Hiukan vielä maanjakoasioiden tuomio- ja päätöstaltioista. Siirrytään nyt sodanjälkeiseen aikaan. Karjalainen väestö piti asuttaa ja rintamamiehillekin oli sodan aikana lupailtu maata. Jo talvisodan jäkeen oli säädetty pika-asutuslaki. 1945 säädettiin maanhankintalaki. Maata oli valtiolla, mutta sitä jouduttiin lunastamaan seurakunnilta, yhteisöiltä, yhtiöiltä ja myös yksityisiltä maanomistajilta. Tämähän ei tietenkään sujunut ihan ilman valituksia. Osa niistä tuli korkeimman oikeuden ratkaistaviksi.
Impilahden siirtoväkeä matkalla länteen Läskelässä 1944. Lähde: SA-kuva
Vuodesta 1946 lähtien oikeus käsitteli lukuisia purkuanomuksia. Aiemmat maanomistajat halusivat purkaa pakkolunastuspäätöksen. Oli myös anomuksia, joissa ilmeisesti ilman maata jääneet pyysivät päätöksen kumoamista. Kunnassa pakkolunastuksia käsitteli maanlunastuslautakunta, jota ennen asukkaanottolautakunnan piti tutkia, että anoja oli oikeutettu saamaan maata. Lautakuntien päätöksistä voi valittaa alueen tarkastusoikeuteen. Seuraava aste olikin sitten jo korkein oikeus.
Mouhijärven seurakunta anoi 1946, että korkein oikeus purkaisi maanlunastuslautakunnan ja Porin tarkastusoikeuden päätökset, joilla seurakunnan omistaman Pappilan tilan tiluksia pakkolunastettiin asutustarkoituksiin. Korkeimman oikeuden päätöstaltiot on kirjoitettu hyvin lyhyesti, tarkempia tietoja ja perusteluja pitäisi ilmeisesti etsiä noiden alempien asteiden arkistoista. Tässäkin korkein oikeus vain katsoi, ettei anomukseen ole syytä suostua.
Toinen iso ryhmä valituksia, olivat lunastuskorvauksia koskevat jutut. Yksityiset henkilöt ja yhteisöt olivat tyytymättömiä pakkolunastetuista alueista saamiinsa korvauksiin. Uusien tilojen asukkaat taas toisinaan pitivät lunastushintoja liian suurina. Prosessi eteni samaa tietä ja nähtävästi tarkastusoikeus pyysi lausuntoja ainakin maanlunastuslautakunnan jäseniltä. Aineiston pohjalta korkein oikeus teki lopullisen päätöksen.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti