maanantai 25. tammikuuta 2016

Virheellisiä päivämääriä

Kun siirsin gedcom-tiedostona tietoja SukuJutuista Legacyyn, herjasi viimemainittu joistakin virheellisistä päivämääristä. En silloin ehtinyt paneutua asiaan, mutta nyt huomasin ohjelman tarjoavan mahdollisuuden hakea ne esiin. Siispä otin listauksen näkyviin. Valituksen aiheet olivat kolmea sorttia. Ensimmäinen ei oikeastaan liity päivämääriin, vaan ilmeisesti erilaiseen parisuhteen määrittelyyn. Kun SukuJutuissa on mahdollista määritella puolison lisäyksen yhteydessä, onko kyseessä vihitty, avoliitto, vihkimättä, kihloissa, rekisteröity parisuhde vai lapsen isä/äiti, vaikuttaa ainakin osa näistä olevan Legacylle tuntemattomia. Tosin en ole vielä testannut asiaa suoraan ohjelmassa, mutta ainakaan ne eivät gedcomissa välittyneet. Ei niitä tuntenut Geneanetkään, lähinnä vaihtoehtona siellä oli tuntematon puoliso. Pisteet tuosta monipuolisuudesta SukuJutuille. 

Loput päivämäärävirheet olivat itse aiheuttamiani. Joskus en ollut kertakaikkiaan saanut kastettujen tai haudattujen luettelon päivästä selvää, mutta olin kuitenkin halunnut tallentaa kuukauden ja vuoden. Muistaakseni SukuJututkin moitti jollakin tavalla, kun kokeilin laittaa x:n, kysymysmerkin tai nollan päivän paikalle. Nyt kaikki nuo yritykset aiheuttivat virheilmoituksen. Mitenkähän tuo tulisi ohjelmien logiikan  mukaan merkitä? Toisinaan taas oli käynyt niin, ettei historiakirjoja ollut kyseiseltä vuodelta käytettävissä ja olin kirjannut syntymä- tai kuolinajan rippikirjasta merkinnällä "/rk". Sehän tietysti pitää laittaa tekstikenttään. Epähuomiossa olin muutaman kerran kirjoittanut sen päivämääräkenttään. 

 Monenlaisia kalentereita... Lähde: pixabay

Viimeisestä virhetyypissä on osasyyllisenä pappi. Tässä esimerkki. Suoniemen Maurin itsellinen, entinen sotilas Juho Juhonpoika Krut kuoli Suoniemen haudattujen luettelon mukaan 31.4.1848. Legacy huomasi heti, että huhtikuussa ei ole 31 päivää. Itsenikin olisi virhe tietysti pitänyt huomata, hänethän haudattiin 30.4. En kuitenkaan aikoinaan ollut kiinnittänyt asiaan huomiota. Mikä hänen kuolinpäiväkseen oikein tulisi merkitä? Ehkä 21. huhtikuuta, vaikka tuskin sillä on merkitystä muille kuin pedanttiselle meikäläiselle. Kävi mielessä, että olisiko kuukausijako joskus voinut olla nykyisestä poikkeava. Mutta ei, ainakaan satunnaisotanta Helsingin yliopiston almanakkatoimiston arkistosivulta ei sellaista tuonut esiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti