maanantai 4. elokuuta 2014

Mitä kannattaa tallentaa omalle koneelle?

Liekö pääni pehmennyt helteillä, kun yhtäkkiä iski ajatus, etteivät kaikki verkkomateriaalit välttämättä ole olemassa ikuisesti. Sanotaanhan tosin, että kerran verkkoon laitettua on mahdoton saada sieltä pois. Toisaalta  aina silloin tällöin tulee linkkiä avatessa ilmoitus "Not Found". Joko osoite on muuttunut, sivu on jostain syystä poistettu palvelimelta tai koko palvelimen ylläpito lopetettu, minkä olen kerran itse karvaasti kokenut.

En sentään ruvennut paniikissa kirkonkirjoja tallentamaan. Uskoni SSHY:n ja arkistolaitoksen sivujen pysyvyyteen on luja. Eivätköhän niiden digitoidut materiaalit ole käytettävissä niin kauan kuin itse pystyn niitä hyödyntämään. Sen sijaan kävin läpi SSS:n vanhojen sivujen luetteloita ja hakemistoja. Olen kerran kadottanut sivuston osoitteen (vai lieneekö se ollut pois käytöstä). Paljonhan siellä on sellaista, johon löytyy muualta suorat linkit, kuten arkistolaitoksen tietokantoja. Mutta mielestäni siellä on myös sellaista, mitä ei muualta löydy. Erityisesti kiinnosti tietysti Satakuntaa koskevat aineistot. Niinpä tiedän nyt, että eräs sukulaiseni asui 1928 Nokialla, hänen nimensä kun löytyy lakkolaisten listasta. 

Kuva liittyy lakkoteemaan. Lakkolaisia Arcade Building-rakennuksen edustalla 1894. Lähde: wikimedia


Muutamia "mustia listoja" - osa työnantajien, osa ammattiliittojen laatimia - tallensin omalle koneelle. Kopioin luettelot tekstinkäsittelyohjelmaan eivätkä ne vieneet paljon tilaa. Lisäksi tallensin listat niistä, joita kaivattiin vuoden 1918 tapahtumien selvittelyissä ja toiselta puolen kunniamerkkien saajina. Kadonneista suurin osa oli Venäjälle menneitä. Erkki Hasen luetteloista huomasin monen satakuntalaisen pitäjän kohdalla merkinnän "Finne, perukirjat". Minulle uusi asia, johon pitää perehtyä. Kuinka kattava luettelo mahtaa olla kyseessä ja onko sitä digitoitu? Monissa SSS:n vanhan sivuston luetteloissa on pohjana jonkinlainen tietokanta ja siihen kohdistuva haku, joten on toivottavaa, että sivusto pysyy verkossa edelleenkin. Koko tietokantaa kun ei varmaan saa millään hakuehdolla näkyviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti