perjantai 19. helmikuuta 2016

Uskotko uniisi?

Lapsuudesta muistan vanhemmat ihmiset, jotka miettivät, mitä heidän yöllä näkemänsä uni mahtoi tarkoittaa. Lapsesta koko ajatus tuntui oudolta, ehkä omat unet eivät olleet silloin mitenkään vaikuttavia. Paitsi tietysti painajaiset joskus. Vanhuksilla tuntui kuitenkin olevan tiettyjä unia tai niiden piirteitä, jotka merkitsivät kuolemaa. Niistä erityisesti puhuttiin ja jopa saatettiin ennustaa jonkun kyläläisen lähtöä. Nuoremmat aikuiset lähinnä naureskelivat asialle.

En ole ihan varma, olivatko nuo uniinsa uskojat tosissaan. Siltä se ainakin lapsesta kuulosti. Muuten he kyllä olivat ihan järkeviä ihmisiä. He olivat tulleet siihen ikään, että väistämättä samanikäisiä kuoli silloin tällöin. Niinpä siis unikin saattoi sattua kohdalleen. Muistelen, että oli myös olemassa unien selityksiä sisältäneitä kirjoja. Pikainen googletus osoittaa, ettei tämän kaltainen huuhaa ole maailmasta mihinkään kadonnut.

Lapsuuden unien selitykset tulivat mieleeni, koska olen viime aikoina nähnyt poikkeuksellisen paljon unia. Ja vielä sellaisia, jotka olen muistanut aamulla. Yöllä on tuntunut, että uni jatkuu ja jatkuu, vaikka olen välillä havahtunutkin. Olen ihmetellyt, mitä kummaa aivoni puuhaavat nukkuessani. Onhan unien näkemistä tietysti tutkittukin. Muutaman kansantajuisen jutun löysin verkosta. Vaikkapa siitä, miksi näemme unia tai unista terapiana. Lapsiakin asia on askarruttanut. Toistuva selitys uhkaunille näyttää olevan, että evoluution aikana niiden avulla on harjoiteltu selviämään vaaratilanteista. Niin tai näin, mieluiten laittaisin videot pois päältä  ensi yönä.

Lähde: pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti