Kuvituksena näkymä Tukholman Södermalmilta. Lähde:pixabay
Kaukaisempien sukulaisten ja suvun suvun tietoja onnistuin tarkentamaan kahdesta ensin mainitusta lähteestä. Lähinnä hain nyt kaste-, vihki- ja hautausmerkinnät, kun olin aiemmilla kerroilla tyytynyt siihen, mitä rippikirjat kertoivat. Vähän sellaista pedanttisluontoista tietojen tarkistamista siis. Ei tylsää, mutta ei hirveän innostavaakaan. Mutta eihän sukututkimuskaan voi olla vain jatkuvaa löytöjen tekemistä. Tarkkuus ja tarkistaminen ovat myös tarpeen. Sadepäivän puuhaa siis.
Kun arkistolaitos on kiitettävästi digitoinut vuosien 1905, 1910, 1915 ja 1920 henkikirjat, otin myös ne mukaan. Näiden seurakuntien (siis Suomen puolella, josta sitten jotkut olivat Ruotsiin menneet) digitoidut rippikirjat kun päättyvät vuoteen 1900. Sain edes jonkinlaista jatkumoa. Näin ainakin kuka oli hengissä vielä 1905 tai 1910. Huomasin myös, että henkikirjoja kannattaa käyttää kadoksiin joutuneen etsimiseen. Siihen ne ovat nopeammin selattava lähde kuin rippikirjat. Olin melkein ylpeä itsestäni, kun huomasin etsiä aiemmin rippikirjoissa tilattomaan väestöön kuulunutta perhettä henkikirjojen puolelta tilanomistajien kohdalta. Olivat ilmeisesti vaurastuneet, ostaneet osan maatilasta ja päässeet nyt tilallisten joukkoon. Pappi vain ei ollut muistanut kirjata siirtymistä rippikirjaan, vaikka kauppakirja olikin tehty ennen vuotta 1900.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti