Kelpaavatko henkikirjat sukututkimukseen?

Viime syksynä tuskailin erään pitäjän henkikirjojen kanssa, kun tuttavani pyysi katsomaan sukuaan vielä vähän matkaa kirkonkirjoista taaksepäin. Sattui niin, että kirjurit olivat merkinneet nimeltä vain tilan isännän. Kakki muut näkyivät numeroina henkikirjan sarakkeissa. Jos oikein muistan, näin oli jo 1700-luvun alkupuolella. Siitä taaksepäin tilanne vain paheni, lopulta talojen nimetkin alkoivat häipyä ja talojen järjestys muuttua. 

Nyt ajattelin katsoa amerikkalaiselle pikkuserkulleni hänen sukuaan, siis sitä osaa, joka ei ole yhteistä. En ole varsinaisesti luvannut mitään, mutta jotenkin hänen vilpitön kiinnostuksensa sukuaan kohtaan sai ryhtymään hommaan, joka nyt ei kovin iso ole. Osoittautui, että hänen esivanhempansa olivat ratsutilallisia. Heitä oli monta Yrjö Yrjönpoikaa peräkkäin. Ajattelin, että henkikirjojahan voisi vähän vilkaista ja katsoa saako noihin lisävalaistusta. Yllätys, yllätys. Pitäjän henkikirjat oli oikein säntillisesti laadittu. Vaimo ja yli 15-vuotiaat lapset mainittu nimeltä, veljet, siskot, näiden puolisot, jopa tilan ratsumiehen puoliso kaikki selkeästi nimetty. Taidan yrittää vähän matkaa rippikirjoista taaksepäin henkikirjojen varassa.

 Aika selkeä kirja. Kuva ei suoraan liity ko. ratsutilaan. Lähde: Digitaaliarkisto

Olen kyllä selvillä, että henkikirjojen varassa etenemiseen sisältyy riskejä. Kun vaimo on yhtenä vuonna Anna, eihän mikään takaa, että seuraavassa henkikirjassa on sama Anna. Isännimiä ei ole merkitty muille kuin isännälle. Tämä on teoriassa ehtinyt jäädä leskeksi ja avioitua uudestaan uuden Annan kanssa. Ja juuri tällä tilalla näyttäisi olevan kaksi Marketta-nimistä tytärtä. Se ei tietenkään ole mahdollista. Toinen on luultavasti pojantytär. Mutta henkikirja kyllä yksikäsitteisesti merkitsee molemmat isännän tyttäriksi. Joskus olen tällaisen asetelman nähnyt rippikirjoissakin, kun lapsilla on ollut eri äiti. Silloin ikäero on ollut suuri. Hm, katsotaan.