Ainakin itselleni tuomiokunta ja käräjäkunta olivat alun alkaen aika hämäriä käsitteitä. Lainaan tähän Porttia: "Käräjäkunta muodostui yhdestä tai useammasta paikkakunnasta. Yksi tai useampi käräjäkunta taas muodosti tuomiokunnan." Lukekaapa linkistä lisätietoa. Tuomiokirjat ovat sukututkijalle tärkeä lisätiedon lähde. Vaativaa niiden tutkiminen ainakin alkuvaiheessa on, mutta siihenkin tottuu suhteellisen nopeasti. Tulevaisuudessa hakemistot toivottavasti täydentyvät niin, että esivanhempaa voi etsiä jo niistä, ei pelkästään tuomiokirjan pykälän ensi riveiltä. Joskus mokoma piileksii asiasta kuultuna todistajana, mikä saattaa jäädä huomaamatta.
Lähde: pixabay
Sitten pitää vielä tietää, mihin tuomiokuntaan tutkittava pitäjä on kuulunut. Avuksi tulee verkossa oleva Suomen Sukututkimusseuran hakemisto. Itselleni ovat hyvin pitkälle riittäneet Ylä-Satakunnan sekä Ylä-Satakunnan ylisen ja alisen tuomiokunnan kirjat. Mutta kuten totesin, Längelmäki menee Sääksmäen tuomiokunnan puolelle. Voin kuvitella, että tuomiokirjojen seuraaminen menee hankalaksi, jos pitäjänrajat ovat muuttuneet vuosisatojen mittaan. Jokin kylä on niiden mukaisesti voinut kuulua eri tuomiokuntiin. Itselläni tällaista ongelmaa ei ole vielä tullut vastaan. Muita kylläkin, mutta niistä joskus toiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti