Kuvio oli kaikissa suunnilleen sama. Lapsi tai lapsia oli syntynyt kihlausaikana, yhdessä tapauksessa kuulutuksetkin oli jo ehditty ottaa. Sen jälkeen lapsen väitetty isä oli kuollut tai tullut toisiin ajatuksiin avioliiton solmimisen suhteen. Useimmiten äiti haki lapselleen/lapsilleen aviolapsen asemaa. Hakijana saattoivat ilmeisesti olla myös lapset itse tai heidän edunvalvojansa. Lukemissani tapauksissa aviolapseksi julistamista oli joku - väitetty isä tai tämän sukulaiset - myös vastustanut.
Daniel Nyblinin valokuva Carl Eneas Sjöstrandin veistoksesta Kullervo katkoo kapalonsa
Kyse oli tietysti rahasta, oikeuden päätöksellä ei ehkä ollut niin suurta merkitystä yhteisön suhtautumiselle. Aviolapset perivät isänsä. Jäin miettimään, miksi kuolleen miehen vanhemmat vastustivat tämän kihlatun morsiamen lapsen julistamista aviolapseksi. Haluttiinko perintötila pitää jakamattomana vai oliko isyydestä epäilyksiä? Entä kun äiti haki lapselleen aviolapsen asemaa elatusavun lisäksi? Oliko siihen tunnesyitä vai takasiko tuo asema lapselle jotain sellaista (perintö?), jota pelkkä elatusavun määrääminen ei tuonut? Aukkoja sivityksessä, taas kerran. Tuomiotaltioista voisi oppia kaikenlaista menneistä ajoista. Kun vain olisi joku, joka selittäisi sovelletut lainkohdat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti