Anteron tarina

Antero syntyi vasta itsenäistyneeseen Suomeen helmikuun alussa 1918. Kotiseutu oli tuolloin punaisten hallinnassa, mutta toistaiseksi oli rauhallista. Isä-Taavettikin oli liittynyt punakaartiin. Kun valkoiset valtasivat paikkakunnan, lähti Taavetti pakenemaan muiden punaisten mukana. Äiti-Hilda jäi pienen Anteron kanssa kotiin. Taavetin pakomatka - toki välissä taisteltiinkin - päättyi vapunpäivänä Lahteen, kuten niin monen muuunkin. Sieltä hän joutui vankileirille Lappeenrantaan. Sen olosuhteet veivät Taavetin terveyden ja hän kuoli heinäkuussa 1918 sairauteen vankileirillä.

Hilda oli nyt uudessa tilanteessa. Punalesken ei ollut helppo saada töitä, mutta jotain sentään järjestyi. Myös sukulaiset auttoivat vähän. Vuoden 1925 alussa tuli kuitenkin seinä vastaan ja Hilda päätti viedä Anteron lastenkotiin. Sieltä tämä aloitti koulunkäyntinsä, joka päättyi 1930. Ilmeisesti hän ehti käydä neljä vuotta koulua eikä jatkoluokkia vielä ollut. Tiettävästi hän sopeutui hyvin lastenkotiin. Vanhempia lapsia ohjattiin sieltä taloihin töihin ja viimeistään 1934 on Anteronkin työura alkanut. Hän ehti olla renkinä useammassa talossa. Valokuvat kertovat nauravaisesta, melko hennonnäköisestä nuoresta miehestä. 

Ilmeisesti Antero ei osallistunut talvisotaan, ainakaan sellaisesta ei ole merkintää hänen tiedoisssaan. Ikänsä puolesta hänen olisi kai pitänyt joutua rintamalle. Olisiko hento nuorimies määrätty suorittamaan asevelvollisuuttaan vasta vuotta myöhemmin. Jatkosodassa hän taisteli alusta alkaen melkein sodan loppuun saakka. Hänen sotatiensä kulki Nuijamaalta Räisälän ja Taipaleenjoen kautta Syvärin voimalaitokselle. Siellä lähellä, Nurmoilassa, hän kaatui kesäkuun 1944 lopussa. Hänen ruumiinsa jäi kentälle. Vain muistokivi kotipitäjän hautausmaalla kertoo hänestä. Paikallislehdessä oli viimeisen työnantajaperheen laittama kuolinilmoitus.

Kuvassa on Jandebajoki Syvärin voimalaitoksen lohkolta. Lähde: SA-kuva