maanantai 21. syyskuuta 2015

Pakoon vai ei

Olen vain harvoin käsitellyt näissä teksteissä tämän hetken asioita. Nyt kuitenkin tekee mieli puuttua muutamaan asiaan pakolaiskeskustelussa. Eniten harmittaa ihmisten juoksuttaminen rajalta toiselle ja EU:n toimettomuus. Tilanne on niin poikkeuksellinen, että on ihan turha itkeä Dublinin sopimuksen perään. Ei yksittäinen maa, Saksaa ehkä lukuunottamatta, tuollaisten ihmismassojen hallitusta vastaanottamisesta selviä. Kyllä siihen tarvitaan koko unionin voimia. 

Kovasti on esitetty väitteitä siitä, etteivät läheskään kaikki tulijat ole turvapaikan tarpeessa. Pitää varmaan osittain paikkansa. Mutta kuinka moni suomalainen lähtisi tuollaiselle reissulle vain saadakseen jonkun verran paremman taloudellisen aseman? Ei kyse ole mistään huviretkestä. Sopii käydä kumiveneellä näillä Suomen rannikoilla kokeilemassa. Lienee niinkin, että hengenhätää ja taloudellista hätää on Syyriassa ja Irakissa aika vaikea erottaa toisistaan. Tuntuu, että ihmiset alkavat siellä olla aika epätoivoisia. Kun turvapaikan tarvetta nyt kuitenkin tullaan mittaamaan, luulisi, että myös some kertoisi näistä ihmisistä jotakin. Näytä minulle Facebook-sivusi...

Saavatko parempiosaiset lähteä pakolaisiksi? Jos satut omistamaan merkkifarkut ja älykännykän, pitäisikö sinun jäädä odottamaan, että Isis tulee? Kyllä natsi-Saksastakin taisivat lähteä ennen muuta varakkaat juutalaiset. Omaisuus vain tahtoo pakotilanteessa huveta aika tavalla. Ehkä meidän sitten pitäisi yrittää auttaa myös niitä vähemmän varakkaita, jotka ovat jääneet leireille.

On myös sanottu, että nuorten miesten pitäisi jäädä taistelemaan isänmaansa puolesta. Kenen joukoissa niin pitäisi tehdä? Entä jos ei halua taistella maataan repivässä sisällissodassa minkään osapuolen mukana? Eivät meilläkään kaikki lähteneet sotaan 1918. Jotkut joutuivat hankaluuksiin sen takia. Osa myös pakotettiin mukaan. En väitä, että tilanne pakolaisten lähtömaissa olisi samanlainen kuin meillä 1918, yritin vain havainnollistaa.

Eilen näin punaista, kun luin uutisen erään oppilaitoksen tyttöoppilailleen antamasta pukeutumisohjeesta. Ei tällaista! Me pukeudumme niin kuin haluamme eikä siihen ole tulijoilla mitään sanomista. Suomessa ollaan paljolti naisten hoivissa päiväkodista vanhainkotiin ja siihen on uusienkin asukkaiden tottuminen. Naisten ohjeita noudatetaan siinä kuin miestenkin, oli sitten kyse opettajasta, poliisista tai pomosta. Jos se ei jollekin passaa, on parasta etsiytyä muualle. 

Toivoisi, etteivät mielipiteet olisi niin äärimmäisiä suuntaan eikä toiseen. Pakolaisten joukossa on varmasti sama määrä rikollisia tai muuten vain ikäviä ihmisiä kuin ihmisten joukossa muutenkin. Kaikki eivät  tule saamaan turvapaikkaa eikä ole syytäkään, mutta niille jotka saavat annettakoon mahdollisuus. Jos joku sitten ei osaa sitä käyttää, kohdatkoon samat seuraukset kuin suomalainenkin rikoksistaan. Emme voi työntää kaikkia näitä ihmisiä takaisin Ruotsiin, mutta omista arvoistamme meidän ei tarvitse luopua. Mitä ne sitten itse kullakin ovatkaan...

Syksyllä tapahtuu kaikenlaista, yhdet lähtevät, toiset tulevat.

1 kommentti:

  1. Olipa hyvä, että kommentoit tätä pakolaisasiaa.
    Niin harvoin varsinkaan täällä netissä saa luettavakseen asiallisia kommentteja kipeästä aiheesta.
    Olen hyvin samoilla linjoilla kanssasi. Huviretkeilystä ei todellakaan ole kyse eikä tilannetta voi verrata Suomessa käytyihin sotiin.
    Totisesti toivon, että tähän pakolaisasiaan löytyisi pikaisesti ratkaisu.

    VastaaPoista