maanantai 13. huhtikuuta 2015

Naapurikylän Kirsti?

Olen viime päivinä tutkinut tottijärveläisiä esivanhempiani pääasiassa henkikirjojen avulla. Tottijärveltähän on rippikirjoja vuodesta 1706 lähtien ja historiakirjat alkavat suunnilleen 1692. Hankalaa on se, ettei kirkontilejä ole 1600-luvun puolelta, niistä kun näkisi hautaustietoja. Suorien esivanhempien lisäksi olen yrittänyt löytää heidän sisarustensa syntymät, avioliitot ja kuolemat. Pelkkien henkikirjojen varassa se ei oikein tahdo onnistua. Niinpä suunnilleen 1657 Pajulahden Pajukannan tilalla syntyneen Kirsti Sipintyttären elämänvaiheet taitavat jäädä selvittämättä, vaikka minulla olisikin sopiva ehdokas hänen puolisokseen.

Kirsti oli kotonaan vielä 1678. Huhtaan Vitikan Jaakko Klaunpojalle oli silloin merkitty Helga-vaimo. Tai sitten Helga oli jonkun muun, nimeltä mainitsemattoman vaimo. Seuraavana vuonna Kirsti oli hävinnyt kotoaan ja Vitikalle oli Jaakon vaimoksi ilmestynyt Kirsti. 1680 Jaakko olikin sitten jo Poukan tilallinen. En tiedä, erotettiinko tila Vitikasta vai syntyikö se jollakin muulla tavalla. 1700 henkikirjoihin merkittiin myös tytär Riitta. Jaakko kuoli 1701. Kirsti ja Riitta on merkitty Poukalle 1702  ja 1704. 1709 Poukka oli autio. 1705 - 1708 ei henkikirjoittaja ilmeisesti Tottijärvellä käynyt. Siispä rippikirjojen pariin.

Seurakunnan ensimmäisessä rippikirjassa Pajukantaan on merkitty 1706 (tai 1707) Lauri Sipinpoika perheineen. Hiukan eri musteella (?) ovat sivun lopussa tilallisen sisar Kirsti tyttärensä Riitan kanssa. Lisätty myöhemmin? Samalla aukeamalla on mielestäni Poukka, tosin teksti on hädin tuskin luettavaa. Sinne on myöhemmin lisätty leski Kirsti ja tytär Riitta. Seuraavassa rippikirjajaksossa heidät (siis jos ei ole kahdesta eri porukasta kyse, Kirstejä näyttää noissa kylissä riittäneen) on sekä Poukalla että Pajukannassa merkitty Siuvoon, johon heitä ei kuitenkaan ole kirjattu. Poukan Kirstillä on kuitenkin koukeroinen merkintä kuolemasta ja tammikuun 30. päivä 1715 onkin haudattu Kirsti Sipintytär Huhtaan Poukalta 59-vuotiaana.

Pyhäjärven rantamaisemissa ovat olleet niin Pajukanta kuin Poukkakin. Kuva: Tampereen kaupunki, flickr

Poukan isäntinä olivat myöhemmin Kirstin veljenpojat Niilo ja Erkki. Aihetodistelujen varaan jää siis olettamukseni, että Pajukannan Kirsti-tytär olisi ollut reilun kilometrin päässä Huhtaan Poukalla emäntänä. Jääköön siis myös kirjaamatta, paitsi lisätietoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti