Käräjäpöytäkirjat 1770-luvun lopusta ja 1780-luvulta sekä rippikirjat tiesivät kertoa, että vanhin lapsi Maria oli Korrin talossa setämiehen vaimona, esi-isäni Kaappo Isoperheen isäntänä, Helena lampuodin vaimona Padasjoen Alholla, Antti asui tuolloin vielä kotonaan, mutta avioitui myöhemmin Eerolan talon leskiemännän kanssa ja Tuomas oli renkinä Kangasalan Siitamassa. Yrjö halusi jakaa kotitilan Kaapon kanssa, mikä myöhemmin toteutuikin ja hänestä tuli Tanhuanpään isäntä. Maria oli avioitunut Matti Matinpojan kanssa ja perhe asui Suomasemassa Tammelan torppareina. Nuorin Reko oli tuohon aikaan Hirvijärvellä torpparina. Nuorempaa Mariaa ja Juhoa (josta joskus myöhemmin) lukuunottamatta kaikkien elämänvaiheita pystyi seuraamaan kuolemaan saakka.
Yhden Isoperhettä käsittelevän pykälän alkua. Lähde: Digitaaliarkisto
Mikko Antinpojalla tosiaan oli kaksi Maria-nimistä tytärtä, eri avioliitoista tosin. Jotta homma ei olisi liian helppo, oli Koivuniemeen syntynyt 1750 peräkkäin kaksi Maria Mikontytärtä, toinen 15.3 ja esitätini 18.3. Ensimmäinen Maria oli kuitenkin kuollut pienenä. Lisäksi Suomasemaa ei löydy ihan ensimmäisestä rippikirjasta (1780 - 1784) ja seuraavasta on Tammelan oikea sivu syntymäaikoineen poissa. Maria ja Matti siinä kyllä näkyvät. Seuraavissa rippikirjoissa on perhe merkitty vuoroin Tammelan, vuoroin Tammivuoren torppaan ja Maria on saanut syntymäajan 15.2.1750. Kun vihittyjen luettelo ei näytä kertovan Matin ja Marian avioitumisesta mitään, tarvitaan tosiaan nuo tuomiokirjan tiedot Marian yhdistämiseksi Tammelaan.
Matti ja Maria elelivät Suomasemassa, kunnes Matti kuoli 1805. Seuraavaan rippikirjaan Maria merkittiin leskenä ja hän kävi ehtoollisella Tammelasta 1.8.1813. Hänen kohdallaan ei ole merkintää kuolemasta tai uudesta avioliitosta. Seuraavasta rippikirjasta häntä ei kuitenkaan löydy Suomasemasta, josta tosin Jussilan sivu puuttuu. Että pitikin olla vaikeasti etsittävä naisihminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti