perjantai 2. syyskuuta 2016

Murhattuja

Viimeksi jo viittasinkin Hiskissä tekemääni hakuun murhatuiksi tulleista. Termi ei siis välttämättä tarkoita murhaa ihan siinä mielessä kuin nykyinen laki sen tuntee. Hiskin niukkojen selitysten pohjaltakin päädyin arveluun, että osa kirjattaisiin tapoiksi tai kuolemantuottamuksiksi. Muutamassa kohdassa oli merkintä tappelusta. Joskus tekijäkin on kirjattu kuolinsyyhyn tai kommenttiin. Se voi tietysti helpottaa tapauksen löytämistä tuomiokirjoista. Tämän vaikeutta taisin viimeksi käsitelläkin. Ja saa sanoa: "Painu arkistoon siitä äläkä odota, että kaikki tarjotaan valmiiksi digitoituna."

Haku "*mörd*" antoi 1640 tapahtumaa, tosin virheilmoituksen kera. Ehkä lukumäärässä kuitenkin ovat kaikki mukana. Joukossa on jonkun verran itsemurhia ja joitakin epävarmoja tapauksia, mutta muuten en pikaisella tarkastuksella havainnut mitään asiaan kuulumatonta. Itsemurhat kuitenkin pienentävät määrää hiukan, ehkä jopa viidenneksellä. Toisaalta lisää murhiksi kirjattuja tulee haulla "*mord*", nyt tuloksia tuli 425 kappaletta. Niistä kuitenkin valtaosa oli itsemurhia. Ehkä viitisenkymmentä murhaksi kirjattua löytyi joukosta. Lisäksi oli jonkinmoinen määrä tapauksia, joissa äiti-sana oli kirjoitettu "morder" ja jotka siksi tulivat esiin. Äidin tukehduttama lapsi ei ehkä joukkoon kuitenkaan kuulunut?

Lähde: pixabay

Murhia näyttää tapahtuneen (miltei) kaikissa seurakunnissa. Tekotapoja, joita tosin on aika vähän kirjattu, oli monia. Ryöstäjä oli tappanut, tappelussa oli murhattu, tapaturmaisesti tai onnettomuudessa samoin, veitsellä, kirveellä, kuristamalla, rikkihapolla, kivellä, hukuttamalla, ampumalla, monella tavalla oli ihmisestä saatu henki pois. Mainittuja murhaajia olivat vaimo, aviomies, poika, äiti, isä, veli, vävy, lanko, ryöstäjä, venäläiset, kasakat, sotilas, toveri, vihollinen, mustalainen, naapuri, mielisairas, kulkumies tai joku nimetty henkilö. Tapahtumapaikkoja kerrottiin harvoin, yleensä kai vain kotipaikkakunnan ulkopuolella sattuneissa hengenmenetyksissä. Useimmiten liikuttiin kotimaassa, joskus Pietarissa. Mitään ihmeellistä ei ollut siinäkään, että merimies sai surmansa Lissabonissa tai suutari 1900-luvun alussa Amerikassa. Mitä lienee tehnyt itsellisen poika Oravaisista Afrikassa 1905? Siellä hän kohtasi matkansa pään. Ehkä hänkin oli merimies.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti