Hajanaisia ajatuksia sieltä täältä sukutukimuksesta

Miten voikin Astiasta joskus olla niin vaikea löytää etsimäänsä? Nyt hain erään käräjäkunnan lainhuudatusasiain pöytäkirjoja 1900-luvulta saadakseni niihin käyttöluvan. Niihin kun sattuu sisältymään myös holhousasioita, joten sellainen tarvitaan. No, kun aikani olin tarkennellut sarjoja ja hakulausetta, sain etsimäni esiin. Hiukan helpotti, että vasempaan reunaan oli tullut mahdollisuus suodattaa hakutuloksia niin, ettei seitsemänsadan hakutuloksen (siis siinä vaiheessa, kun haku suostui ylipäätään löytämään jotakin) joukkoa tarvinnut selata kokonaan. No, en tietenkään muistanut laittaa toimivia hakuehtoja muistiin. Arvatkaapa muistanko ne, kun on aika tilata noita asiakirjoja?

Erään seurakunnan varhaisimmassta rippikirjasta löytyy perhe, jossa Matti Juhonpoika näkyy lapsena vanhempiensa perheessä, vanhemmat olkoot Juho Matinpoika ja Liisa Antintytär. Myös Juhon isä Matti Antinpoika ja hänen vaimonsa Maria Yrjöntytär ovat elossa. Mitä tästä voidaan päätellä? Todennäköisesti isälinja Matti --> Juho --> Matti. Äidit vahvistuvat helposti vain, jos kastettujen luettelot ovat säilyneet ja niihin on merkitty lasten äidit. Näinhän ei aina ole. Kun joudutaan aikaan ennen kastettujen luetteloita, ollaan aika paljon epävarmemmalla pohjalla. Naisia kuoli paljon synnytyksiin ja uusia avioliittoja solmittiin niin pian kuin se oli mahdollista. Henkikirjamerkintöjen pitää siis olla riittävän tarkat. Kyllä isälinjankin päättely tietysti edellyttää, että rippikirjasta käy ilmi sukulaisuus. Se on kuitenkin yleensä merkitty.

Omistin osan viikonlopusta Kanadaan 1900-luvun alussa muuttaneiden tutkimiseen. Aiemmin jo kerroin havainnoista World Vital Recorsin ja Ancestryn suhteen. Lisäksi selailin FamilySearchin tietokantoja. En muista, olenko aiemmin käynyt sieltä Kanadaa yhtä järjestelmällisesti läpi. 

Kuvakaappaus kokoelmien alusta

Jotain toki löytyikin. Nuo selailtavat arkistot (Browse Images) vaativat vielä aikaa ja lisäharkintaa. Jollekin keskustelupalstallekin taidan päätyä paikallisten apua hakemaan. Onko 11.8.1884 syntyneeksi merkitty Kalle varmasti se Kalle, joka oikeasti syntyi 11.8.1883, kun hänen sukunimensäkin on merkittävästi lyhentynyt?

Sekalaisia hakuja ja soundexia

Olen joskus kirjautunut palveluun nimeltä World Vital Records. En varsinaisesti pääse näkemään sen tietokantoja (koska en ole maksanut maksua), poikkeuksena Find A Grave, joka on kaikille avoin. Olen kuitenkin huomannut, että MyHeritage Family Treen näkyvistä tiedoista saa joskus vinkkiä etsimästään henkilöstä, vaikkapa tämän kuolinvuodesta. Se voi motivoida pyörittelemään sanomalehteä mikrofilmiltä kuolinilmoituksen löytämiseksi. Lisäksi huomasin yhden oman huolimattomuusvirheeni. Lapsena kuolleen sukulaisen kuolinaika puuttui omista tiedoistani. Asia oli helppo tarkistaa digitoidusta haudattujen luettelosta. Olisin kaivannut palveluun ulkopuoliselle mahdollisuutta lähettää viesti sukupuun laatijalle, vaikka tämän nimeä ei näytettäisikään. Olisin voinut antaa lisätietoa ja myös kysäistä, mistä muutamat sukulaiseni olivat saaneet Herra-tittelin (ei kai sitä nimeksikään oltu luultu). Herroja ei ole sukuun eksynyt.

World Vital Records lienee jollakin tavalla kimpassa Ancestryn kanssa. Verkosta asia varmaan selviäisi, en vain jaksanut hakea. Ainakin tietokannat ovat osittain samoja. Ancestryyn oli mielestäni nyt tullut uutena Kanadasta äänestäjien luettelot 1935 - 1980 (?). Ainakaan en ole niitä aiemmin saanut esiin. Pitääköhän Kanadassakin rekisteröityä äänestäjäksi? Luetteloista löytyi tuttuja nimiä. Toivottavasti Ancestry laittaa ne joskus muutamaksi päiväksi kaikille auki.

Noissa englanninkielisissä hauissa alkaa ärsyttää se, että ne aika heikosti löytävät pieniä, yhden tai kahden kirjaimen muutoksia nimissä. Jotenkin kuvittelen, ettei siirtolainen ole vain sanonut nimeään, vaan usein työntänyt nähtäväksi jonkun dokumentin, jossa nimi oli näkyvissä. Vieraskielinen nimi on ollut silti helppo kopioida väärin. Soundex-haku tarjoaa tulokseksi ihan mitä sattuu. Toki etsittykin voi putkahtaa esiin, mutta aikamoisen määrän ihan kummallisia nimiä joutuu kahlaamaan läpi johtuen kielten erilaisesta ääntämyksestä.

Fort William Historical Park, Thunder Bay, Kanada. Fort Williamiin suuntasi paljon suomalaisia 1900-luvun alussa. Kuvaaja Doug Coldwell.  Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Fort_William_Historical_Park_buildings.jpg. 

Annan uusi avioliitto

Jokin aika takaperin kerroin Anna Matintyttärestä, jonka ensimmäinen avioliitto jäi kovin lyhyeksi. Mitä siis tapahtui torpanpojan leskelle? Lähteenmäen torppaan hän ei jäänyt, vaan lähti piiaksi. Kun leskeksi jääminen tapahtui vuoden lopulla, on mahdollista, että hän palasi vähäksi aikaa kotiinsa Mouhijärvelle ja hankki sieltä käsin piian paikan Hämeenkyrön Parilassa. Rippikirja ei kerro, milloin hän on sinne tullut. Onhan hän voinut mennä suoraankin Parilaan, kyllä kai piika voitiin tällaisessa tapauksessa palkata kesken palvelusvuoden.

Parilassa hän kumminkin oli palveluksessa, kun hänet lokakuussa 1822 vihittiin Mahnalan Alanen-Okslammin torpparin Heikki Heikinpojan kanssa. Tämä oli Annaa kymmenkunta vuotta vanhempi ja  leski, vaimo Leena oli kuollut joulukuussa 1821. Anna ehti olla leskenä vuoden pitempään. Heikillä oli neljä lasta, Anna oli lapseton. Anna muutti emännäksi torppaan. Kuten ensimmäisen avioliiton kohdalla jää nytkin miettimään, miten lesket toisensa löysivät. Välimatkaa oli ainakin 20 kilometriä. Jos nimittäin karttaa oikein katsoin, Alanen-Okslammi on sijainnut (ehkä vieläkin sijaitsee) aivan Hämeenkyrön ja Nokian (silloin Pirkkalan) rajalla. Olisiko käytetty puhemiestä?

Vihittyjen luettelo ei kerro, missä Heikki ja Anna vihittiin. Näin juhlavasti ei kumminkaan ajeltu. Kruunuhäät Ilmajoella 1955. Kuvaaja tuntematon. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Grey_Bismark.jpg

Niin alkoi Annan elämä sujua tavalliseen torpparitapaan. Hän sai Heikin kanssa pojan ja kolme tytärtä. Heikin vanhin poika ensimmäisestä avioliitosta rupesi aikanaan torppariksi. Anna ja Heikki elelivät torpassa vanhuksina kuolemaansa saakka. Anna kohtasi matkansa pään 1846 ja Heikki 1849. Annan kuolinsyy oli kurkkutauti, Heikki kuoli keuhkotautiin. Tyttäristä yksi kuoli vain 21-vuotiaana. Toinen tytär ja poika muuttivat Ylöjärvelle. Kolmas tyttäristä muutti vanhempiensa kuoleman jälkeen Mouhijärvelle. Torppaa kutsuttiin myöhemmin pelkästään Alaseksi.

Sukututkijalle tietoa vuokralautakuntien arkistoista

Useimpien nykyisten kaupunkilaisten juuret löytyvät maaseudulta, jos mennään ajassa tarpeeksi taaksepäin. Monien kohdalla riittää sata vuotta siihen, että vastaan alkaa tulla torppariesi-isiä. Mutta millaisissa oloissa nuo esivanhemmat elivät? Sadassa vuodessa muutos on ollut suuri. 

Jos hyvin käy, voi torpan olosuhteista saada varsin tarkkaa tietoa. Vuosina 1909 - 1934 (Wikipedian mukaan) toimi kunnissa vuokralautakunta, isommissa useampikin, joka käsitteli ja sovitteli torpparien ja mäkitupalaisten riitoja maanvuokraajien kanssa. Usein kyse oli isännän mielestä torpan huonosta hoidosta. Vuokran (rahaa ja päivätöitä) maksaminen saattoi olla myöhässä. Muistan kuitenkin nähneeni vuokralautakunnan suorittaneen torpan katselmuksen myös molempien pyynnöstä, kun torpankontrahti uusittiin.

Vuokralautakunta tosiaan suoritti katselmuksen. Siinä arvioitiin ainakin torpan rakennusten kunto, viljelysten hoito, teiden kunto, metsä, aitaaminen ja myös mahdolliset puutarhakasvit kirjattiin ylös. Metsää torpparilla ei ollut, mutta sovitulta alueelta hän sai ottaa polttopuita ja rakennustarvikkeita. Lautakunta antoi kunnostusmääräyksiä, vuokranmaksuaikatauluja ja suosituksia vuokrasta. Mikäli katselmuksen tulos ei miellyttänyt, voi asian viedä oikeuteen. 

Eniten minua on hämmästyttänyt rakennusten suuri määrä. Kirjaan tähän malliksi erään torpan rakennukset: asuinrakennus, luhtirivi, ratashuone ja lato, talli ja lato, vanha navetta, navetta, sauna, aitta, riihi, riihilato ja niittyladot. Niittylatojen määrä ei käy ilmi, mutta niitä oli enemmän kuin kaksi. Kaikista rakennuksista oli kirjattu niiden kunto, kateaine, oliko kivet alla jne. Jos sukututkija siis haluaa tietää torppariesivanhempiensa elinoloista, kannattaa käydä kunnan arkistossa katsomassa, olisiko vuokralautakunta pitänyt torpassa katselmuksen.

Niemelän torppa Seurasaaressa. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Niemel%C3%A4_tenant_farm_%28Niemel%C3%A4n_torppa%29_in_Seurasaari.jpg

Aika monissa kunnissa asutuslautakunnat alkoivat käsitellä torpparien asioita 20-luvulla. Siitä joskus myöhemmin lisää.

Vedeltiin hirsiä

sananmukaisesti paikasta toiseen. Vedettiin ainakin, jos oli talviaika. En ole mikään rakentamisen ja vielä vähemmän hirsirakentamisen asiantuntija. Lapsuuteni olen hirsitalossa asunut ja oppinut, että hirsirakennus elää. Hirret pitävät ääntä niin kovalla pakkasella kuin lämpimälläkin. Lämpölaajenemisestahan siinä lienee kysymys. Lämpötila sisällä saattoi talviaamuna olla aika matala, mutta ainakin ilmanvaihto toimi.

Sukututkijana aloin vähitellen kiinnittää huomiota vanhojen ihmisten kertomuksissa rakennusten siirtelyyn. Usein olen kuullut, että jokin rakennus sijaitsi alunperin toisessa paikassa, oli kenties ihan toisen perheen asuntonakin. Sitten rakennus purettiin, hirret siirrettiin toiseen paikkaan ja toinen perhe sai siitä kodin. Jos he rakensivat hiukan isomman, saattoivat vanhan rakennuksen hirret kelvata pirtin rakennusaineiksi. Joskus mökin vanhoja hirsiä käytettiin vaikkapa puorin rakentamiseen. Päinvastaisistakin tapauksista olen kuullut.

Tässä hirsien uusiokäytössä oli varmaan kyse työn säästämisestä. Kun ihmisvoimalla tehtiin kaikki, helpotti, kun rakennuspuuta ei tarvinnut lähteä metsästä kaatamaan. Torpparit ja mäkitupalaiset saattoivat omistaa rakennuksensa vaikka maa, jolle ne oli pystytetty, kuului talolliselle. Olen nähnyt kauppakirjoja, joissa on erikseen mainittu kauppaan kuulumattomat mäkitupalaisen rakennukset. Niinpä hänellä oli myös oikeus ne myydä,  mikäli ei itse tarvinnut niitä muualle muuttaessaan. Jos isäntä ei halunnut uutta vuokralaista, piti ostajan siirtää rakennukset.

Lieneeköhän tätä aittaa koskaan siirretty? Timo Tervon valokuva osoitteessa http://www.flickr.com/photos/totervo/2671033561/

Turku - musta aukko

Olen onnistunut sukututkimuksessani kadottamaan aika monta tutkittavaa henkilöä Turkuun. Ihan oikea musta aukko ei kuitenkaan ole kyseessä, osa heistä nimittäin putkahtaa uudelleen esille muualla, tavallisesti palaamalla kotipaikkakunnalleen. Ajalla ennen kirkonkirjojen digitointia kehitin itselleni jonkinlaisen Turku-kammon. Eihän nimittäin ison seurakunnan mikrofilmejä noin vain selata läpi, varsinkaan kun ne on kaukolainattava. Digitointi on lievittänyt kammoani, kotikoneella voi ryhtyä vähän työläämpäänkin puuhaan tai vain kokeilla onneaan.

Turkuun katoaminen johtuu aika monesta seikasta. Ensimmäinen syy on se, ettei muuttaneiden luetteloita ole suomalaisesta seurakunnasta (useimmat tutkittavistani olivat suomenkielisiä) ennen vuotta 1811. En tarkkaan muista, ovatko ne tuon jälkeenkään ihan täydelliset. Ainakaan kaikkia muuttokirjoja ei ole säilynyt. Erästä vuoden 1803 aikaan kaupunkiin tullutta oppipoikaa etsiessäni selasin sen ajan muuttokirjat häntä löytämättä. Kuten jo totesin, rippikirjojen läpikäyminen ei houkuttele.

Toinen syy saattaa olla siinä, että Turkuun tultiin maakunnasta usein käsityöläisammattia oppimaan. Pakko tässä kohdassa tunnustaa laiskuuteni. En ole koskaan jaksanut selvittää itselleni, miten nämä oppipojat rippi- ja henkikirjoihin merkittiin. Asuivatko he kenties mestarinsa taloudessa vai jossakin vuokralla? Turun maakunta-arkiston kortiston mukaan henkikirjoista näyttäisi puuttuvan oppipoikia. Muistaakseni virkailijakaan ei ollut varma, onko heidät kaikki ylipäätään Turkuun kirjattu. Kisälleistä on tietoja Turun kaupunginarkistossa, mutta minua kiinnostava tapaus oli liian varhainen. En myöskään tiedä, kuinka tuo suomen- ja ruotsinkielisten seurakuntien raja meni, mutta oletan, että seurakuntaan kuuluttiin äidinkielen mukaan.

Maaseutuseurakuntien kyliin tottuneelle Turun korttelit saattavat olla hämmentäviä. Turun Seudun Sukututkijoiden sivuilta löytyvä opas valaisee asiaa. Oppaasta löysin syyn, miksei erästä ruotsinkielistä esi-äitiä löydy rippikirjoista (joita siis kumminkin olen yrittänyt selata läpi). Hän on todennäköisesti ollut piikomassa paremman väen puolella, jonka rippikirjat ovat tuhoutuneet ajalta 1774 - 1809. 

Panoramakuva Turusta 1800-luvun loppupuolelta. Lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Turku_panorama_late_19th_century.jpg

Romaneja rippikirjassa

SukuForumilla käytiin taannoin pitkä keskustelu romanisukujen tutkimisen ongelmista. Seurasin keskustelua vain osittain, koska itselläni ei romanijuuria tiettävästi ole. Harvoin olen heihin törmännyt kirkonkirjoissakaan. Äkkiseltään tulee mieleen vain joku nälkävuosina kuollut, joka haudattiin nimettömänä. Voidaan tietenkin ajatella, ettei pappi ole välttämättä kirjannut romanitaustaa. Eihän jostakin ruotsinkielisen sukunimen omaavasta itsellisestä voi kansallisuutta varmaksi tietää.

Nyt huomasin Mouhijärven kahdessa rippikirjassa sivun otsikkona "Ziguenare", jonka oletan tarkoittaneen romaneja. Perheen sukunimi on Grönstrand, sama sekä miehellä, vaimolla että lapsella, joka hänkin lienee ollut jo aikuisiässä, kun noita rippikirjoja on kirjoitettu 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Kirkollista avioliittoa ei ilmeisesti solmittu, koska vaimo merkittiin kuollessaan naimattomaksi ja sai rippikirjassa Qp-merkinnän.  Vaimon kuoleman jälkeen mies solmi kirkollisen avioliiton. Ainakin yksi lapsista kastettiin ja vaimo haudattiin kirkollisesti. Ammatiltaan mies oli torppari. Aiemmassa rippikirjassa oli sama mies merkinnöillä "Torp" ja "Ziguenare". Silloin puolisoa ei ollut kirjattu, ehkä hän ei asunut paikkakunnalla. Seurana miehellä on aviottomaksi merkitty poikansa. Kenellekään perheestä ei ole kirjattu syntymäaikaa.

Koska torpan sijaintia ei ole kylän tarkkuudella kerrottu, vaatisi perheen seuraaminen rippikirjojen laajempaa selaamista. 1800-luvun lopusta löytyy kuitenkin vielä samalla sukunimellä joku ilmeisesti kiertelevää elämää viettänyt nainen, jolle on tehty hiukan tylyn tuntuinen lisämerkintä: 

Syytä ei ole kerrottu. Hiski tuntee Mouhijärveltä myös 1800-luvun alussa eläneen Bergströmin perheen, joka on saanut tittelikseen "zig".