Hildan perukirja eli älä väheksy ketään

Perukirjakortistosta huomasin, että isäni pikkuserkun Hildan perukirja on olemassa ja siis luettavissa. Kun Hilda ei ollut avioliitossa eikä hänellä ollut lapsia, kävi mielessä, etten perukirjasta paljon saisi irti. Hilda kuoli 60-luvulla ja minulla on hänestä hämärä mielikuva. Hetken mielijohteesta tilasin perukirjan arkistossa nähtäväkseni ja se osoittautuikin oikeaksi aarreaitaksi.

En usko, että Hildan hautaa on enää olemassa. Jos on, näkymä lienee samankaltainen kuin tässä kuvassa.

Arvelen (en ole tarkistanut), että vielä 60-luvulla oikeus periä ylsi laajemmalle suvussa kuin nykypäivänä. Joka tapauksessa Hildan perukirjan liitteenä oli iso nippu virkatodistuksia, joista vanhimmat koskivat hänen isoisovanhempiaan. Näistä lähtien käytiin sitten eri sukuhaarat läpi. Ketju taisi useimmiten pysähtyä hänen äitinsä serkkuihin, mutta joissakin seurakunnissa oli merkitty myös heidän lapsensa. Kirjasin tietoa ylös koneelle. Vasta myöhemmin tajusin, että olisin voinut pyytää virkatodistuksista valokopiot. Kustannus ei ehkä olisi ollut ylivoimainen ja olisin saanut tiedot siinä muodossa kuin ne virkatodistuksissa olivat. Tosin niteet olivat paksuja enkä ole varma, olisiko niitä voinut valokopioida. 

Opin tästä ainakin sen, että lapsettomien perukirjat taitavatkin olla mielenkiintoisempia kuin lapsellisten. Sukua voi niissä olla selvitetty laajemmin. Olen saanut uuden herätyksen perukirjoihin. Aiemmin ne kiinnostivat lähinnä niihin kirjatun omaisuuden vuoksi. Nyt olen huomannut, että niistä voi saada suvusta lisätietoa. Paitsi että minähän en oikeastaan aktiivisesti tee jälkipolvitutkimusta. Kaipa kuolleiden papereita sentään voi hiukan vilkaista...