maanantai 1. helmikuuta 2016

Ylöjärvelle ja sieltä pois

Satuin huomaamaan, että SSHY:n jäsensivuille on hiljattain (?) digitoitu Ylöjärven muuttaneiden luettelot vuoteen 1915 saakka, kyseinen vuosi mukaan lukien. Samaan rajaan saakka on myös syntyneitä, vihittyjä, kuulutettuja ja haudattuja. Muuttaneet kiinnostivat, koska arvelin erään sukulaisen siirtyneen tuolloin paikkakunnalle. Niinpä tarkistin vuosien 1914 - 1915 luettelot. Ei tärpännyt, joko hän on muuttanut myöhemmin tai sitten jättänyt kirjansa (joksikin aikaa?) kotiseurakuntaan. Tulin kuitenkin tehneeksi huomioita tuonaikaisesta muuttoliikkeestä ja kirjaan niitä nyt tähän.

Ylöjärven seurakunnan väkiluku 1.1.1910 oli 3478 henkilöä. Vuonna 1914 muutti Ylöjärvelle 246 (136 m + 110 n) ja  ja sieltä pois 253 (111 m + 142 n) henkilöä. Seuraavana vuonna luvut olivat 107 (52 m + 55 n) sisään ja 114 (51 m + 63 n) ulos. Mikähän selittää noin ison vaihtelun? Maailmansotakaan ei vielä tainnut kovin paljon vaikuttaa. Pääasiassa liikuttiin naapurikuntien välillä, muutama ehti muuttaa sekä sisään että ulos. Todennäköisesti vaihtaessaan palveluspaikkaa pitäjänrajan yli. Tampereen vetovoima näkyi ja Nokian, vaikka sinne muuttaneita ei pysty erottelemaan muista Pirkkalaan siirtyneistä. Muuttaneita oli myös Pohjois-Satakuntaan, Hämeeseen ja Keski-Suomeen sekä niistä Ylöjärvelle.

Oli pitempiäkin muuttomatkoja, joista seuraavassa esimerkkejä.

Sisään:
  • työmies Juho Nieminen muutti perheineen Kuopiosta
  • työmies Emil Maja tuli perheineen Ruokolahdelta
  • palvelijatar Maria Ekroos muutti Helsingistä
  • metsäherra Evert Lagervall muutti Jaakkimasta
  • talollinen Antti Salminen tuli Oulujoen seurakunnasta
Ulos:
  • kirkkoherra Frans Salokas muutti perheineen Kontiolahdelle
  • mökkiläisen poika Aksel Mäkelä muutti Helsinkiin
  • kenraaliluutnanti Karl Forselles lähti perheineen Espooseen
  • työnjohtaja Arvo Rantanen muutti Turkuun
  • puutarhuri Alfred Renell lähti perheineen Ouluun

Olin ensin hiukan pettynyt, kun ketään Venäjälle/Venäjältä muuttanutta ei löytynyt listoilta. Sitten muistin luettelot Venäjälle myönnetyista työpasseista, joita olin nähnyt ainakin yhdessä nimismiehen arkistossa. Useimmat eivät siellä työskennelleessän muuttaneet pysyvästi kirjoille.

Käsialanäytteet SSHY:n jäsensivuilta Ylöjärven muuttaneista 1914 - 1915

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti