Rippikirjojen ja kolmen säilyneen muuttokirjan avulla hänen kulkuaan Mouhijärven, Pirkkalan ja Suoniemen välillä pystyy kohtuullisen hyvin seuraamaan. Hän avioitui Mouhijärvellä 1821 sotilas Tuomas Bollin kanssa, joka sittemmin 1832 merkittiin Ekipaasiin siirtyneeksi ja pian tämän jälkeen Liisasta tuli leski. Mutta mistä Liisa tuli Suoniemelle? Varhaisin muuttokirja kertoo reserviläisentytär Liisa Kallentytär Åhlin muuttaneen 1810 Suoniemen Kauniaisista Mouhijärvelle. Kauniaisiin hän olisi tullut 1803 Pälkäneeltä. Rippikirja kuitenkin antaa aavistaa, että jo 1800 syntynyt sisko Anna olisi tullut maailmaan Suoniemellä, mikä pitääkin paikkansa.
Tämän jälkeen alkaa Liisan jäljittämisessä tulla hankaluuksia. Jälki päättyy Pälkäneen rippikirjan sivulle. Karkkuun (Suoniemi oli Karkun kappeliseurakunta) muuttaneiden Kalle Simonpojan ja Anna Juhontyttären aiempia vaiheita näyttää olevan mahdoton selvittää. Ja miksi Liisan patronyymi on tuossa Juhontytär? Todennäköisesti se on merkintävirhe. Mahdollista myös on, että hän olikin Annan aiemmasta avioliitosta, varsinkin kun seuraava lapsi syntyi vasta 1798 Pälkäneellä. Hiski ei löydä Liisalle syntymäpaikkaa.
Lähde: Digitaaliarkisto
Liisan alkuperä jää siis avoimeksi. Varpuisessa hän eleli, kunnes 1855 kuoli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti