sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lääkärin kertomaa Parkanosta

Piki-kirjastojen verkkoaineistoista löysin uudestaan jutun, jota olen joskus vuosia sitten selannut verkossa. Kyseessä ovat Parkanossa pitkään kunnanlääkärinä toimineen Väinö Soimajärven kirjoitukset. Jutut ovat ilmestyneet sanomalehdessä 60-luvulla ja ne on verkkosivuilleen kirjoittanut Timo Yliaho. Sivuja ei liene pitkään aikaan päivitetty, mutta ihan luettavassa kunnossa ne edelleen ovat. Sivuilla on myös vanhoja valokuvia Parkanosta. Niinpä niiden, joilla on sukua Parkanossa, kannattaa käydä tarkistamassa sivut ja tallentaa mahdolliset löydökset omalle koneelleen. 

Väinö Soimajärvi kertoo monenlaista Parkanon oloista 20- ja 30-luvuilta. Sairaala oli mitä ilmeisimmin huonossa kunnossa, mutta uuttakaan ei saatu. Perheet olivat suuria ja asuivat ahtaasti. Tampereelle kulki linja-autoja, mutta matka kesti pitkään. Kuvaukset puukkosankareiden paikkauksista ovat värikkäitä. Parkanon paroonikin saa osansa ja monia kansanihmisiä lääkäri muistelee kunnioittavasti. Muisteluiden siirtäminen verkkoon on ilmeisesti jäänyt kesken. 

Vanhoja Parkanon kuvia en tohtinut tähän kopioida, kun en niiden tekijänoikeuksista tiedä. Parkanon kirkon kuva on wikimediasta.

Sivuston vanhat valokuvat Parkanosta näyttävät olevan 1900-luvun alusta 1960-luvulle. Osa on ilmeisesti kortteja, osa yksityisiä valokuvia. Kuvien laatu ei ole kovin hyvä, kuten sivuston ylläpitäjäkin toteaa, mutta parkanolaisia sukuja tutkivia ne saattavat kiinnostaa. Kuviin on liitetty myös talojen historiasta kertovia tekstejä. Uittokuvat kertovat, että pieniäkin vesistöjä pitkin uitettiin puuta 1900-luvun alkupuolella. Pori-Haapamäki-rataa tehtiin 30-luvulla. Maanviljelyn koneellistuminen näkyy kuvissa. Aika ei voi pysähtyä, kaikki muuttuu, ympäristömme erityisesti. Hiukan haikeana vanhoja komeita rakennuksia silti katselee.

1 kommentti:

  1. Tähän liittyen Vanhankirjallisuuden päivien yhteydessä on Tyrvääläinen tryki ja siellä on tänä vuonna seuraavanlainen aihe:
    Seitsemäs Tyrvääläinen tryki järjestetään lauantaina 28.6.2014 kello 15.30-16.30. Paikka on jälleen Sylvään koulun auditorio. Trykin otsikkona on tällä kertaa "Tohteri kirjotti resähtin", aiheena ovat Tyrvään seudun tohterit ja heidän hoinnettavansa. Puhujina trykissä ovat lääkärit Arno Forsius ja Mika Rautanen, juontajana Marko Vesterbacka. Vapaa pääsy, tervetuloa!

    VastaaPoista