Yrjö Erkinpojan ja Maria Simontyttären lapset Simo, Heikki, Maria, Tuomas ja Kustaa tulivat kirjatuiksi kastettujen luetteloihin 1701 - 1711. Ihan heikkona Yrjö ei siis koko aikaa ollut. Vanhin lapsista Antti lienee syntynyt jo ennen Orivedelle tuloa. Nähtävästi joku Oriveden papeista oli paikalla isovihan aikana, koska haudattujen luettelo tietää kertoa, että Kontin isäntä kuoli 1715. Maria Simontytär eli vuoteen 1752. Hänen kuolemansa jälkeen tuli riitaa perinnöstä. Sitä kautta saamme varmistuksen, että edellä mainitut lapset todella syntyivät Kontille eikä joillekin saman kylän samannimisille vanhemmille. Paitsi, että tuomiokirjassa puhutaan Yrjö Yrjönpojasta! Ehkä sitä voisi pitää virheenä, vaikka se esiintyykin kaksilla käräjillä tehdyissä pöytäkirjoissa. Olihan Yrjö Erkinpojan kuolemasta jo kulunut paljon aikaa.
Saatiinpa yksi pappikin sukuun, tosin "vain" pitäjänapulainen. Lähde: Digitaaliarkisto
Kontilla on kuitenkin ollut joku Yrjö vielä vuoden 1715 jälkeenkin. Hänen lapsensa on kuollut toukokuussa 1720 ja hän itse seuraavana vuonna. Haudattujen luettelo kertoo, että hän oli lautamies. Lautamies? Pidettiinkö isovihan aikana käräjiä? Digitoituina löytyvät Oriveden pöytäkirjat 1710 eikä niissä ainakaan ketään Yrjö Yrjönpoika-nimistä lautamiestä ole. Yrjö Juhonpoika on Oriveden kylästä, mutta hän oli ilmeisesti Parpolan isäntä ja kuolikin jo 1719.
Jos oletamme, että tuon perintöriitaa käsittelevän tuomiokirjan tieto on oikea, on Maria Simontyttären pitänyt avioitua 1716 - 1720 jonkun Yrjö Yrjönpojan kanssa. Mikä ei tietenkään tee tästä pöytäkirjassa mainittujen lasten isää. Mutta kyse olikin äidin jälkeensä jättämästä perinnöstä. Tämä Yrjö ei ole voinut olla ihan kuka hyvänsä, kun on lautamieheksi kelvannut. Vai pitääkö olettaa, että Kontilla on asunut vielä erikseen joku lautamies-Yrjö? Isovihan olot olivat sekavat, varmuuteen on vaikea päästä. "Ylimääräisiä" miehiäkin melkein kaksin kappalein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti