Arvelin Hiskin ja alkuperäisten kirkonkirjojen perusteella, että Oriveden Paavolan eli Ruikan Knut Tuomaanpojan vaimo oli kuollut 1693. Pari vuotta myöhemmin hän avioitui Anna Juhontyttären kanssa. Knut kuitenkin kuoli jo saman vuoden (1695) lopussa. Tytär Vappu syntyi seuraavan vuoden keväällä. Anna oli muutaman vuoden leskenä ennen kuin uudenvuodenpäivänä 1699 avioitui Hörtsänän Yrjö Eskonpojan kanssa. Samana vuonna heille syntyi Juho-niminen poika. Ehkä lapset kuolivat pieninä.
Noin arvelin asioiden menneen. Tiedot olivat kuitenkin niin niukat, että olin varautunut jättämään Knutin toisen (?) avioliiton kokonaan pois, semminkin kun oma esi-isäni syntyi hänen edellisestä liitostaan. Sitten tein haun Oriveden tuomiokirjapoimintoihin. Sen maininta vahvisti arveluni ja pystyin tuomiokirjasta toteamaan päättelyni oikeaksi. Ruikka on tosin siinä vaihtunut Raukoksi ja Lauri Knutinpoika kertaalleen pojakseen Juhoksi, mutta muuten kaikki täsmää. Oikeutta käytiin Vapun perintöosuudesta, jota veli Juho vaati haltuunsa. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin, että tekstissä sanottiin Vapun edellisen sodan (isovihan) aikana avioituneen Venäjälle ja kääntyneen ortodoksiseen uskoon.
Olen toki monesta lähteestä lukenut, että venäläiset veivät suomalaisia vankeina ja orjiksi Venäjälle. Mutta että avioliitto? Kun tuomiokirja on kirjoitettu 1736, olisi siinä varmasti kerrottu, mikäli Vappu olisi viety väkisin. Isovihan aikaa on tutkittu ja varmaan jossain kirjassa silloin solmituista avioliitoistakin olisi jotain. Verkkolähteistä en löytänyt mitään asiaan liittyvää. Oriveden vihittyjen luetteloon on kirjattu avioliittoja koko miehityksen ajan. Yhtään venäläisen kanssa solmittua liittoa en huomannut. Ehkä Vappu onkin ensin kääntynyt ortodoksiksi ja vihitty vasta sen jälkeen.
En edes kuvittele saavani selville mitään Vapun myöhemmistä vaiheista. Olipahan vain mielenkiintoista löytää Venäjälle kulkeutunut esitäti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti