtä pitkällä kuin nyt. Mikrofilmien lainaaminen ja/tai arkistopaikkakunnille matkustaminen on kallista ja aikaa vievää puuhaa. Lisäksi motivaatiolleni on hyväksi innostua Digitaaliarkiston uutuuslistalle ilmestyneestä lähteestä. Minusta 1800-luvun loppu ja seuraavan vuosisadan allku tuntuvat ajankohtina erityisen kiinnostavilta. Siksipä siis jatkukoon myös tuon ajan ihmisten tutkiminen. Joku torpantyttö tai itsellisen poika kun saattoi silloin vaikka päätyä lehtiuutiseen, vankikortistoon tai elinkeinoilmoitukseen.
Edelleenkin siis henkilöhistoriaa. Sitä lupaan kuitenkin tutkia niin huolellisesti kuin ikinä pienillä aivoillani osaan. Hyvää alkanutta vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti