Skannasin kesällä sukulaiseni luokkakuvan 30-luvun alkupuolelta. Nyt katsoin kuvaa takemmin. Siinä olevat tytöt ja pojat ovat ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita. Suurin osa katsoo vakavana kameraan. Osalla katse on harhautunut jonnekin muualle, mutta naama on heilläkin peruslukemilla. Vain yksi on vetänyt kasvonsa hymyyn. Parilla muullakin voi havaita pientä hymynhäivettä. No, ei nykyisissäkään luokkakuvissa aina hymyillä, vaikka valokuvaajat yrittävätkin parhaansa. Aiemmin sitä ei kai pidetty tärkeänä. Tiedetäänhän tuo, tyhjännaurajat ja niin edelleen...
Vaikka sukulaiseni ei ole asunut paikkakunnalla sitten viisikymmentäluvun, tuntui hän tietävän yllättävän paljon luokkatovereidensa vaiheista. Tuo meni naimisiin sen ja sen kanssa. Tuo kaatui sodassa. Tuo on edelleen hengissä ja asuu kotitalossaan. Tuo muutti Tampereelle, kuten tämä toinenkin. Edelleen elossa olevat voi ilmeisesti laskea yhden käden sormilla. Vaikka elinikään on tullut lisää pituutta, eivät kaikki elä yhdeksänkymppisiksi.
Yritin löytää kuvaa oikein tyypillisestä maalaiskansakoulusta. Tämä on mielestäni aika hyvä. Kurkijoen kansakoulu 1940. Lähde: SA-kuva
Vertailun vuoksi kaivoin esiin oman kansakouluaikaisen luokkakuvani. Mitäköhän heille kuuluu? Pari heistäkin on kuollut. Muutaman vaiheista tiedän tarkemmin. Sellaista aika tyypillistä meidän ikäluokallemme. Avioliitto, lapsia, pitkähkö työura. Osa jo eläkkeellä, putken kautta tai sairauden takia. Joku vähän yhteiskunnan laitamilla elänyt, mutta edelleen hengissä. Enemmän on kuitenkin niitä, joiden myöhemmästä kohtalosta en tiedä mitään. Yhteyksiä ei ole pidetty, on liikuttu Suomessa ja ulkomailla. Jos vielä vanhemmatkin ovat muuttaneet pois kylästä, ei ole ollut ketään kertomassa, mitä heille kuuluu. Kuinkahan moni ilmestyisi paikalle, jos joku aktiivinen kutsuisi luokkakokouksen koolle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti