Palvelukseen halutaan

Alla oleva pikkuilmoitus Aamulehdessä 1896 sai minut miettimään, miten työpaikkoja ja toisaalta työntekijöitä on aiemmin hankittu.

Aamulehti 20.5.1896

Olen lukenut pestuumarkkinoista, joilta palkollisia voitiin hankkia. Arvatenkin pienissä yhteisöissä myös sopivan tilaisuuden tullen kysyttiin paikkaa/palkollista. Näin etenkin, jos talo oli hyvässä maineessa tai joku tiedettiin kovaksi työntekijäksi. Vaihto tapahtui sitten marraskuussa, jos sopimukseen päästiin.

Kaupunkien osalta en menettelyä tunne. Niissäkin kuitenkin kirkonkirjoissa näkyy renkejä ja piikoja, joten oletettavasti  heitä koskivat samat palkollissäännöt. Kun teollistuminen alkoi, käytiin tehtaan portilla kyselemässä työtä. Myös joku aiemmin töihin päässyt saattoi puhua sukulaisensa tai tuttavansa puolesta. Kaupunkiseurakunnissakin on muuttaneiden luetteloissa yleensä selvä piikki marraskuussa, koska silloin maaseudulta tulleet rengit ja piiat olivat vapaita siirtymään uuteen työpaikkaan.

Tuossa yläpuolella olevassa ilmoituksessa oli merkittynä vain liikkeen nimi. Oli siis tarkoitus, että halukkaat 13 - 14-vuotiaat nuorukaiset menivät paikalle työtä kysymään. Samassa lehdessä oli kuitenkin myös ilmoituksia, joissa vastauksia pyydettiin lehden konttoriin. Erityisesti tätä menettelyä suosivat työpaikkaa etsivät. Oli siis jo tarpeeksi lehteä säännöllisesti seuraavia ja toisaalta kirjoitustaitoisia. Myös postinkulku piti olla riittävän nopeaa, jos työnhakijoita oli kauempaa. 

Ilmeisesti myös suuret rata-, metsä-, rakennus- ja linnoitustyömaat hankkivat työvoimaa samoilla tavoilla. Ainakin Riihimäen saha ja Jokelan saha hakivat noin 400 miestä halonhakkaajiksi  Aamulehdessä 25.2.1911. Kun tieto savotasta levisi, osasivat työn tarpeessa olevat tulla kysymään. Työttömät työnhakijat olivat ainakin periaatteessa uusi ilmiö, joka tuli esiin 1800-luvun loppuvuosina.  

Virkailmoituksiakin selasin. Niistä jonkun toisen kerran.

Paikallishistoriallista apua

Olen kerännyt jonkinmoisen määrän paikallishistoriaan liittyviä julkaisuja. Välillä miltei unohdan ne, mutta nyt taas erään sukulaisen kysymyksen herättämänä tulin niitä selanneeksi. Niinpä jotakin asiasta myös blogissa. Useimmat julkaisut ovat peräisin ajalta, jolloin verkossa julkaiseminen ei ollut yhtä yleistä kuin nyt. Tulin hankkineeksi niitä erityisesti, kun olin aloitteleva sukututkimuksen harrastelija. Halusin mielelläni nähdä, onko kukaan kokeneempi sukututkija tullut samaan tulokseen kuin minä. Tietysti halusin myös vinkkejä. 

Julkaisut ovat hyvin monenlaisia. Joukossa on kaikkea arvostettujen historiantutkijoiden tilaustyönä tekemistä pitäjänhistorioista jonkun keskustelukerhon huvittavien tarinoiden kokoelmaan. On niin paksuja kirjoja kuin ohuita vihkosiakin. Julkaisijoina ovat toimineet tunnetut kustantamot, kunnat, seurakunnat, yritykset, yhdistykset, erilaiset harrastepiirit ja kirjoittajat itse. Osalla kirjoittajista on työhön ryhtyessään ollut kokemusta ja selkeä näkemys lopputuloksesta. Osa on vain ryhtynyt kirjaamaan omia tai läheistensä muistoja paperille.

Onko julkaisuista hyötyä? Kyllä, kyllä niistä hyötyä on, kunhan itse muistaa tarkistaa sen, mikä on tarkistettavissa. Luotettava pitäjänhistoria taustoittaa mukavasti sukututkimusta ja saattaa kertoa sukulaistalon asujista sellaista, mitä ei itse huomaisikaan. Kuten jo totesin, taitavien sukututkijoiden sukutaulujen avulla voi löytää oman virheensä tai saada muun hyödyllisen vinkin. Yrityshistorian kirjoittaja on toisinaan päässyt käsiksi sellaisiin lähteisiin, mitä ei itse pääse selaamaan. Paikallislehden vanhat numerot saattavat vahvistaa tai korjata kylähistoriikissa kerrotun jutun. Hankalimpia tarkistettavia ovat tuollaiset kaskunomaiset kertomukset. Mutta kaipa nekin kertovat jotain siitä, millaisena tarinan kohdetta on pidetty.

Ainakin yhdessä paikallishistoriahyllyni julkaisussa on kuvauksia nälkävuosilta. Kuva tosin on wikimediasta.

Edelleenkin hankin joitakin uusia paikallishistorioita, mutta aika tavalla karsitummin kuin aiemmin. Tosin saan välillä sukulaisilta lahjaksi sellaisiakin, joita en itse olisi hankkinut. Olen huomannut, että Pirkanmaan maakuntakirjastolla on varsin hyvät paikallishistoriakokoelmat. Nykyisin pyrinkin lainaamaan julkaisun ensin ja ostamaan vain, jos siinä on riittävän paljon minua kiinnostavaa aineistoa. Kirjahyllytilaa säästyy.

Mieli muuttui

Olen ollut siinä käsityksessä, että eräs Kalle Mouhijärveltä muutti Amerikkaan 1903. Ainakin hän on tuon vuoden huhtikuussa hankkinut itselleen passin, joka tosin oli voimassa vain seuraavan vuoden loppuun. Mouhijärven uusimmat digitoidut rippikirjat paljastavat, että Kalle kyllä lähti pitäjästä, mutta ei Amerikkaan, vaan muun perheen mukana Orivedelle kesäkuussa samana vuonna. No, olihan sekin muutos. Perhe löytyy Oriveden rippikirjoista. Niiden mukaan Kalle avioitui Orivedellä ja rupesi talolliseksi. Oikeammin sanottuna viljelemään lohkotilaansa, joka varmaan jo seuraavassa rippikirjassa näkyy täysin itsenäistyneenä tilana. Kun perhekin alkoi kasvaa, jäivät matkahaaveet todennäköisesti. Tai kukapa tietää?

Kalle taitaa olla ensimmäinen vastaantullut, joka passin ottamisen jälkeen muutti suunnitelmiaan. Ymmärtääkseni passilla piti matkustaa 60 vuorokauden kuluessa sen hankkimisesta. Ihan turhanpantiksi ei sitä ei siis kannattanut ottaa, maksoikin varmasti jotakin. Useimmilla lähtijöillä kai oli joku tuttu, jonka luokse he menivät. Kirjeitä siis kulki ja laivaliputkin piti hankkia ennen matkustamista. Torppien pojilla ja tyttärillä ei ollut varaa ylimääräisiin yöpymisiin matkan varrella, joten reitti piti olla selvä. Useimmat kai hankkivat passin vasta, kun lähtöpäätös oli tehty.

Tämä Ellis Islandin rakennus avattiin 1900 ja se otti vastaan monta suomalaistakin siirtolaista. Lähde: wikimedia

Useammin toisiin ajatuksiin ovat tulleet henkilöt, jotka ovat hankkineet vasta esteettömyystodistuksen passia varten. Todistuksen hankkineista olen löytänyt luetteloita muutaman nimismiespiirin arkistosta. Heidän joukossaan on ollut joitakin, joita ei löydy passi- eikä matkustajaluetteloista, ei myöskään amerikkalaislähteistä. Todennäköisesti he ovat jääneet kotimaahan. Mitään erityistä syytä passin epäämiseen en ole heillä havainnut, mutta onhan sellainenkin mahdollista. Luultavasti mieli on vain muuttunut.

Aamulehden paikallisnumeroita 1900-luvun alusta

Muutama päivä sitten kirjoitin luetteloista ja hakemistoista, joita on SSS:n vanhoilla sivuilla. Niiden joukossa on myös Luettelo suomenkielisten sanomalehtien julkaisemista paikallisnumeroista vv. 1909-1918. Siitä käy ilmi, että aktiivisimmin paikallisnumeroita julkaisi Aamulehti vuosina 1910 - 1914. Ajankohta on sillä tavalla hankala, että vain osa julkaistuista pitäjänkuvauksista on verkossa vapaasti luettavissa, osa näkyy pelkästään vapaakappalekirjastoissa. Aamulehden kuvauksista valtaosa kuului sarjaan "Hämeen-Satakunnan maalaiskuntia" ja ne julkaistiin alaotsikolla "Piirteitä ... pitäjästä". Kaikkiaan lehti julkaisi 23 paikallisnumeroa, joissa (ainakin useimmissa) oli myös valokuvia. Mukaan pääsivät Akaa, Eräjärvi, Hämeenlinna, Kangasala, Karkku, Kiikka, Kuhmalahti, Kuorevesi, Kuru, Lempäälä, Längelmäki, Messukylä, Mouhijärvi, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sahalahti, Suoniemi, Teisko, Tyrvää ja Vesilahti. Nokia ei vielä tuolloin ollut pitäjä, kyseessä on jonkinlainen teollisuuskuvaus. Kirjoitukset ilmestyisvät seuraavasti: 

Akaa  14.1.1912
Eräjärvi  24.11.1912
Hämeenlinna  8.12.1912
Kangasala  18.12.1910
Karkku  19.10.1913
Kiikka  29.11.1914
Kuhmalahti  23.7.1911
Kuorevesi  8.9.1912
Kuru  21.9.1913
Lempäälä  19.2.1911
Längelmäki  24.6.1911
Messukylä  27.11.1910
Mouhijärvi  29.9.1912
Nokia  20.10.1912
Orivesi  21.5.1911
Pirkkala  4.6.1911
Pälkäne  7.5.1911
Ruovesi  28.1 ja 4.2.1912
Sahalahti  3.3.1912
Suoniemi  15.10.1911
Teisko  10.8.1913
Tyrvää  16.6.1912
Vesilahti  28.7.1912

Lähde: Historiallinen sanomalehtikirjasto

Mikä noiden vanhojen lehtijuttujen anti sitten on sukututkijalle? Yleensä niissä on kuvattu pitäjän kyliä ja taloja, ainakin isoimpia. Ehkä jokin tiedonmurunen voi löytyä sitä kautta. Merkittävämpää on kumminkin ajankuva. Se, mitä pidettiin tärkeänä ja mainitsemisen arvoisena reilut sata vuotta sitten.

Risti Kanadassa kuolleelle

Papeilla oli tapana merkitä rippikirjaan risti kuolleen nimen eteen. Myös vanhoissa valokuvissa näkee toisinaan ristejä, joita on merkitty niiden kohdalle, jotka ovat kuolleet. Mouhijärven rippikirjassa 1902 - 1911 kohtasin hiukan yllättävän ristin. Merkintä oli tehty vasta paljon myöhemmin, vuonna 1946. Henkilö oli silloin kuollut Kanadassa. Alkuperäisessä rippikirjassakin oli ollut tieto Amerikkaan muutosta. Rippikirjaan oli muutenkin tehty paljon myöhempiä merkintöjä erilaisella kynällä. Sikäli kuin ymmärsin, kyse ei kuitenkaan yleensä ollut noin myöhään kirjoitetuista teksteistä. Miksi tehdä 1946 merkintä 1900-luvun alun rippikirjaan? Oliko se viimeinen, johon Amerikkaan muuttaneet vielä merkittiin? Ainakin henkikirjoista he muistaakseni katoavat joskus vuoden 1920 aikoihin.

Merkintä Mouhijärven rippikirjassa. Lähde: SSHY:n jäsensivut

Muistan jostakin lukeneeni, että Suomen ulkomaiset edustustot seurasivat paikallisissa lehdissä olleita tietoja kuolleista suomalaisista. Arkistolaistoksen Portti vahvistaa tämän tiedon. Näkojään Ulkomailla kuolleita suomalaisia koskeva kirjeistö on Turun maakunta-arkistossa. Sekin pitää ottaa tutkinnan kohteeksi joskus, kun taas Turkuun saakka ehtii/pääsee. Voisi hyvin kuvitella, että tieto mouhijärveläisen kuolemasta on tullut ulkoasiainministeriön kautta. Muistelen mainitsemassani artikkelissa kerrotun, että sota-aikana muiden Pohjoismaiden lähetystöt hoitivat tätä tehtävää suomalaisten puolesta.

Kuolleista siirtolaisista muistan nähneeni mainintoja myös paikallislehdissä, mistä olen tainnut joskus kirjoittaakin. Luultavasti tiedot päätyivät lehtiin seurakunnan kautta. Kun henkilö päätettiin poistaa seurakunnan rekisteristä, hänet varmaan mainittiin seurakunnallisissa ilmoituksissa. Hämärä mielikuva sanoo, että mainintoja olisi ollut muuallakin lehdissä. Niiden täytynee olla siinä tapauksessa omaisilta peräisin.

Mitä kannattaa tallentaa omalle koneelle?

Liekö pääni pehmennyt helteillä, kun yhtäkkiä iski ajatus, etteivät kaikki verkkomateriaalit välttämättä ole olemassa ikuisesti. Sanotaanhan tosin, että kerran verkkoon laitettua on mahdoton saada sieltä pois. Toisaalta  aina silloin tällöin tulee linkkiä avatessa ilmoitus "Not Found". Joko osoite on muuttunut, sivu on jostain syystä poistettu palvelimelta tai koko palvelimen ylläpito lopetettu, minkä olen kerran itse karvaasti kokenut.

En sentään ruvennut paniikissa kirkonkirjoja tallentamaan. Uskoni SSHY:n ja arkistolaitoksen sivujen pysyvyyteen on luja. Eivätköhän niiden digitoidut materiaalit ole käytettävissä niin kauan kuin itse pystyn niitä hyödyntämään. Sen sijaan kävin läpi SSS:n vanhojen sivujen luetteloita ja hakemistoja. Olen kerran kadottanut sivuston osoitteen (vai lieneekö se ollut pois käytöstä). Paljonhan siellä on sellaista, johon löytyy muualta suorat linkit, kuten arkistolaitoksen tietokantoja. Mutta mielestäni siellä on myös sellaista, mitä ei muualta löydy. Erityisesti kiinnosti tietysti Satakuntaa koskevat aineistot. Niinpä tiedän nyt, että eräs sukulaiseni asui 1928 Nokialla, hänen nimensä kun löytyy lakkolaisten listasta. 

Kuva liittyy lakkoteemaan. Lakkolaisia Arcade Building-rakennuksen edustalla 1894. Lähde: wikimedia

Muutamia "mustia listoja" - osa työnantajien, osa ammattiliittojen laatimia - tallensin omalle koneelle. Kopioin luettelot tekstinkäsittelyohjelmaan eivätkä ne vieneet paljon tilaa. Lisäksi tallensin listat niistä, joita kaivattiin vuoden 1918 tapahtumien selvittelyissä ja toiselta puolen kunniamerkkien saajina. Kadonneista suurin osa oli Venäjälle menneitä. Erkki Hasen luetteloista huomasin monen satakuntalaisen pitäjän kohdalla merkinnän "Finne, perukirjat". Minulle uusi asia, johon pitää perehtyä. Kuinka kattava luettelo mahtaa olla kyseessä ja onko sitä digitoitu? Monissa SSS:n vanhan sivuston luetteloissa on pohjana jonkinlainen tietokanta ja siihen kohdistuva haku, joten on toivottavaa, että sivusto pysyy verkossa edelleenkin. Koko tietokantaa kun ei varmaan saa millään hakuehdolla näkyviin.

Mikä muuttui 1900-luvun alussa?

Olen jo monta kertaa maininnut Mouhijärven 1900-luvun alun rippikirjat. Nyt pieni luettelo siitä, miten maailman muuttuminen näkyi niissä.

Sukunimien yleistymisestä ehdin jo kirjoittaakin, joten ei siitä sen enempää.

Maakaupat aloittivat toimintaansa vuosisadan vaihteen tienoilla. Mouhijärvelläkin on usealle kylälle merkitty kauppias. Ilmeisesti ammatti oli arvostettu, koska heitä ei ole piilotettu itsellisten joukkoon. Suuren suuria nuo kaupat eivät olleet eivätkä aina yksistään tarjonneet toimeentuloa, muutakin oli tehtävä.

Muitakin uusia ammatteja kirjoissa näkyy: ainakin asioitsijoita, metsänvahtijoita ja erilaisia neuvojia (maanviljelyksen, juurikasviljelyksen  ja kalastuksen) on asustellut paikkakunnalla. Myös kansa- ja kiertokoulun opettajat ovat tulleet merkityiksi kirjoihin. Kelloseppiä en muista nähneeni maaseudulla aiemmissa rippikirjoissa. Ilmeisesti erilaiset kellot olivat yleistyneet ja niille tarvittiin korjaajia. Ylipäätään Mouhijärven rippikirjoja kirjoittanut/kirjoittaneet ovat alkaneet merkitä ammatteja tarkemmin näkyviin.

Seurakunnan kirjoihin on kirjattu suuri määrä työmiehiä, jotka kuitenkin näyttävät asuvan jonkun tilan yhteydessä. Mahdollisesti kyse on väestä, jota muualla kutsuttiin muonamiehiksi. He saivat osan palkastaan elintarvikkeina. 

Palstatilalliset ilmestyvät 1900-luvun alun kirjoihin. Isoista tiloista on selvästi alettu myydä maata, jota sitten lähiseudun torpparit ja makitupalaiset, kuten myös edellä mainitut ammattimiehet ovat ostaneet omakseen. Kun puhutaan palstatiloista, lienee itsenäistyminen ollut vielä jollain tavoin keskeneräistä.

Kuva taitaa lipsahtaa hiukan Nokian puolelle.  Vähän aiemmin on tultu pois Mouhijärveltä (nykyisin Sastamalasta). Lähde: wikimedia

Mouhijärvelläkin rippikirjat pysyivät edelleen vanhalla mallilla sikäli, että niissä edettiin kylittäin ja taloittain. Papit ovat siis mielestään pystyneet sijoittamaan väestön tällä tavoin. Irtolaisia on huomattavan vähän joihinkin muihin seurakuntiin verrattuna.