torstai 4. lokakuuta 2012

Isäntä vai ei?

Siikaisissa kuoli 1860 vanhaisäntä Erkki Mikonpoika Nauriskoski. Hän oli syntynyt 1795 Siikaisten Otamon Vanhatalossa, myöhemmin Mikkolaksi kutsutussa talossa. Hänen vaimonsa Maria Sakarintytär muutti leskeksi jäätyään vanhaan kotitaloonsa Pomarkun Kiilholmaan. Maria oli syntynyt 1806 ja kuoli Kiilholmassa 1867. He olivat avioituneet 1829. Lapsia pariskunnalla ei ollut.

Ihan en ole selvillä siitä, missä vaiheessa Erkistä on tullut tilallinen. Mielestäni hän ei missään vaiheessa ollut isäntänä sen paremmin Nauriskoskella kuin Kiilholmassakaan. Pariskunta nimittäin asui Kiilholmassa 1830-luvulla. Koska aiemmin näistä yhteiskunnallisen aseman määritteistä oltiin hyvin tarkkoja, päätin tarkistaa Erkin tilanteen uudemman kerran. Sivumennen sanoen olen monta kertaa naureskellut paikallislehtien kirkollisten ilmoitusten entisen tilallisen tyttärille, joita esiintyi pitkälle 1900-luvulle.

Takaisin Erkkiin. Hän muutti kotoaan Nauriskoskelle vuoden 1828 aikoihin. Samaan aikaan hänen veljestään Isakista tuli Nauriskosken isäntä. Edelleen seuraavassa rippikirjassa Erkki on merkitty isännän veljeksi. Vaimo Maria on tullut Pomarkusta 1829. Vuonna 1834 pariskunta on muuttanut Pomarkkuun. Sieltä he löytyvät Kiilholman tilalta, jonka isäntänä on Erkin veli Antti Mikonpoika. Otamon Vanhatalon ja Kiilholman suvut kietoutuivat mielenkiintoisella tavalla keskenään. Erkin veli Antti avioitui Marian äidin Anna Tuomaantyttären kanssa, joka oli jäänyt leskeksi. Erkin sisko Kaisa taas avioitui Marian veljen Juhon kanssa. Kiilholmassa Erkki on merkitty vävyksi. Sitähän hän oli, nimittäin Anna Tuomaantyttärelle. Erkki ja Maria palasivat Nauriskoskelle 1837. Nyt Erkistä sitten tuli vanhaisäntä.

Mysteeri näyttää säilyvän. On mahdollista, että isännyyden näkymättömyys johtuu puutteellisista merkinnöistä. Erkin veli Isak, Nauriskosken isäntä nimittäin kuoli 1833. Ehkä Erkki oli isäntänä hetken joko ennen muuttoaan Kiilholmaan tai sieltä palattuaan. Tämä vain ei ole tullut kirjatuksi rippikirjaan, mikä ei ole mitenkään poikkeavaa. Pappi näyttää tehneen muutokset mieluiten vasta uuteen rippikirjaan. Myös tilojen jakamiset voivat olla puutteellisesti kirjatut, vaikka en sellaiseen selitykseen tässä uskokaan. Pysyköön Erkki vanhana isäntänä.

2 kommenttia:

  1. Jos on oikeasti väliä, niin voisi vielä tarkistaa henkikirjat. Mieluiten kaikki, mutta käytettävissähän 1800-luvulla vain viidellä jaolliset vuodet.

    VastaaPoista
  2. Kaisan innostamana vilkaisin henkikirjoja, vaikka en ollut alunperin aikonut sitä tehdä. Näyttää siltä, että Nauriskoski on jaettu kahtia niihin aikoihin, kun Erkki vaimoineen palasi Pomarkusta. Varsin pian Erkki on kuitenkin luopunut isännyydestä. Tarkkoja vuosilukuja ei saa, koska henkikirjoja on digitoitu viiden vuoden välein, kuten Kaisa edellä toteaa.

    VastaaPoista