Kenelle teet sukututkimusta?

Olen sivunnut aihetta ennenkin. Eilen olin jostain syystä vähän apealla mielellä. Siinä käräjäpöytäkirjoja selatessani mieleeni nousi ajatus, että ei näistä asioista kukaan muu ole kiinnostunut. Se, ovatko talonisännät tapelleet keskenään 1700-luvulla, ei varmaan kiinnosta ketään muuta kuin minua, näin synkistelin.

 Käräjillä käytiin. Lähde: Digiarkisto, SSHY

Olenhan minä vuosien varrella saanut jonkun verran yhteydenottoja sellaisilta, jotka ovat havainneet yhteyksiä oman sukunsa ja minun esivanhempieni välillä. Niitä tulee ehkä useammin kuin kerran vuodessa, mutta ei kovin tiheästi kumminkaan. Usein olen pystynyt auttamaan toista tukijaa, välillä saanut apua ja tarkennuksia itsekin. Useimmiten olen saanut kiitosviestin sellaiselta, jolle olen voinut antaa tietoja. Sellaisiakin on, jotka kysyvät lyhyesti jotakin asiaa ja vastauksen saatuaan eivät enää anna kuulua itsestään mitään. Olen ajatellut laittaa pystyyn jonkinlaisen mustan listan: näiden kanssa en enää tietojani jaa, kun eivät kiittääkään osaa.

Muutamia - yleensä jo iäkkäämpiä - sukulaisiakin touhuni kiinnostavat. He kuuntelevat mielellään, kun kerron esivanhemmista, joita he eivät ole koskaan tavanneet. He ovat kyllä tienneet, että siihen taloon sukua ollaan. Vastaavasti olen heiltä kuullut tarinoita esivanhemmista, jotka olivat elossa heidän ollessaan lapsia tai joista on kerrottu silloin juttuja. Useimmille näistä vanhemmista sukulaisista pitäisi aina muistaa tulostaa paperiversiot, verkkoa he eivät käytä.

Eniten taidan tehdä sukututkimusta itseäni varten. Haluan tietää. Haluan tietää, millaista on ollut tavallisen torpparin tai talollisen elämä menneinä vuosisatoina. Vaikka rippikirjat ovat enimmäkseen pelkkiä nimiluetteloita, pystyy kohtuullisella empatian määrällä niistäkin ymmärtämään jotakin. Ymmärtämään pelkoa ja surua, kun lapsia syntyi joka toinen vuosi ja heistä useampi kuoli pienenä. Ymmärtämään, että synnytys oli melkoinen riski, joka toistui jopa toistakymmentä kertaa elämän aikana. Ymmärtämään myös, että se oli normaalia elämää, niin oli muillakin. Aavistamaan tyytyväisyyden, kun kotitilan pystyi luovuttamaan joltisessakin kunnossa seuraavan sukupolven hoitoon. Selviytymistarinoita sukuhistoria täynnä.