Tieto ei aina lisää tuskaa...

Olen tainnut useammankin kerran kirjoittaa siitä, että sukutukimus antaa näkemystä historian tapahtumiin. Kun omia sukulaisia on kuollut nälkävuosien aikaan, panee se pohtimaan tuota aikaa hiukan toisin kuin vain yleisellä tasolla. Toimii se myös toisin päin. Jos huomaa, että esivanhempi on kuollut 1866 - 1868, kannattaa muistaa nälkävuodet ja katsoa, oliko kuolinsyynä lavantauti tai muu tarttuva sairaus. Kaiken kaikkiaan hyvästä historian tuntemuksesta on sukututkijalle apua. Omaa sivistystäni en voi tässä suhteessa kehua. Koulussa kyllä olin innostunut historian opiskelusta, mutta sen jälkeen en ole lisännyt tietämystäni mitenkään järjestelmällisesti. Olen lueskellut sitä, mikä on sattunut sillä hetkellä kiinnostamaan.

Kaikki sukuhaarat eivät ainakaan itselleni ole ihan yhtä kiinnostavia. Miksi jokin sukuhaara sitten on erityisen mielenkiinnon kohteena? Ehkä sen tutkiminen on ollut tavallista vaativampaa tai kenties siinä on tapahtunut jotain, mikä vieläkin herättää tunteita. Syitä voi olla monia. Joka tapauksessa tällaisesta haarasta tulee yleensä hankkineeksi enemmän taustatietoa. Jos vaikka perintötila on menetetty vieraalle, tulee yleensä kysyneeksi syytä ja selvittäneeksi joskus koko kylänkin vaiheita. Tai vaikka aviottoman lapsen isä ei koskaan selviäisi, häntä etsiessään sukututkija usein penkoo äidin elämänvaiheet tavallista perusteellisemmin. Kenen luona äiti asui? Missä oli töissä? Miten aviottomiin äiteihin suhtauduttiin? Oliko tapana hakea lapselle elatusapua käräjillä?

Mouhijärven Salmin kylän isojakokarttaa vuodelta 1796. Lähde: Digitaaliarkisto

Kartoistakin olen kirjoittanut aiemmin. Jos hyvin käy, voi sukutilan päärakennuksen sijainnista ja sijainnin muutoksista saada niistä käsityksen. Useammassakin kylässä taisi käydä niin, että talolliset siirsivät rakennuksensa pois tiheästä kyläkeskuksesta hieman väljemmälle alueelle joskus 1800-luvun mittaan. Keitä olivatkaan ne isovanhemmat, jotka tämän tekivät? Oliko syynä paloturvallisuus vai viljelymenetelmien muuttuminen? On pakko tunnustaa, että vanhaa maanviljelystä koskevat tietoni ovat puutteelliset. Isojakokartoista olen joskus katsellut, että kyläläisillä oli humalistoja, kaalimaita ja ehkä jotain karjan laiduntamiseen liittyneitä yhteisiä(?) karjasuojia.

Minun iässäni on jo hyväksyttävä se, että kaikesta kiinnostavasta ei ehdi ottaa selvää. Tieto ei kuitenkaan lisää tuskaa, pikemminkin halua perehtyä siihen, mitä sukututkimus eteen tuo.