keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Postineitejä ja maalaiskirjeenkantajia

Joskus vuosia sitten olin yhteydessä Postimuseoon, josta sainkin ystävällisen vastauksen kyselyyni. Pari sukulaistani on nimittäin ollut postilaitoksen palveluksessa 1900-luvun alkupuolella. Postinhoitajana toimineesta heillä oli tarkat tiedot. Sen sijaan postinkuljettajasta ei löytynyt mitään. Minua kehotettiin tulemaan itse tutkimaan heidän arkistoaan, jossa kuulemma postinkuljettajistakin oli tietoa. Sen jälkeen museon arkistosta jonkinlainen osa siirtyi Kansallisarkistoon ja itse museotoiminta Tampereen Vapriikkiin. Siellä museon verkkosivujen mukaan pitäisi avautua 6.9.2014.

Tuon jälkeen olen yrittänyt Kansallisarkistossa olevista kokoelmista löytää tietoa varhaisista postinkuljettajista. Joko en osannut hakea tai sitten sitä ei ole kaikkialta säilynyt 1900-luvun alkuvuosilta. Nyt katsoin, sisältäisivätkö uusitun Postimuseon kokoelmat jotain asiaan liittyvää. Ilmeisesti suurin osa varsinaisesta arkistosta on tosiaan Kansallisarkistossa. Löysin kuitenkin mielenkiintoisia valokuvia. Ei niissäkään sukulaisia näkynyt, mutta heidän aikalaisiaan kyllä. Ne löytyvät polusta Etusivu >Tarinat >Tarinoita näyttely.  

Tämä postitorvi on peräisin jostain muualta. Lähde: pixabay

Katsoin läpi kaksi diaesitystä: Valokuvia Postista 1890 - 1920 ja Valokuvia Postista 1930 - 1950. Vuosiluvut tarkoittavat vuosikymmeniä. Kummassakin on yli 130 kuvaa. Kuvat pyörivät suhteellisen hitaasti enkä keksinyt, miten esityksessä olisi voinut edetä nopeammin. Kuvia oli kattavasti eri puolilta maata ja eri vuosikymmeniltä. Ainakin minun oli niiden avulla helppo eläytyä postin kuljettamiseen sata vuotta sitten. Suosittelen erityisesti sellaisille, joiden sukua on ollut postilaitoksen palveluksessa. Kuvien hinnoittelu herätti pientä ärtymystä. 20 euroa ei ehkä ole paljon (?) esivanhemman valokuvasta, mutta 15 euroa lisää ei-kaupallisestakin julkaisemisesta tuntuu jo isolta summalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti