Hyvä hoitokin suhteellista

Jatkan vielä hiukan edellisestä teemasta, vanhustenhoidosta. Kirjoitinkin jo, että sairauksien hoito oli aiemmin varsin puutteellista. Jos kunnanlääkäri olikin pitäjään saatu, ei häntä ihan turhan takia vaivattu. Vanhat ihmiset eivät välttämättä edes halunneet lääkäriä kutsuttavan, kun eivät olleet sellaiseen tottuneet. Parantajan luona saatettiin mennä käymään joko potilaan kanssa tai ilman. Kansanlääkinnästä saattoi joissakin tapauksissa olla apua, toisinaan taas haittaa.

Piharatamon lehtiä on käytetty haavojen hoitoon. Olisi kuitenkin varmaan ollut hyvä puhdistaa lehdet ennen haavan päälle laittamista. Lähde: wikimedia
Hygienia oli usein aika tuntematon käsite. Niinpä erilaisiin sairauksiin kuoltiin vauvasta vaariin. Mitenpä sitä olisi potilaan eristänyt, jos koko porukalla oli vain yksi huone asuttavanaan. Kyselin iäkkäältä sukulaiseltani, miten hänen isovanhempiaan hoidettiin, kun nämä eivät enää pystyneet liikkumaan. Isovanhemmat nimittäin kuolivat kotona eivätkä tiettävästi viettäneet päivääkään sairaalassa, vaikka sellainen kunnassa tuolloin jo oli. Ei, ei heitä kannettu saunaan pestäviksi. Yritettiin pyyhkimällä saada puhtaiksi sen, minkä pystyttiin. Vaatteita vaihdettiin eikä syöpäläisiä ollut.

Yritystä hoitaa ei siis puuttunut, mahdollisuuksia kyllä. Me suihkuihin ja pesuhuoneisiin tottuneet varmasti kauhistelisimme 1900-luvun alkupuolen oloja. Ravintoakin pitäisimme yksipuolisena, kun se tahtoi olla sitä vielä 50-luvullakin. Yksinäinen ei yleensä tarvinnut olla, jos sukulaisten hoidossa oli. Hyvä hoito on sidoksissa aikaansa. Ehkä tulevaisuudessa ihmetellään, miten vanhus saattoi asua yksin kotonaan ilman erilaisia hälytys- ja valvontalaitteita, jotka silloin ehkä tuovat avun paikalle heti tarvittaessa.