maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hiukan vielä Pajukantaa ja Poukkaa

Viikko sitten kirjoittelin Tottijärven Pajukannasta ja Poukasta. Vaikka olen itsenäisesti tutkinut henkikirjoja, olen kyllä tuloksia verrannut muiden, useimmiten Iso-Iivarin  tutkimuksiin. Kun hain Pajukannan tarkempaa sijaintia, satuin löytämään  Esko Karisalmen sivut, joilla oli myös mainittuja tiloja koskevaa tietoa. Ja ennen kaikkea viittauksia tuomiokirjoihin.

Oma tuomiokirjatutkimukseni on ollut laiskanpuoleista eivätkä löydötkään ole olleet kovin merkittäviä. Nyt kuitenkin kaivoin esille Karisalmen mainitseman Vesilahden käräjien pöytäkirjan vuodelta 1723. Se löytyi SSHY:n jäsensivuilta (en linkitä). Mahdollisesti se on Digitaaliarkistossakin, mutta kun kyseinen sivusto ei muutamaan päivään ole ollut toiminnassa, en viitsinyt Astian kautta ruveta sitä etsimään. 

Mitä tuomiokirja sitten kertoi? No, ensinnäkin Poukka oli kruununtila, kun Niilo Laurinpoika 1711 otti sen viljelykseen. Sehän oli ollut autiona Jaakko Klaunpojan kuoleman jälkeen, joten se oli viimeistään siinä vaiheessa siirtynyt kruunulle. Poukan takia ei kuitenkaan käräjillä oltu, vaan Pajukannan, jota Niilo vaati itselleen. Nuoremmat veljet Lauri ja Erkki vastustivat tätä yhdessä veljesten äidin Kerttu Niilontyttären kanssa juuri sillä perusteella, että Niilo oli asunut Poukalla useamman vuoden ja jo  saanut perintönsä.

Pajukanta oli alun alkaen luvattu vanhimmalle pojalle Sipille. Tämä oli ollut kuitenkin sodassa ja ilmeisesti sillä reissulla kuollut. Minkähän takia talon vanhin poika ja tuleva isäntä lähti sotaan? Pakotettiinko hänet, ehkä nuorempi veli oli jo naimissa ja muut vielä liian nuoria? Isovihaa edeltäneinä vuosina taisi sota vaatia enemmän miehiä kuin taloissa oikeastaan olisi ollut väkeä.

 Katkelma tuomiokirjasta SSHY:n jäsensivuilta

Niilolla oli todistajat, että hänen isänsä Lauri oli Niilon häissä luvannut tilan hänelle. Niinpä siis päätettiin, että Niilo vaimonsa Annan kanssa alkaisi viljellä Pajukantaa ja Erkki siirtyisi Poukalle. Näin tapahtuikin. Lauri-veljestä tuli myöhemmin torppari. Pöytäkirjasta ei selvinnyt Sipin kuolinvuosi, joka mahdollisesti on mainittu, mutta kovin sotkuisessa kohdassa. Pitää yrittää löytää sivusta selkeämpi versio. Ei selvinnyt sekään, miksi Niilo siirtyi aikanaan Poukalle tai oliko Kirsti Poukka hänen tätinsä. Sitähän viikko sitten pohdiskelin. Sen sijaan Erkin muutto tilalle sai selityksensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti