Tippa silmässä

Sukututkija kohtaa usein surullisia tarinoita. Tässä yksi sellainen. Eeva-Kaisa syntyi 1827. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa kotitilallaan, kunnes jo hiukan iäkkäämpänä (sen aikaiseksi) toukokuussa 1857 avioitui Pekka Olavinpojan kanssa. Lultavasti Eeva-Kaisa oli tuolloin raskaana. Hän nimittäin kuoli tammikuun alussa 1858 synnytykseen. Näitähän tulee vastaan aina silloin tällöin. Jotenkin Eeva-Kaisan tapaus liikutti minua erityisesti, koska hän oli saamassa vasta ensimmäistä lastaan. Elämä tietysti jatkui, Pekka avioitui pian uudestaan ja sai toisen vaimonsa kanssa monta lasta.

Yritin katsoa Hiskistä, kuinka yleistä synnytykseen tai heti sen jälkeen kuoleminen oli. Tein haun, jossa kuolinsyy kenttään kirjoitin *barn*. Luulisin, että sillä löytyisivät useimmat tapaukset. Kuolinsyyhän oli helposti todennettavissa. Tosin 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa syytä ei välttämättä merkitty näkyviin. Koko maasta ei hakua pystynyt tekemään, tapahtumia oli liikaa. Kohdistin haun Pirkanmaahan, jolloin tapauksia oli 3195. Kuolemantapauksia on Pirkanmaalta kirjattu kaikkiaan 210372 kappaletta. Prosenteissa se tekee 1,5. Jos oletamme, että puolet väestöstä on naisia, olisi noin kolmella prosenttilla kuolleista naisista tämä ollut kuolinsyynä . Hiski tuntee Pirkanmaalta 24344 sellaista, jotka kuollessaan ovat olleet 17 - 45-vuotiaita. Olettamalla taas, että heistä puolet on ollut naisia, selviää, että synnytysikäisenä kuolleista noin 26 % on kuollut synnytykseen. On syytä huomata, että tämä on laskettu ihan eri tavalla kuin nykyisissä tilaistoissa näkyvä synnytyksessä kuolleiden osuus. Sitä ehkä lähempänä olisi 1,2 %. Tulos saadaan, kun synnytykseen kuolleiden määrä jaetaan syntyneiden lasten määrällä. Ihan vertailukelpoinen nykytilastoihin sekään ei ole.

Mietin, pelkäsivätkö äidit synnytystä sihen aikaan, kun avuksi ei ollut saatavissa kätilöä, lääkäristä nyt puhumattakaan. Toisaalta ihminen on kai niin rakennettu, ettei mieti sellaista, mille ei mitään voi. Sitäpaitsi kuolema uhkasi monesta muustakin syystä. Dokumentteja on vaikea löytää. Kansannaiset eivät kirjoittaneet tuntemuksiaan muistiin. Muistan lukeneeni jonkun papinrouvan säilynyttä kirjettä, jossa tällainen pelko ilmaistiin samalla, kun tulevasta kun tulevasta lapsesta iloittiin.