1900-luvun lähteitä

Selasin tuossa erilaisia kopioita ja muistiinpanoja, joita minulla on 1900-luvun lähteistä. Tulipa mieleen, että niistä voisi laatia blogitekstin. Kun kirkon suhtautuminen 100 vuotta nuorempien rippi- ja historiakirjojen tutkimiseen on kielteinen, joutuu etsimään tietoa muista lähteistä. Yksi mahdollisuus on henkikirja. Niitä on pidetty 1980-luvulle saakka. Yleensä olen tilannut niistä maakunta-arkistoista valokopioita. Kun olen tiennyt ilmoittaa pitäjän ja kylän tarkasti, ei minulta mielestäni ole peritty kuin kopioiden hinta ja postikulut. Jostain syystä olen ollut siinä käsityksessä, ettei henkikirjoja pääse itse tutkimaan, lukuunottamatta mikrofimattuja vuosien 1905, 1910, 1915 ja 1920 henkikirjoja. Yllätys, yllätys. Kyllä ne Astiassa ihan kauniisti näkyvät myöhemmiltäkin vuosilta. Käyttölupaa toki edellytetään. Pitääkin ottaa tutkittavien listalle.

Jos sukulaiset osallistuivat vuoden 1918 sotaan, löytyy heistä yleensä jotain tietoa. Sotasurmaprojektin tietokannassa on aika kattava, joskaan ei varmaankaan täydellinen luettelo sodassa kuolleista. Voittajapuoli laati omistaan, myös elävänä säilyneistä, erilaisia matrikkeleja. Niitä löytynee isompien kirjastojen käskirjastoista. Hävinneen osapuolen eloonjääneistä voi löytää tietoa valtiorikosoikeuksien ja valtiorikosylioikeuden akteista. Jälkimmäiset on digitoitu ja arkistojen sisäisessä verkossa (ilman käyttölupaa) luettavissa. Lisäksi Kansallisarkistossa on vankileirien luetteloita ja suojeluskuntien materiaalia, jossa voi olla lausuntoja tai kuulustelupöytäkirjoja. Nimismiespiirien arkistot taas ovat maakunta-arkistoissa. Niissä olen nähnyt luetteloita vapautuneista vangeista, korvausvaatimuksia ym. materiaalia.

Jos sukua on asustellut enemmän yhdessä kylässä, kannattaa yrittää saada käsiinsä kyläkoulun arkisto. Yleensä se on kunnan arkistossa ellei ole edelleen koululla. Koulun matrikkeli, johtokunnan pöytäkirjat ja muu aineisto voi antaa tietoa sukulaisten kouluiän edesottamuksista. Kuuluiko joku sukulainen koulun johtokuntaan? Vai olivatko isovanhemmat niitä, jotka saivat koko kouluaikansa vaateavustusta?

Kyläkoulusta esimerkkinä Iivantiiran koulu Kuhmossa 2007. Kuva: Jari Sjölund. Lähde: http://www.flickr.com/photos/jarsjo/2091276582/

Vuokra- ja asutuslautakuntien pöytäkirjoista olen kirjoittanut jo aiemmin, samoin lainhuutoasiakirjoista. Paikallislehdistä ja sanomalehdistä myös. Hurskaita toiveitahan saa aina esittää. Omani on, että 1900-luvun sanomalehtien digitoiminen jatkuisi ja että digitoituihin lehtiin pääsisi tekemään hakuja. Mikä aarreaitta sieltä avautuisikaan! Olkoon sitten vaikka minkälainen käyttölupamenettely.

Vanha kirje

Kirjeistä olen kirjoittanut aiemminkin ja todennut, että suvussani niitä on säilynyt hyvin vähän. Se on sääli. Kymmeniä vuosia vanhat kirjeet ovat mielenkiintoisia. Ymmärrän kyllä toisaalta niitäkin, jotka ovat saamansa kirjeet hävittäneet. Eihän koskaan voi tietää, millaisen ihmisen käsiin ne joutuvat. Vanhoja Amerikasta tulleita kirjeitä olen  nyt päättänyt ruveta metsästämään kauempaa suvusta. Tiedän, että kauas muuttaneet kirjoittelivat useampien sisarustensa kanssa. Ehkä joku on niitä säilyttänyt.

Minulla on tallessa katkelma kirjeestä, jossa nuori nainen kirjoittaa sisarelleen toiselle paikkakunnalle Suomessa. Kirjoittaja ei ole varmasti tiedossa, koska kirjeen viimeinen sivu puuttuu ja sen myötä allekirjoitus. Myöskään kirjekuorta ei ole. Asiayhteyksistä päättelen kuitenkin, että isotätini siinä kirjoittaa isoäidilleni liki sata vuotta sitten. Sisällöltään kirje on hyvin samalainen kuin ne, joita olen itsekin lähettänyt. Siinä kerrotaan kuulumiset kotoa ja kylältä. Vanhukset ovat onneksi voineet hyvin, mutta eräs kyläläinen on kuollut. Nimipäiviä on vietetty, vähän juorujakin kerrotaan.

Molemmat naiset olivat tuolloin vielä naimattomia. Kirjeessä onkin vihjailuja nuoriin miehiin ("poikiin") ja kirjoittaja suunnittelee riiausta, kun hänen äitinsä lähtee matkalle. Luultavasti molemmilla naisilla oli seurustelusuhde vähintäänkin aluillaan, koska kumpikin avioitui parin vuoden kuluttua. Nuoria miehiä ei nimetä, ilmeisesti seurustelu ei ollut vielä niin vakaalla pohjalla. Ainahan oli olemassa vaara, että kirje joutui ulkopuolisten käsiin.

Muutamia tahrojakin ehtii sadassa vuodessa tulla

Ihmiset eivät ole niin kauheasti muuttuneet, viestintämenetelmät sen sijaan ovat.

Lähteiden merkitsemisestä

Lähteiden merkitseminen muistiin on tärkeää, sen ymmärrän ja olen jopa karvaasti kokenut, kun joskus olen kuvitellut muistavani asian muutenkin. Ongelmani johtuu laiskuudesta ja on sikäli uusi, että vasta digitoinnin aikakautena olen ruvennut kaipaamaan vähemmällä pääsemistä. Kun löydän tiedon, jonka kirjaan sukututkimusohjelmaan, en millään jaksaisi ruveta kirjaamaan lähteeksi "Viljakkala rk 1808 - 1817 s. 10" (keksitty).  Ja niin edelleen joka ainoa rippikirjasivu tai mikä nyt sattuukaan olemaan kyseessä...

Olen tosiaan alkanut kaivata tähän kopioi-liitä-toiminnolla selviämistä. Mielestäni se ei kuitenkaan tärkeimmistä suomalaisista digitoiduista lähteistä oikein onnistu. Enkä nyt kyllä muista, onnistuuko ulkomaisistakaan, en ole hoksannut kokeilla. Otetaanpa tähän näytekuva Digitaaliarkistosta (tiedän, ei ole s. 10):

Jos tuolta nyt linkin pystyisikin kopioimaan, niin sivunumeroa sieltä ei saa. Pelkästään linkkejä ei taas lähteeksi kannata laittaa, koska osoitteet  voivat muuttua.  Hiukan paremmin (kahdella kopioinnilla) homma voisi onnistua SSHY:n hakemistosta:

Mutta voisiko sen tehdä jotenkin vielä näppärämmin?

Jossakin vaiheessa harkitsin tietojen tallentamista kuvina omalle koneelle. Jos kuvat hyvin nimeäisi, saattaisi sillä pärjätä. Tallennustilaahan nykyisin on riittävästi ja varmuuskopioita saa erilaisia välineitä ja palveluja käyttämällä. Mutta: saako jokin ohjelma 20 vuoden kuluttua jpg-muotoisen kuvan avatuksi? Vai olisiko edessä satojen, kenties tuhansien kuvien muuntaminen johonkin toiseen muotoon? Ei sekään houkuttele.  Toistaiseksi siis varmuuden vuoksi kirjoittelen alkuperäisen lähteen nimen ja sivunumeron kiltisti muistiin.

Kaksi esi-isää Suomen sodassa

Viimeksi kirjoitin esi-isästäni sotilasYrjö Eenistä, jonka kohtalo taisikin selvitä. Hänen esivanhempiaan olen joskus katsellut, mutta kirjannut vain lisätietoihin, kun olen tuntenut liikkuvani vähän epävarmalla pohjalla. Ehkä pääsen nyt muutaman sukupolven taaksepäin, vaikka tuon ajan rippikirjat eivät ole erityisen tarkkoja ja niissä vilisee Yrjöjä ja jopa Yrjö Yrjönpoikia. Onneksi Viljakkala oli pieni saarnahuonekunta ja Yrjön kohdalla pääsee alkuun vain paria kylää selaamalla.

Näyttää siltä, että toinenkin esi-isäni seikkaili tuossa sodassa. Matti Heikinpoika Wass värväytyi reserviläiseksi Porin rykmentin Vesilahden komppaniaan, missä hän sai numerokseen 39. Hän näyttäisi olevan mukana sodan ajan miehistöluetteloissa reserviläisenä. Niiden mukaan hän on ollut mukana marssilla kotiin. Hiukan kiirettä pitää, koska hän avioitui Maria Matintyttären kanssa Tottijärvellä jo toukokuun lopussa 1809. Morsian on siis ollut valmiiksi katsottuna. Täytyy vielä katsoa miehistöluettelon tiedot uudemman kerran.

Osallistuminen sotaan selittäisi, miksi Matilla myöhemmin hänen asuessaan itsellisenä Hämeenkyrössä on toistuvasti rippikirjassa merkintä "njuter pension". Kuka eläkettä mahtoi maksaa? Jonkinlaisia sotilasvanhusten avustuskassoja perustettiin 1850-luvulla, mutta muistaakseni Matilla tuo merkintä esiintyy jo sitä ennen. Hän ei myöskään liene se reserviläinen Matts Wass, joka mainitaan Suomen Julkisien Sanomien luettelossa 1859. Lehdessä mainittu Matti kuului Ala-Satakunnan kihlakuntaan, johon en oikein saa sen paremmin Vesilahtea kuin Hämeenkyröäkään sijoitetuksi. Sitäpaitsi minun Mattini kuoli jo 1856. Tosin luettelossa on teksti "ovat saanu apua...". Olen joskus selannut kirjaa, joka sisälsi luettelon silloin elossa olleista Suomen sodan veteraaneista. Valitettavasti en muista kirjasta muuta kuin ettei siinä minun Matti Wassiani ollut. Hm, sekavaa...

Minulle oli uutta, että reserviläisiäkin joutui sotaan ilman, että heistä tehtiin sotamiehiä. No, miehistä kai oli pulaa. Niinpä siis toinen esi-isä, jo vanhempi ja perheellinen, kuoli sodassa. Niin kai voi sanoa, vaikka hän sairauteen kuolikin. Toinen nuorempi ja poikamies selvisi ehjänä kotiin. 

Tottijärven kirkko, joka tosin on valmistunut vasta sen jälkeen, kun Matti ja Maria muuttivat pois. Ehkä he joskus kävivät sitä katsomassa. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tottij%C3%A4rven_kirkko_2012.JPG

Sittenkin Jöran

Taannoin kirjoitin ongelmasta, joka minulla oli erään ruotusotilaan suhteen. Kyrön komppanian Viljakkalan Hiiroisten ruodun 94 sotilas oli katselmusrullissa merkitty nimellä Johan En (usein Een), vaikka hänen rippikirjojen mukaan selvästikin piti olla esi-isäni Jöran En. (Etunimet tässä tarkoituksella ruotsinkielisessä asussa). Silloin en löytänyt asialle ratkaisua ja se jäi mielen pohjalle kaihertamaan. Koska Jöran/Johan En ilmeisesti oli kuollut Suomen sodan aikana, ei häntä löytynyt Viljakkalan haudattujen luettelosta. 

Eilen rupesin katsomaan, olisiko SSHY:n jäsenpuolelle tullut mitään uutta ruotusotilaista. Tunnen edelleenkin huonosti sotilaslähteitä ja -termejä. Nyt löysin sattumoisin Suomen palkkarästikomitean arkiston. Sitä selatessani kävi ilmi, että Kyrön komppanian ruodun 94 sotilas Een oli saapunut 26.2.1809 sairaana Tornioon ja siellä kuollut. Talvi 1808 - 1809 oli kohtalokas monelle sotilaalle ja paikalliselle. Kulkutaudit levisivät muutenkin heikkokuntoisten sotilaiden keskuudessa. Jostain muistelen lukeneeni, että pari tuhatta sotilasta kuoli Tornion seudulla tuona talvena. 

Kyrön komppania kuului Porin rykmenttiin, jota tämä Albert Edelfeltin maalaus "Porilaisten marssi" esittää. Ei tainnut olla esi-isän taivallus sairaana lumessa näin uljaan näköistä. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Bj%C3%B6rneborgarnas_marsch_svartvit.jpg

Vielä merkittävämpi löytö oli kuitenkin valtakirja, jolla sotilas Jöran(!) Eenin leski Maria Yrjöntytär syyskuussa 1811 yhdessä muiden viljakkalaisten sotilaiden tai heidän omaistensa kanssa valtuutti majuri ja ritari Gripenbergin tai hänen edustajansa nostamaan ja kuittaamaan sodan aikaiset palkat Ruotsista. Nyt kaikki täsmäsi rippikirjasta löytämäni kanssa. Voin siis olettaa, että katselmusrullissa etunimi oli kirjattu väärin. 

Taidanpa yrittää selvittää, onko Torniossa mitään muistomerkkiä näille kuolleille sotilaille. Voisin käydä sellaista katsomassa ja muistelemassa esi-isäni sotatien tuskaisia loppuvaiheita.

Miksi seurakunnat jemmaavat historiakirjoja?

Tässä taannoin halusin varmistaa Tervolassa 1881 kuolleen henkilön kuolinajan haudattujen luettelosta. Sinänsä rippikirjaan tehdyt merkinnät olivat tuolta ajalta yleensä oikein, mutta kumminkin. SSHY:n jäsensivuilla haudattuja oli vain vuoteen 1877 asti. Pitäisikö lähteä arkistoon mikrokortteja katselemaan? Ei kannata, ei siellä ole haudatuista tietoa yhtään pitemmälle, kertoo Vakka. Muutaman kerran aiemminkin olen törmännyt vastaavaan tilanteeseen. 1800-luvun loppupuolen historiakirjat ovat edelleen seurakunnalla. Sellainenkin tapaus tuli tuossa taannoin vastaan, että eräs seurakunta oli toimittanut alkuperäiset - tässä tapauksessa rippikirjat - arkistoon, mutta pitänyt mikrokortit itsellään.

Jos olen oikein ymmärtänyt, on Kirjuri-järjestelmä otettu kaikissa seurakunnissa käyttöön. Siellä ei kuitenkaan vielä liene digitoituna kaikkien seurakuntien vanhoja, käsinkirjoitettuja rippi- ja historiakirjoja. Olisiko nyt sitten niin, että jotkut seurakunnat pelaavat varman päälle ja pitävät mikrokortit itsellään kunnes järjestelmä toimii kokonaisuudessaan? Toisaalta moni seurakunta näyttää varsin mainiosti pärjäävän ilman noita kortteja. Kyse ei myöskään voi olla tuosta kirkkohallituksen 100 vuoden aikarajasta. Nämä ovat selkeästi vanhempia. 

Norjalainen kuolleiden luettelo vuodelta 1822 Osin seurakunnasta. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:The_Crazy_Monday_-_church_register_from_Os_parish.jpg

Olen ainakin johonkin määrään optimisti ja aika pitkälti luotan siihen, etteivät ihmiset eivätkä organisaatiot tee tällaista kiusallaan tai edes laiskuttaan. Järkevää syytä on silti vaikea keksiä. Sukututkimus ei ainakaan voi olla sellainen. Tässähän päinvastoin olisi hyvä tilaisuus ohjata tutkijat arkistoon. Sukuselvityksiä seurakunnat antavat myös perukirjoituksia varten. Jos joku yli 100-vuotias nyt kuolee, voisiko hänellä olla 1880-luvulla syntyneitä sisaruksia? Hm, teoriassa kai. En silti usko, että monessakaan seurakunnassa tällaisia henkilöitä on.

Eikä pidä unohtaa sanomalehtiä

Viimeksi kirjoittelin lähteistä, joista voi löytää tietoa sukutorpan vaiheista. Liikuin siinä varsin "virallisissa" tiedoissa. Epävirallisempiakin on. Kun kaikki muistitieto on katsastettu ja kuunneltu, on aika kääntyä Historiallisen sanomalehtikirjaston puoleen. 

Mitä tietoa lehdistä sitten voi löytyä? Uutiset eivät aiemminkaan yleensä olleet hyviä. Jos torppa paloi poroksi tai sattui jokin muu vakava onnettomuus, saattoi lähialueen lehti noteerata asian. Yllättäen uutinen saattoi kulkeutua myös toiselle puolelle maata. En tiedä, oliko lehdillä samoja kirjeenvaihtajia tai toimiko maassa uutistoimisto. Joka tapauksessa lähes saman uutisen voi löytää useammasta lehdestä. Tähän hätään en keksi mitään tyypillistä myönteistä asiaa, joka lehdissä olisi kerrottu. Kyllähän torppari voi tietysti yksilönä kunnostautua vaikka pelastamalla jonkun hädästä. Yksi torpan omaksi osto on sattunut kohdalle.

Kuva ruotsinkielisestä lehdestä tuenosoituksena suomenruotsalaisille ja ruotsin kielelle Suomessa. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Finlands_Allm%C3%A4nna_Tidning_1827-09-11_1.jpg

Kun tultiin 1900-luvulle, alkoi työväenlehdistö nostaa torppareiden huonoa asemaa esille. Vanha torppari oli saanut häädön raadettuaan koko elämänsä taksvärkin teossa ja torppansa hoidossa. Kuvaukset ovat joskus hyvinkin tunteisiin vetoavia. Ehkä asioita suurenneltiin, mutta kyllä jutuissa jonkinlainen totuuden siemen piili. Ihan aiheetonta tekstiä ei ole tullut vastaan.

Oma viitseliäisyyteni ei ole riittänyt sanomalehtien laajamittaiseen selailuun mikrofilmeiltä. Muutaman paikallislehden vuosikertoja olen sen sijaan käynyt läpi aika hyvin tuloksin. Historiallisen sanomalehtikirjaston siunaus on hakutoiminto. Siinäkin toki pitää toivoa, että sukutorpan nimi olisi sieltä harvinaisemmasta päästä. Mäkelä-nimisiä torppia on Aamulehden levikkialueella ollut aika monta. Kellosalmi on jo huomattavasti parempi nimi tässä suhteessa.