Huijaushuhu perätön

Muutama päivä sitten kerroin Tampereella 1911 liikkeellä olleesta huhusta, jonka mukaan joku olisi nostanut isot rahat henkivakuutuksesta, vaikka vakuutettu olisikin nähty myöhemmin elossa Amerikassa. Aamulehden jutun mukaan huhulle ei oikein tuntunut löytyvän pohjaa ja 6.10.1911 lehti julkaisikin tiedon, että kyseisen henkilön hauta oli omaisten pyynnöstä avattu.

Lehti tarkensi nyt, että kuollut oli ammatiltaan isännöitsijä ja kuolemantapaus oli sattunut Tukholmassa elokuussa 1909. Niinpä siis hänen hautansa avattiin 5.10.1911 ja vainaja tutkittiin. Jutun mukaan ruumis oli arkussa vielä niin hyvin säilyneenä, että vainajan saattoi tuntea. Paikalla olivat kaksi tohtoria (varmaankin lääkäriä), vainajan sisar ja veli, terveyspoliisin ja järjestyspoliisin edustajat, henkivakuutusyhtiön asiamies ja avustajia. Tämä joukko siis totesi, että arkussa oli se, jonka siellä pitikin olla. Jostain syystä vainajasta otettiin näytteitä, jotka lähetettiin tutkittavaksi.

Minkähänlaiset mahdollisuudet tuohon aikaan oli todeta kaksi vuotta takaperin kuolleen ihmisen henkilöllisyys? Tässä tapauksessa väitettiin, että vainajan saattoi vielä tuntea. Ehkä se on mahdollista, vaikka vähän oudolta tuntuukin. Tunnistamiseenhan eivät kelpaa vaatteet tai esineet, jotka kyllä saattaisivat säilyä pitempäänkin. Muuten tulee lähinnä mieleen hampaista tunnistaminen, vaikka en tiedäkään, millaisia tietoja hammaslääkärit tuohon aikaan potilaistaan keräsivät. Tietysti myös jokin fyysinen vamma tai poikkeavuus olisi voinut olla tunnistuksessa apuna. No, hyvä kumminkin, että asia selvisi ja kaupunkilaiset saivat mielenrauhan. 

Luultavasti huhuja Amerikassa nähdyistä suomalaisista oli enemmänkin liikkeellä. Kun sinne meni paljon väkeä, oli riittävän samannäköisiä helppo havaita, ainakin jos havaitsija oli ollut pitempään pois kotiseudultaan. Koti-ikäväkin saattoi edesauttaa tuttujen näkemistä.