Karttoja uudistusarkistosta

Digitaaliarkistoon on tallennettu Maanmittaushallituksen uudistusarkiston karttoja ja asiakirjoja. Ihan hiljattain huomasin, että Mouhijärven asiakirjat on nyt digitoitu. Myös muita nykyisen Pirkanmaan kuntia on mukana. Luulin, että digitoiminen etenee kunnittain aakkosjärjestyksessä. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä kuvattuna on Turun ja Porin, Hämeen ja Uudenmaan läänien karttoja. Uusia kuntia tulee kuitenkin mukaan aika ripeällä tahdilla.

Mitä mielenkiintoista asiakirjoissa sitten on? Isojakoa, lohkomisia, tilusvaihtoja ja rajankäyntejä koskevia karttoja ja asiakirjoja. Itseäni ovat eniten kiinnostaneet 1900-luvun alussa syntyneet tilat ja niiden omistajat. Kartoista saa käsityksen, millaisia kylät ovat tuohon aikaan olleet. Jos isojakoa on täydennetty 1800-luvun lopussa, voi siitäkin kartasta olla apua. Olen löytänyt varmistuksen muutaman torpan sijainnille asiakirjoista. 

Osa Mouhijärven Tupurlan kylän isojaonjärjestelykarttaa 1879 - 1897. Lähde: Digitaaliarkisto

Olen myös hämmästellyt talojen ja torppien rakennusten määrää. Erilaisia latoja ja muita pieniä rakennuksia saattaa olla paljon. Ilmeisesti myös vanha navetta on  jätetty pystyyn jotakin käyttötarkoitusta varten, vaikka uusi olisikin jo rakennettu. Jos jaksaa lukea lohkomisasiakirjat tarkasti, saa kyllä tarkan käsityksen siitä, millaista peltoa, niittyä ja metsää isoisovanhempien maihin kuului.

Jotta sukututkijalla ei olisi liian helppoa, ei uudistusarkisto suinkaan sisällä kaikkien lohkottujen tilojen karttoja tai asiakirjoja. Vuodesta 1916 lähtien uudistuskarttoja ruvettiin tekemään vain 50 hehtaarin ja sitä suuremmista alueista. Vähän myöhemmin raja nostettiin 80 hehtaariin. Rajaus pudotti pois useimmat itsenäistyneet torpat ellei samalla suunnalla lohkottu kerralla useampia uusia tiloja.  Mutta jos sukutila oli alkujaan kantatila tai riittävän varhain itsenäistynyt torppa, saattaa sitä koskevaa aineistoa löytyä. Jokin pieni mökkikin on toisinaan merkitty karttaan, vaikka sen maita ei käsitelläkään. Sitäpaitsi vanhat kartat ovat joka tapauksessa kaunista katsottavaa.

Uutisia toiselta puolelta Suomea

Nykyisin saamme hetkessä tietää, mitä toisella puolella maapalloa tapahtuu. Aiemmin tekniikka ei tarjonnut yhtä nopeita yhteyksiä. Ajattelin kuitenkin tehdä pienen testin siitä, mitä lehdet 1800-luvun puolella kirjoittivat muualla Suomessa sijaitsevan pienehkön paikkakunnan asioista, lähteenä tietysti Historiallinen sanomalehtikirjasto. Valitsin paikkakunnaksi Oriveden (mikä oli huono valinta, koska samanniminen järvi on jossain Itä-Suomessa) ja laitoin haun rajaksi vuoden 1880. Täysin epätieteellistä siis ja täysin mielivaltaisesti valitsen myös muutaman hakutuloksen tähän esittelyyn. Osumia hakuun tuli yli 500, niistä kuitenkin suuri osa lähialueen lehdistä tai sitten edellä mainittua järveä käsitteleviä. Kyllä Orivedestä siis kirjoitettiin.

Morgonbladet, joka ilmestyi Helsingissä, kertoi 1879 Orivedellä 1770-luvulla rovastina toiminutta Lencqvistiä siteeraten lappalaisten (saamelaisten) ympyrän muotoon asettelemista kivistä. Tällaisia kivikehiä löytyi rovastin mukaan mm. Orivedeltä.

Vaasan Sanomat kirjoitti samana vuonna, että Orivedellä oli päätetty myydä 100 tynnyriä rukiita pitäjän makasiinista ja rakentaa niistä saaduilla rahoilla huoneet pitäjän kansakoululle.

Turussa ilmestynyt Tähti kertoi 1866 arkkipiispa Bergenheimin tarkastuskiertueesta, joka helluntaipäivän iltana ulottuisi Oriveden kirkolle.

Savonlinna-lehti kirjoitti 1880 vanhoista asioista. 1600-luvun lopun nälkävuosia käsitelleessä jutussa mainitaan Orivedellä kuolleen 840 vieraspaikkakuntalaista kerjäläistä ajanjaksolla 1.9.1696 - 1.9.1697.

Oululainen Pohjois-Suomi uutisoi 1877 rautateiden rakentamisesta. (Rauta?)tien linjausta oli esitetty Kangasalta Oriveden läpi, mutta kohdattu vaikeuksia Ruovedellä. 

Helsinkiläisen Uuden Suomettaren laillisten ja virallisten ilmoitusten mukaan oli renki Wiikille edellisenä vuonna annettu muuttokirja Orivedeltä kuoletettu. Hm, muuttokirjojen kuolettamisesta en ole tainnut aiemmin kuullakaan. Kuinkahan tehokkaasti tieto saavutti seurakunnat?

Lopuksi hiukan varhaisempi uutinen. Sanan Saattaja Wiipurista kertoi 1836, että "Hämeenlinnan läänissä pani pakkainen 7. p. elokuuta touot, ja wikoitti rukiit monessa kohden, erinomattain Satakunnan kihlakunnassa, ja Oriwesin, Ruowesin ja Teiskon kappelin metsämaissa. Touot ei siellä kelpaa siemeneksi."

Oriveden 1780-luvulla pystytetty kellotapuli oli olemassa noiden uutisten aikaan vierellään kirkko samalta ajalta. Kirkko hävisi tuhopoltossa 1958, kellotapuli säästyi.  Lähde: wikimedia

Jos sittenkin

Kuten viimeksi kerroin, tilojen historia on alkanut kiinnostaa. Useimmista seurakunnista/pitäjistä, joita olen tutkinut, on kyllä ainakin jonkinlaiset isäntäluettelot olemassa, joten mitään sen suuntaista ei mielessäni ole. En myöskään kuvittele löytäväni sukujuuria 1540-luvulle asti. Sitä ennen ehtii jo tulla liian monta kysymysmerkkiä.

Mutta hiukan voisin yrittää päästä ajassa taaksepäin siitä, mihin kirkolliset lähteet päättyvät. Tai oikeammin voisi aluksi laittaa rinnakkain monista seurakunnista löytyvät varhaiset kirkontilit ja henkikirjat. Joskus olen toki katsellut, mitä SAY sanoo kirkonkirjoja edeltävistä vuosikymmenistä. Nyt olisi ehkä aika tutkia alkuperäisiä lähteitä, joita on kohtuullisen hyvin digitoitu. 

Henkikirjoja olen katsellut, kun olen tehnyt muutaman sukututkimuksen lahjaksi. Tällöin lahjan saajan toivomus on ollut, että mennään ajassa niin pitkälle taaksepäin kuin mahdollista. Minua on hämmästyttänyt, että henkikirjoja on tehty niin erilaisella tarkkuudella. Siinä, missä toisessa pitäjässä luetellaan kaikki henkirahan maksaneet ja heidän sukulaisuutensakin (hustru, son jne) mainitaan, on naapuriläänissä kerrottu vain yksi nimi/talo. Muut ovat sitten vain lukuja eri sarakkeissa. Luulisi, että ohjeet olisivat olleet yhtenäiset.

 Näin

 tai sitten näin. Lähde: SVAR ja Digitaaliarkisto

Jos henkikirjat (ja maakirjat) kertovat isännän vaihtuneen, voisi ainakin yrittää kurkistaa, onko tuomiokirjoissa tapauksesta lisätietoa. En ihan tarkkaan tiedä, kuinka paljon esimerkiksi lainhuutoasiakirjoja on vanhoista tuomiokirjoista löydettävissä, mutta jotakin on tullut vastaan 1700-luvun alkupuolelta. Tämä ja monta muuta asiaa pitää selvittää.

Perinnöksiostoja

Eksyin selaamaan Digitaaliarkiston perinnöksiostoasiakirjoihin sisältyviä annettujen perintökirjojen luetteloita. Luettelot on järjestetty lääneittäin ja niitä on reilun sadan vuoden ajalta vuosilta 1812 - 1928. Pientä vaihtelua voi olla, jokaista lääniä en ole tarkastanut. En sinänsä etsinyt mitään erityistä, ajattelin vain selata ja katsoa, tuleeko sukulaisten tiloja vastaan.

Luetteloista näkyy perintökirjan antamisen päivämäärä ja numero, kihlakunta, pitäjä, kylä, tilan numero, taloluku ja manttaali, tilan nimi, perinnöksiostajan nimi sekä perintölunastushinta. Näiden tietojen perusteella varsinaiset perinnöksiostoasiakirjat löytyvät ilmeisesti suhteellisen helposti. Niissä voisi sitten olla tietoja tilojen ja esivanhempien vaiheista. Maakirjoihinkin taitaa perinnöksioston päivämäärä olla merkitty, joten sitäkin kautta pääsee eteenpäin.

Perinnöksi ostettiin kruununtiloja. Tila meni kruunulle, jos sen verot jäivät maksamatta. Muitakin syitä oli. Myös kruununtorppien perinnöksiostoja näkyy luetteloissa 1900-luvun puolella. Tavallisten torppien ostoja niissä ei ole. Kun ostajan asemaa tavallisesti kuvaa talokas (tai tilallinen), löytyy joukosta myös esimerkiksi metsänhoitajia, jotka lienevät olleet kruununtorppareita. Lisäksi on joitakin, joiden asemaa kuvataan asukas-sanalla. Heidän tilanteensa ei luetteloista selvinnyt. 

Sukututkimuksissani en ole kovin paljon tutkinut tilojen historiaa. Nyt se on ruvennut kiinnostamaan. Ainakin muutamaa sellaista tilaa, joissa sukua on asunut pitkään, voisi katsella hieman tarkemmin. Kukaties sitä kautta löytyisi vielä lisätietoa asukkaistakin.

Jos voittaisin lotossa

Vaikka en yleensä veikkaakaan. Mitä sukututkija tekisi, jos saisi miljoona euroa? No, ikää alkaa olla sen verran, että varmaankin osan sijoittaisin hyvin (tai siis parhaan ymmärrykseni mukaan) vanhuuden turvaksi. Ja tietysti ilahduttaisin lähimmäisiäni hankkimalla heille jotakin, mitä he toivovat. 

Luulen, että ostaisin asunnon Tampereelta. Se mahdollistaisi pitemmät oleskelut Pirkanmaalla. Tampere kaupunkina viehättää minua. Niin monen sukulaisen tie on vienyt sinne. Moni heistä nukkuu ikiuntaan kaupungin hautausmailla. Tampereeseen liittyy myös paljon lapsuus- ja nuoruusmuistoja. Ehkä perehtyisin paremmin kaupungin kulttuurielämäänkin, jos voisin viettää siellä pitempiä aikoja. 

Satakunnan silta Tampereella. Lähde: wikimedia

Epäilemättä kulkisin edelleen myös Turun ja Helsingin arkistoissa. Eipä tarvitsisi vertailla hotellien hintoja. Vai tekisikö sen kuitenkin? Luulen, että matkoilla varaisin yhden ylimääräisen vuorokauden, jonka viettäisin tekemättä sukututkimusta. Kulkisin museoissa tai viettäisin vain vapaa-aikaa. Etsisin ruokapaikkoja hinnoista välittämättä.

Voisin painattaa tutkimukseni kirjaksi. Julkaisukustannuksista ei tarvitsisi välittää. Jakaisin sitä sitten lahjaksi kaikille "innokkaille" sukulaisille. Lähettäisin kappaleet myös muutamaan kirjastoon. Jälkikasvu varmaan kiikuttaisi jäljelle jääneet kirjat suoraan paperinkeräykseen, mutta mitä siitä.

Aika vaatimattomia ovat sukututkijan haaveet. Moni muukin varmaan toivoo saavansa elämäänsä vähän luksusta. Kohtuus kuitenkin siinäkin, eihän satakuntalainen voi pröystäilemään ruveta.

Nimiä ja nimenmuutoksia

Suomen Sukututkimusseuran nimenmuutostietokanta (jäsensivuilla) tuntee 8626 nimensä muuttanutta, joiden kotipaikka on Tampere. Määrä tuntuu aika isolta, vaikka siitä voineekin pudottaa joitakin pois, koska toisinaan sama henkilö on kirjautunut tietokantaan kahdesti, ehkä eri lähteistä.  Heistä melkein 3000 on muuttanut nimensä 1900-luvun ensimmäisellä kymmenluvulla.

Näyttäisi siltä, että yli kolmasosa nimeään vaihtaneista tamperelaisista on halunnut muuttaa ruotsinkielisen sukunimensä suomenkieliseksi viime vuosisadan alussa. Tampereen rippikirjoja selatessani olenkin ihmetellyt, kuka oikein antoi supisuomalaisille torpanpojille ja -tyttärille ruotsinkielisiä nimiä. Oliko se pappi vai tehtaan työnjohtaja? Kumpikin kuitenkin luultavasti osasi ainakin auttavasti suomea. Anderssonit ja Petterssonit vielä ymmärrän, niissähän aiemmin kirkonkirjoissa käytetystä ruotsinkielisestä patronyymistä tuli sukunimi. Mutta kuka keksi Lindellit ja Nybergit, joita rippikirjoissa on pilvin pimein?

Tästä portista kävi sisään monta Lindelliä. Lähde: wikimedia

Kun nimeä sitten vaihdettiin, ei tyydytty pelkästään perinteisiin talojen ja torppien nimiin. Joku Ahlqvist on suomentanut nimensä, toisesta on tullut Tuomisto ehkä kotipaikan mukaan, mutta myös Aarnio, Aitola ja Sinisalo ovat houkutelleet aiempia Ahlqvisteja. Sellaiset nimet kuin Karimo ja Wälkepinta vaikuttavat vuosisadan alussa keksityiltä. Nykyisin valitettavasti ns. pakkoruotsiin takertunut Suomalaisuuden Liitto lienee ollut aloitteentekijänä nimiä vaihdettaessa, ehkä myös kehittänyt uusia suomenkielisiä nimiä.

Vanhoiksi tulemme jokainen

Siis ellemme kuole sitä ennen. Tämä juttu ei varsinaisesti käsittele pitkäikäisyyttä, vaan vanhuksia ja teknologiaa. Vanhusten avuksi kehitetään monenmoista. Jokin aika sitten luin laitteesta, johon ladataan muutamia ruoka-annoksia, joista vanhus sitten valitsee haluamansa. Tämän jälkeen laite sujauttaa ruuan mikroon ja kohta on ateria valmis.Testaajia on kuulemma löytynyt ja hyvä niin. Kysyä kuitenkin voi, miten laitteen ajatellaan toimivan vähemmän tekniikkaan suuntautuneiden kohdalla. 

Omat vanhukseni - voin huoletta käyttää tätä nimitystä, koska sellaisia he sanovat olevansa - eivät ole mitenkään avuttomia eivätkä peloissaan tekniikan suhteen. Tietokoneen käyttöä eivät kuitenkaan ole motivoituneet opettelemaan. Vanhat sormet saavat myös toisinaan kännykän sekaisin eikä ohjeiden tihrustaminen pieneltä näytöltä onnistu. He ovat silti tulleet pitkän matkan lapsuutensa sähkölampun, radion ja pankkikirjan Suomesta tähän nykyiseen, jossa pärjäävät pikkuisen avustettuna.

Tekniikan huippua omana aikanaan. Lähde: wikimedia

Kun vanhuksille suunnitellaan laitteita, pitäisi toimintakyvyn rajoitteet ottaa käyttöliittymissä paremmin huomioon. Isot ja selkeät napit, mahdollisuus aina palata alkuun, isot näytöt/selkeä puhe, automaattiset päivitykset ilman asennuksia, siinä muutamia ehdotuksia. Pyrkimys yksinkertaisuuteen kovin monien mahdollisuuksien sijaan. Olen ihan varma, että teknisesti olisi mahdollista kehittää tietokone, jossa olisi vain ne toiminnot, joita vanha ihminen tarvitsee (sähköposti, verkkoselailu). Myös puhelimia voisi edelleen yksinkertaistaa, vaikka niiden kehittelyssä vanhukset on muistettu hiukan paremmin. Luulisi kiinnostavan, niin merkittävän ryhmän ikääntyvät jo nyt muodostavat.