Lyhyt avioliitto

Anna Matintytär syntyi 1796 Mouhijärvellä Vähä-Nyppelin talossa, jota varsinkin aiemmin oli sanottu myös Marttilaksi.  Isä-Matilla ja äiti-Vapulla oli kaikkiaan yhdeksän lasta, joista Anna oli keskimmäinen. Lapsista neljä kuoli pieninä. Työtä talossa varmaan riitti myös Annalle, joka oli ainoa aikuiseksi elänyt tyttö. Pikkulapsia oli talossa vuoteen 1809, jolloin nuorimmainen Taavetti kuoli. Isännäksi tulleelle Matti-veljelle alkoi syntyä lapsia 1812.

Anna avioitui vuoden 1820 heinäkuussa. Puoliso oli torpan poika Matti Matinpoika Lähteenmäki Hämeenkyrön Kaipiosta. Matti oli myös syntynyt vuonna 1796. Emme tiedä, löysivätkö nuoret toisensa puhemiehen välityksellä - kuulutettujen luetteloa ei tuolta ajalta ole - vai tapasivatko jossain ja mieltyivät toisiinsa. Hääjuhlat kuitenkin lienee Vähä-Nyppelillä pidetty, koska vihkitiedot kertovat Annan olleen juhla-asuisena. Anna muutti häiden jälkeen Lähteenmäkeen.

Lähde:http://pixabay.com/fi/trilogia-kolmen-ristin-puinen-risti-68582/

Avioliitto jäi lyhyeksi. Matti Matinpoika kuoli marraskuun alussa 1820 puukotuksen seurauksena. Perillistä ei seurakunnan rippikirjaan ole merkitty, tosin sitä on muutenkin pidetty niukanpuoleisin tiedoin, ainakin mitä muuttoihin tulee. Puukotuksesta varmasti on lisätietoa tuomiopöytäkirjoissa. Niiden digitointia odottelen innokkaasti. Jos veikata pitäisi, niin humalaisten keskinäisistä välien selvittelystä on ollut kyse.

Millainen lienee kuolleen pojan vaimon asema ollut torpassa tuon jälkeen?Jos hänelle ei syntynyt lasta, hänen varmaan haluttiin lähtevän torpasta, varsinkin kun uudeksi torppariksi tuli vanhan vävy. Näytettiinkö hänelle kylmästi ovea vai pyrittiinkö löytämään uusi aviomies? Yksinkertaisinta oli lähteä piikomaan jonnekin. Annan kohtalosta joskus myöhemmin lisää.

Ei niin mallikelpoisia

Taas on äitejä palkittu ja kehuttu. Hyvähän se on, vaikka itse vierastankin sitä ylenmääräistä mallikelpoisuutta, joka näissä äitienpäivän juhlissa ja haastatteluissa pyrkii esille. Nyt palkituista äideistä vanhimmat ovat toki kasvattaneet lapsensa paljon nykyistä niukemmissa oloissa sodan jälkeen. Edelleenkin vanhemmilla (toivottavasti molemmilla) on paljon työtä, kun lapset ovat pieniä. Toisaalta useimmat heistä ovat silloin nuoria ja jaksavat, lapset kasvavat nopeasti ja pieni lapsi kaikessa luottavaisuudessaan on hyvin vaivat palkitseva.

Tämmöisessä pienessä protestimielialassa rupesin etsimään sukuni vähemmän mallikelpoisia äitejä. Perimätiedon lisäksi on heitä koskevia huomautuksia jäänyt rippikirjoihin. Eniten huomautuksia on tullut salavuoteudesta. Ehkä ihastuksen kohde ei halunnutkaan naimisiin tai sitten tuleva äiti itse huomasi, ettei elämä tämän rinnalla olisi ollut hääppöistä. Ehkä arka piikatyttö ei ollut uskaltanut kieltäytyä häntä ylempänä yhteiskunnan arvoasteikossa olleen vaatiessa seksiä. Monesti näin syntyneet lapset kuolivat pieninä, koska heillä ei ollut sitäkään turvaa, mitä köyhien vanhempien lapsilla tuohon aikaan oli. Usein kuitenkin nainen kasvatti lapsensa työikäiseksi piikomisen tai tehdastyön ohessa.

Toinen huomautusten syy suvussani on ollut alkoholin kanssa läträäminen. Tähän ovat syyllistyneet erityisesti miehet, mutta varsinkin perimätieto kertoo myös naisten osuudesta. He ovat valmistaneet viinaa ja myyneet sitä. Alkoholin vaikutuksen alaisena pahennusta herättäneitä naisia ei ole suvussa vastaan tullut. Ei oikein ole mahdollista selvittää, mitä laiton alkoholin valmistus ja myynti on perhe-elämään vaikuttanut. Ehkä se on ollut puhtaasti rahan ansaitsemista niukkaa elantoa helpottamaan. Ympäristö ei ole asiaa välttämättä paheksunut. Jos poliisi on pidättänyt perheen äidin tai tämä on joutunut käräjille, lienevät lapset tunteneet häpeää.

Lähde: http://pixabay.com/fi/ihmiset-nainen-lapset-jaakko-%C3%A4iti-37299/

Toivottavasti en näillä esimerkeillä menneisyydestä pilannut kenenkään juhlavaa tunnelmaa. Elämä vain on ja on ollut niin moninaista.

Niukasti sukututkijablogaajia?

Viestiketjussa "Sukututkijoiden blogit - täydennystä?" Suku Forumilla etsittiin päivittyviä yksityisten sukututkijoiden blogeja. Jos mukaan lasketaan myös aloittaja Kaisa Kyläkosken historiablogi, saatiin kokoon 14 sukututkimusta sivuavaa blogia. Lisäksi tulevat muutamien järjestöjen blogit. Varmaan verkon uumenissa piileksii joitakin blogeja, joita kukaan ei huomannut/halunnut mainostaa Suku Forumilla. Listasin nuo esille tulleet tuohon viereiseen linkkilistaan, jonka samalla laitoin aakkosjärjestykseen. Vaikka en itse ehdi ihan kaikkia niitä aktiivisesti seuraamaan, olkoot esillä tuossa ihan kannustuksen vuoksi.

Sukututkijoita lienee maassa tuhansia. Siihen nähden blogaajien määrä tuntuu vähäiseltä. Ruoka-, muoti- ja käsityöblogeja tuntuu verkossa riittävän. On kai niissä tietysti harrastajamäärätkin isompia. Mainituilla saattaa olla myös enemmän kaupallista merkitystä. Sukututkijat taitavat olla huonoja kuluttamaan. Matkustelukin on digitoinnin myötä vähentynyt kovasti. Harrastajien ikärakenteellakin voi olla merkitystä.

Aika monet aktiiviset sukututkijat ovat laittaneet verkkoon sukututkimussivunsa. Monet myös osallistuvat innokkaasti sukututkimusaiheisiin keskusteluihin verkossa. Ehkä he eivät tunne näiden lisäksi tarvetta blogikirjoitteluun. Jos en olisi tähän mennessä vielä julkaissut mitään, pyrkisin jotenkin yhdistämään sukusivut ja blogin kirjoittamisen. Mahdollisuuksia olisi useampiakin, jos olen oikein ymmärtänyt. Kun sivut kuitenkin ovat "valmiit", en toistaiseksi viitsi ruveta tekemään isoja muutoksia.

Siurosta vielä

Siurossa elettiin talvella ja keväällä 1918 traagisia hetkiä. Vallassa oli ensin Siuron punakaarti, joka syyllistyi joihinkin henkirikoksiin. Ainakin Hämeenkyrön nimismies Nyström poikansa kanssa surmattiin Siurossa.  Tiettävästi siurolaiset olivat asialla myös, kun Suodenniemen kirkkoherra Kaarlo Kalpa ammuttiin. Vetäytymisvaiheessa punaiset ampuivat joitakin omia päälliköitään Siurossa, kun nämä yrittivät saada perääntyviä joukkoja pysähtymään. Mahdollisesti kyseiset ampujat eivät olleet siurolaisia, vaan muita kaartilaisia.

Kun sitten valkoiset valtasivat Siuron, alkoivat teloitukset välittömästi. Kirjoissa "Verinen Siuro" (kirj. Lauri Lepola) ja "Meidän kylät" (toim. Arvo Mäkelä) on kuvausta noiden päivien tapahtumista. Kirjoissa on henkilötietoja tuolloin tapetuista. Molemmissa on myös aikalaisten muistikuvia tapahtuneista. Niiden tarkempi lähde ei selviä. Mahdollisesti kyseessä ovat Työväenarkiston Työväen muistitieto-sarjan kirjoitukset tai haastattelut. 

Kummassakin kirjassa on sama muistelus yöstä 25.4, jolloin vahvassa humallassa olleet valkoiset lähettivät Siuron työväentalolle kerättyjä vankeja kuolemaan. Tuona yönä kerrotaan ammutun 16 ihmistä. Punakaartin johtajat olivat luultavasti paenneet, joten surmatut olivat enimmäkseen tavallisia kaartilaisia. Ammutuksi tuli kuitenkin myös 60-vuotias Elina Kataisto, joka oli vaihtanut lehmänsä parempaan, eräästä talosta takavarikoituun eläimeen. 

Yritin löytää Suomen sotasurmat 1914 - 1922-tietokannasta Siurossa tapettuja. On tietysti muistettava, ettei kuolinpaikkaa ole välttämättä merkitty kylän tarkkuudella. Tietokanta kuitenkin löytää 13 Siurossa kuollutta punaista. Kuolinpäivät ovat 31.3, 1.4, 7.4, 12.4 ja 25.4. Ilmeisesti tappaminen loppui Siurossa tuohon veriseen yöhön.

Tämä kuva ei ole Siurosta, vaan Fellmanin pellolta Lahden läheltä. Kuva kuuluu Kansan arkiston kokoelmiin: Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:FellmanFieldPrisoners1918.jpg

Kaulausta ja silitystä

Ei, otsikko ei tarkoita sen paremmin halaamista kuin leipomiseen liittyvää taikinalevyn tasoittamista. Kaulaus tarkoittaa  puhtaan pyykin käsittelyä. Usein, kun syötän lakanoita mankeliin, muistelen tuota varhaislapsuuden silitystapaa. Yritin löytää vapaasti käytettävää kuvaa kyseisistä välineistä, mutta verkko ei oikein sellaista tarjonnut. Tyydytään siis linkkiin. Keski-Suomen museon "Päivä Eilisessä"-sivulla on paitsi kuvat välineistä, myös työohje, jos joku haluaisi ruveta tätä ympäristöystävällistä tapaa taas harrastamaan.

Jos kaulausta voikin pitää ympäristöystävällisenä, kovin käyttäjäystävällistä se ei ollut. Lasten voimat eivät oikein kaulitsemiseen riittäneet. Niinpä minäkin olen vain joskus kokeillut. Ei meillä muuta kaulittu kuin lakanat ja mahdollisesti saunapyyhkeet. Mieleen ei ole jäänyt, mitä niille sen jälkeen tehtiin, kun kaulitseminen vähitellen loppui. Mankelia en kotoa muista. Olisivatko materiaalit kehittyneet niin, että pelkkä pyykin "vetäminen" riitti?

Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Flat_irons_dsc05527.jpg

Kyllä meillä silitysrautakin oli käytössä. Sillä silitettiin vaatteet. Tuollaisista liedellä kuumennettavista laitteista oli jo siirrytty sähkökäyttöisiin. Niissä ei toki vielä ollut termostaattia, joten rauta piti vain muistaa irrottaa verkosta sopivassa kohdassa. Kun silitys ei enää sujunut, piti sähkövirta taas kytkeä. Muistini mukaan mitään on/off-kytkintä ei ollut, vaan töpseli otettiin pois pistorasiasta. Onneksi vaatteet kestivät yleensä kuumaa  melko hyvin.

Aivan lapsuuteni silitysraudan mallia ei verkosta löytynyt, mutta tämäntapainen se oli. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Ironing.jpg

Siurosta

Kuinkahan moni suomalainen tietää tuonnimisen paikan? Moni voi olla sitä mieltä, ettei paikassa ole mitään tietämistäkään, mutta lähiseutujen asukkaille se kumminkin on muodostunut tutuksi. Eri aikoina eri syistä. Näin kuvailee Siuroa nimimerkki Wannas Tampereen Uutisissa 24.3.1893.

Siuro on pienoinen torpparikyläkunta, sijaitseva Pirkkalan ja Karkun pitäjien rajalla, kuuluva osaksi molempiin seurakuntiin, siis kahteen eri lääniinkin, Hämeen sekä Turun ja Porin; paikalla, jossa pohjoisesta tulevat Kyrös- ja Enon-selän vedet Siuron kosken kautta laskevat Kuloveteen. Sekä Tampereelta Poriin vievän valtamaantien varrella ja myös paraillaan rakennettavan, Tampereen-Porin rautatielle tulevan Siuron aseman lähellä. Siis hyvin hyvällä liikepaikalla. Vaikka paikka on kyllä edullinen, on mainittu koski saanut purkaa vettänsä tuottamatta ihmiskunnalle muuta hyötyä, kun vähän leivän aineksia jauhattamalla ja käyttämällä vähäpätöistä yksi raamista sahaa, jotka molemmat, niin saha kun mylly ovat pyörineet vesirattaan avulla. - Olinpa unohtaa! Onhan jo moniaita vuosia siitä laskettu alas metsiemme aarteita, sahatukkia ja parruja, Poriin matkatessaan.

Wannas kertoo, että pari kauppiasta on Siuroon asettunut ja Kuljun kartanon omistajan omistamia sahaa ja myllyä ajanmukaistetaan.

Siurolla oli tosiaan aikanaan liikenteellistä merkitystä. Höyrylaivat kulkivat Kyröskoskelta Siuroon, jonka asemalta matka jatkui junalla. Myös tavaraa kulki tätä reittiä erityisesti Kyron tehtaalta. Kyröskoskelta laivalla pääsi ainakin Ikaalisiiin saakka, luultavasti siitä vielä pohjoisemmaksikin. Höyrylaivaliikenne taisi olla voimissaan vielä sota-aikana.   

Siuron aiempaan ja myöhempään historiaan voi tutustua Siuro.net-sivustolla. Kylällä näyttää olevan toinenkin sivusto, Siuro.Info.

1900-luvun alussa rakennettu Siuron kirkko. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Siuro_church,_Nokia,_Finland.jpg

Kaksi Kaarinaa

Rupesin varmentamaan Tyrvään sukujuuriani, joissa oli eräitä syntymä-, vihki- ja kuolinaikoja jäänyt joko rippikirjan tai Hiskin varaan. Olin ne kerännyt ajatellen lainaavani jossain vaiheessa mikrofilmit, sitten olin ryhtynyt odottamaan luetteloiden digitointia. No, nyt nuo luettelot löytyvät Digitaaliarkistosta. Ehkä ovat olleet siellä jo hyvän aikaa. Siitä on nimittäin jo kauan, kun viimeksi näitä tyrvääläisiä katselin.

Tyrvään Liuhalan kylän Rekolan talon Kerttu-emäntä kuoli 1698. Sipi-isäntä oli leskenä kahdeksan vuotta, mutta avioitui vanhoilla päivillään 1706 Kiikan Haapaniemestä tulleen Kaarina Martintyttären kanssa. Kaarina lienee ollut tuolloin alle 40-vuotias, koska perheeseen syntyi ensin Maria-tytär 1707 ja 1712 vielä Paavo, joka tosin kuoli pienenä. Kaarinan syntymäaika ei käy ilmi Tyrvään rippikirjoista. Rekolassa hän on vuoteen 1713, mahdollisesti vuoteen 1715. Sipi kuoli 1712. Rippikirjasta ei käy ilmi, minne Kaarina Rekolasta siirtyi eikä Hiskikään löydä sopivaa uutta avioliittoa. Takaisin Kiikkaan hän ei näyttäisi palanneen.

Saman talon vävy Erkki Erkinpoika menetti vaimonsa Vappu Sipintyttären 1711. Heti seuraavana vuonna hän avioitui uudestaan. Puoliso oli samalla kylällä piikana ollut Kaarina Martintytär. Tämänkään syntymävuotta ei näy rippikirjassa. Kun hän kuoli 1743 - oltuaan yhdeksän vuotta leskenä - hänet merkittiin yli 60-vuotiaaksi. Hän olisi siis syntynyt ennen vuotta 1683.

Tuo nimien samankaltaisuus on hämäävää. Hetken kävi mielessä, että Erkki Erkinpoika oli avioitunut appensa toisen puolison kanssa. Niin ei kuitenkaan näyttäisi tapahtuneen. Sipi haudattiin 18.5.1712. Erkki solmi uuden avioliiton 1.6.1712. Laki tuskin salli näin nopeaa uudelleenavioitumista. Lisäksi Maria Sipintytärtä ei enää näy talossa vuoden 1717 merkinnöissä. Varmasti hän olisi asunut yhdessä äitinsä kanssa. Meillä täytyy siis olla kaksi Kaarinaa, joista toinen häipyy jäljettömiin.

Maisema Tyrväältä. Lähde: SA-kuva