maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vihaista puhetta

Lehtijutut itkevästä vauvasta ja SM-liigan tviittauksesta saivat minut miettimään, mikä tällainen ilmiö - huono, aggressiivinen käytös - oikein on, mistä se johtuu ja onko se uusi asia. Kahteen ensimmäiseen kysymykseen en taida osata vastata. Kolmannesta minulla pitäisi olla jotain kokemusta muutamien vuosikymmenien ajalta. Täytyy heti sanoa, että suoraan itseeni kohdistuvana en ole sellaista kohdannut. Sen verran häijy olen luonteeltani, etten olisi ihan sanattomaksi jäänyt tuntemattomien loukkaajienkaan edessä. Mutta olenko ollut todistamassa sellaista tilanteeseen puuttuen tai puuttumatta? Sellaista tilannetta ei tule mieleen.

Lähde: pixabay
 
Monenmoista riitaa ja haukkumista oli kyllä ennenkin. Tuomioistuinten pöytäkirjat menneiltä vuosisadoilta todistavat varsin värikkäästä kielenkäytöstä. Taisin joskus kirjoittaa asiasta blogitekstissä. Riidan osapuolet ovat kuitenkin yleensä tunteneet toisensa: olleet naapureita tai ainakin saman kylän asukkaita, kenties sukulaisia. Vielä lapsuudessani ei kylätiellä kovin monta täysin tuntematonta liikkunut. Markkinoilla tai kaupunkireissuilla saattoi syntyä epäsopua tuntemattomienkin kanssa, varsinkin jos käytettiin alkoholia. Saatettiinpa naapuripitäjäläisiä nimitellä vähemmän kauniisti. Mutta että itkevän lapsen takia olisi pinna palanut useammalta aikuiselta. Enpä oikein usko. Oli suurempiakin murheita.

Kirjoitustaidon keksimisestä lähtien lienee haukkumakirjeitä lähetetty vihamiehiksi koetuille. Kirjoittaminen nimimerkin suojasta tai muuten tunnistamattomana lienee uudempi asia, mutta tullut tutuksi kyllä jo 1900-luvun loppupuolen julkisuuden henkilöille.  Kirjeet, puhelin tai lehdet eivät kuitenkaan antaneet mahdollisuutta ihan sellaiseen häiriköintiin, mihin verkossa halutessaan pystyy. Ajattelen, että ihminen muuttuu varsin hitaasti, niin hyvässä kuin pahassa. Ja että kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Tämä lähes kaikkialle leviävä vihapuhe on niin paljon uusia, hienoja mahdollisuuksia tarjoavan verkon pimeä puoli. Väärin ymmärretyn sananvapauden nimissä se näyttää tulleen sieltä kaduille ja liikennevälineisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti